Huomenna on joulu. Sisälläni ei herää tunteita suuntaan tai toiseen. Pitää herätä aikaisin (siis ennen kahtatoista), jotta ehtii joulupuurolle.
Kaivelin vanhoja kortteja ja kirjeitä. Luin Sirun kirjeitä. Luulen, että niitä on kyllä lisää vielä jossain muualla, mutta en keksi missä... Yhdessä Sirun kirjeessä oli kuitenkin lehdestä leikattu lause "WOW, Bob, WOW", jonka kiinnitin vessan oven sisäseinään, niin että näen sen aina vessan peilistä. Hähähä.
Tuli kuitenkin tosi surullinen olo. Kun kävin haudalla tänään, tai kun muuten vain puhuu jotain kuolemaan liittyvää, niin tulee lähinnä vain ahdistus, sellainen "öö, miten tää hautakivi tai joku nyt liittyy Siruun, siis mistä te nyt oikein selitätte, hei, hei oikeesti?" Mutta sitten kun lukee jotain Sirun kirjettä, niin tulee sellainen hirveä musertava suru, että vaikka tässä nyt on edessäni selvästi Sirun kirjoittamia sanoja ja lauseita, niin eikö niitä voi enää ikinä tulla lisää? Musertaa.
Vein kuitenkin haudalle joulukortin ja kirjeen. Jos Siru voisi vaikka nyt tähän kirjeeseen vastata.
Sain aika vähän joulukortteja tänä vuonna. Oikeastaan joulukortit ovat harvoja ilahduttavia asioita joulussa. Rakastan nimittäin postin saamista ylipäänsä. Päivät, joina saa postia, ovat nykyään melko harvassa. Onneksi minulle tulee Aku Ankka, niin saan ainakin kerran viikossa postia.
Täällä on nyt aika siistiä. Olinpa reipas imuroidessani.
Seurassa olessani tulee toisinaan olo, että voisinpa olla yksin ja itkeskellä, mutta yksin itkeskellessä tulee olo, että olisipa edes jotain seuraa. Voi näitä dilemmoja.
En itkenyt varmaan kuukauteen ja nyt taas itkettää koko ajan. Lisäksi myös pyörryttää koko ajan. (Homobaaritraumat?)
Ostin kissalle joulun kunniaksi jotain upeassa kastikkeessa olevia Sheba-härkäpaloja ja ne näyttivät tosi herkullisilta. Miksi kissani syö upeampaa ruokaa kuin minä?
No ehkä katson vaikka jotain elokuvaa.
Oodi päivälle:
Kello tikittää siihen nähden kovaäänisesti
että aika on pysähtynyt
Miksi elokuussa sataa lunta?
sunnuntai 23. joulukuuta 2012
keskiviikko 19. joulukuuta 2012
Remind me the story that I won't get insane
En ymmärrä mitään.
Mitä pitää tehdä?
Tuntuu kuin joku kiertäisi sisäelinteni läpi tungettua sahalaitaista veistä ympäri ja ympäri ja ympäri ja ympäri.
Kun pahin pelko tapahtuu, niin ei ainakaan pelota enää mikään.
Lohdutettavaksi tuleminenkin on omalla tavallaan raskasta, koska lohduttaminen ei lohduta yhtään. Mikään ei lohduta. Totta kai se herättää kiitollisuutta, että joku jaksaa lohduttaa, mutta ei se itse asiaa lohduta. Mutta silti pitää leikkiä että lohduttuisi. Eikä sitä sillä tavalla tiedä mitä haluaa, toisaalta, jos joku vain ignoraa, niin sittenkin on järkyttynyt.
Tulin kotiin ja kissa oli tiputtanut ruokakuppinsa ikkunanlaudalta ja kuppi oli mennyt kahtia. Voih. Mutta sen voinee pikaliimata. Isoisä ei muistanut koskaan nähneensä kissaani, vaikka asuin kissan kanssa isovanhemmilla kolme kuukautta...
Sirussa oli se erikoinen ominaisuus, ettei Siru ollut ikinä tylsä. Tarkoitan, ettei Siru koskaan kertonut mitään tylsää. Kaikki muut ihmiset, joita olen ikinä tavannut, kertovat aina jossain vaiheessa jotain tylsää. Siis jonkun jutun, pidemmän tai lyhyemmän, joka ei vain kiinnosta. Jopa minä, siis omastanikin mielestä (miksi kerron juttuja, jotka eivät kiinnosta itseänikään, häh?). Siru saattoi sanoa provosoivia, ärsyttäviä tai järjettömiä asioita, mutta ei ikinä mitään tylsää. Käsittämätöntä, eikö?
On niin ikävä meidän roolipeliäkin, eikä sitä ikävää voi edes mitenkään jakaa kenenkään kanssa.
Pakkasta lunta olispa tämä vain pahaa unta.
Syyllisyys on musertava. Kadun joitain asioita, mutta ne ovat kuitenkin niin pieniä, että niiden katuminen ei vie syyllisyyttä pois. Tuntuu, että takana on jotain suurempaa jota pitäisi katua, mutta ei mitään hajua, mitä.
Itseinho kihelmöi iholla inhottavasti.
Toisaalta ärsyttää niin paljon helvetin kuoleminen, että tekee mieli pelkässä kapinamielessä elää.
Oodi päivälle:
kalman haju yllämme
leijuu, ja seuraa kaikkialle minne ikinä menemme
muistuttaa meitä kauhusta jonka me kaikki kohtaamme enemmin tai myöhemmin
tai itseasiassa usein sekä enemmin että myöhemmin
myöhemmin se ei ehkä enää olekaan niin kauhea kauhu
mutta juuri nyt olen kauhusta kankea
Kun pahin pelko tapahtuu, niin ei ainakaan pelota enää mikään.
Lohdutettavaksi tuleminenkin on omalla tavallaan raskasta, koska lohduttaminen ei lohduta yhtään. Mikään ei lohduta. Totta kai se herättää kiitollisuutta, että joku jaksaa lohduttaa, mutta ei se itse asiaa lohduta. Mutta silti pitää leikkiä että lohduttuisi. Eikä sitä sillä tavalla tiedä mitä haluaa, toisaalta, jos joku vain ignoraa, niin sittenkin on järkyttynyt.
Tulin kotiin ja kissa oli tiputtanut ruokakuppinsa ikkunanlaudalta ja kuppi oli mennyt kahtia. Voih. Mutta sen voinee pikaliimata. Isoisä ei muistanut koskaan nähneensä kissaani, vaikka asuin kissan kanssa isovanhemmilla kolme kuukautta...
Sirussa oli se erikoinen ominaisuus, ettei Siru ollut ikinä tylsä. Tarkoitan, ettei Siru koskaan kertonut mitään tylsää. Kaikki muut ihmiset, joita olen ikinä tavannut, kertovat aina jossain vaiheessa jotain tylsää. Siis jonkun jutun, pidemmän tai lyhyemmän, joka ei vain kiinnosta. Jopa minä, siis omastanikin mielestä (miksi kerron juttuja, jotka eivät kiinnosta itseänikään, häh?). Siru saattoi sanoa provosoivia, ärsyttäviä tai järjettömiä asioita, mutta ei ikinä mitään tylsää. Käsittämätöntä, eikö?
On niin ikävä meidän roolipeliäkin, eikä sitä ikävää voi edes mitenkään jakaa kenenkään kanssa.
Pakkasta lunta olispa tämä vain pahaa unta.
Syyllisyys on musertava. Kadun joitain asioita, mutta ne ovat kuitenkin niin pieniä, että niiden katuminen ei vie syyllisyyttä pois. Tuntuu, että takana on jotain suurempaa jota pitäisi katua, mutta ei mitään hajua, mitä.
Itseinho kihelmöi iholla inhottavasti.
Toisaalta ärsyttää niin paljon helvetin kuoleminen, että tekee mieli pelkässä kapinamielessä elää.
Oodi päivälle:
kalman haju yllämme
leijuu, ja seuraa kaikkialle minne ikinä menemme
muistuttaa meitä kauhusta jonka me kaikki kohtaamme enemmin tai myöhemmin
tai itseasiassa usein sekä enemmin että myöhemmin
myöhemmin se ei ehkä enää olekaan niin kauhea kauhu
mutta juuri nyt olen kauhusta kankea
sunnuntai 16. joulukuuta 2012
I'd love to go with you but I never would
Inhoan sanaa "pelisäännöt", jos sitä käytetään muulloin kuin puhuttaessa oikeasti jonkun pelin säännöistä. Esimerkiksi vaikka "asuntolan pelisäännöt" tai "kurssin pelisäännöt" tai jotain sellaista.
Kirjoitin typerän esseen raivostuttavalle pakkopullatiedonhakukurssille, jossa olemme opetelleet tyylin jotain vitun googlaamista. Turhauttaa kaikki ihme pakkopullascheisse.
Ja moni muukin asia itseasiassa. Näin unta, jossa oli uudestaan Sirun hautajaiset, joiden jälkeen yritin etsiä Sirua pimeästä metsästä, ja kun en löytänyt, päätin tappaa itseni. Ihmiset yrittivät estellä ensin, mutta sitten kaikki olivat silleen "no, jos olet niin päättänyt, niin ei voi mitään". Hmm-m.
En nyt kuitenkaan tähän hätään ajatellut niin tehdä.
On ollut silleen ihan kiva viikonloppu, pikkujoulut ja tuparit jne.
Välillä on tosi kivaa, että on hauskaa, mutta en oikeastaan jaksa hauskaa kovin paljoa. Siis että... haluan olla surullinen. Tai siis... Silloin kun on hauskaa, niin pitää työntää suru jonnekin syvälle taka-alalle, mutta ei sitä mihinkään himaan pysty jättämään. Sitten kun ei tarvitse työntää sitä mihinkään, niin voi olla jotenkin vapaammin. Äh, en osaa selittää. Tarkoitan, että on monasti helpompaa kun voi olla rauhassa surullinen. Muita ei halua vaivata surulla.
Kaksoiselämä. Elämä, jossa kaikki jatkuu ja maailmassa on uusia ihmeellisiä asioita ja vanhoja rakkaita ihmisiä. Toisaalta elämä, jossa ei ole enää mitään järkeä, eikä voi olla varma, tuntuuko mikään miltään.
Yksinhän me kaikki täällä olemme. Mutta yksin on helpompi olla jos on ihmisten lähellä.
Oodi päivälle:
Tomaatti maistuu edelleen tomaatille
ja perunat pahalle
Osaan edelleen arvioida monelta lähteä ovesta
jos haluaa ehtiä aamujunaan
Pystyn tanssimaan hyvän musiikin tahtiin
ja humaltumaan punaviinistä
Mutta tämä on silti eri aikakausi, maailma
ja ihminen
Kirjoitin typerän esseen raivostuttavalle pakkopullatiedonhakukurssille, jossa olemme opetelleet tyylin jotain vitun googlaamista. Turhauttaa kaikki ihme pakkopullascheisse.
Ja moni muukin asia itseasiassa. Näin unta, jossa oli uudestaan Sirun hautajaiset, joiden jälkeen yritin etsiä Sirua pimeästä metsästä, ja kun en löytänyt, päätin tappaa itseni. Ihmiset yrittivät estellä ensin, mutta sitten kaikki olivat silleen "no, jos olet niin päättänyt, niin ei voi mitään". Hmm-m.
En nyt kuitenkaan tähän hätään ajatellut niin tehdä.
On ollut silleen ihan kiva viikonloppu, pikkujoulut ja tuparit jne.
Välillä on tosi kivaa, että on hauskaa, mutta en oikeastaan jaksa hauskaa kovin paljoa. Siis että... haluan olla surullinen. Tai siis... Silloin kun on hauskaa, niin pitää työntää suru jonnekin syvälle taka-alalle, mutta ei sitä mihinkään himaan pysty jättämään. Sitten kun ei tarvitse työntää sitä mihinkään, niin voi olla jotenkin vapaammin. Äh, en osaa selittää. Tarkoitan, että on monasti helpompaa kun voi olla rauhassa surullinen. Muita ei halua vaivata surulla.
Kaksoiselämä. Elämä, jossa kaikki jatkuu ja maailmassa on uusia ihmeellisiä asioita ja vanhoja rakkaita ihmisiä. Toisaalta elämä, jossa ei ole enää mitään järkeä, eikä voi olla varma, tuntuuko mikään miltään.
Yksinhän me kaikki täällä olemme. Mutta yksin on helpompi olla jos on ihmisten lähellä.
Oodi päivälle:
Tomaatti maistuu edelleen tomaatille
ja perunat pahalle
Osaan edelleen arvioida monelta lähteä ovesta
jos haluaa ehtiä aamujunaan
Pystyn tanssimaan hyvän musiikin tahtiin
ja humaltumaan punaviinistä
Mutta tämä on silti eri aikakausi, maailma
ja ihminen
sunnuntai 2. joulukuuta 2012
I've been paralysed by a lack of feeling
Marraskuu meni lopulta aika nopeasti.
Nyt on joulukuu. Minulla ei ole joulukalenteria.
Huomenna, tai siis tänään, on JLPT-koe. En ole lukenut siihen juuri ollenkaan, eikä minulla ole mitään mahdollisuutta päästä läpi, mutta kaipa sinne pitää mennä, kun on koemaksukin maksettu.
Sain myönteisen päätöksen vaihtoon lähtemisestä. Enpä jaksa selittää sen enempää tuntojani siitä. Tai siis lähinnä hyvin positiivinen juttu.
Mutta niin. Olen tässä viime aikoina lopettanut uskomisen. Tai siis en enää usko. Että Siru on kuollut. Miksi minun pitäisi uskoa sellaista potaskaa? Ei sellainen voi olla totta, joten se on valhetta. En usko siis. Odotan. Ja ikävöin. Ja odotan. En minä ymmärrä, mitä hyötyä siitä olisi, jos uskoisin.
Kävin kuitenkin tänään haudalla. Lunta ei ilmeisesti kauheammin aurata hautausmaalla... Rämmin siis haudalle lunta polviin asti ja sitten raivasin lumen haudalta. Miksei lunta aurata?
Eilen join lähes-kaimani kanssa punaviiniä. Monet tietävät, mihin punaviinin juonti johtaa minun tapauksessani. No niinpä niin. Mutta eipä haitannut. Ainakin mukavan ja tärkeän ihmisen kanssa. Hyvä fiilis.
Ja jotainhan ihmisen on tehtävä.
Koska elämässä on vähän olennaista, pitää keskittyä epäolennaiseen.
Aion joululomallani pelata Wiillä.
En tiedä, vituttaako minua erityisemmin tuo ilma. Lumessa voi rämpiä ja tuulessa palella. Mikäs siinä. Paleleminen ja nälkä turruttaa. Turtuminen on välillä tarpeellista.
Mietin silti, mistä tässä kaikessa on kyse? Ja MISSÄ Siru on?
Oodi päivälle:
Kun palelen tiedän että sinä et
Se voisi lämmittää
Muttei lämmitä
Koska olen itsekäs
ja palelen edelleen
lauantai 24. marraskuuta 2012
To the childhood lost, replaced by fear
Tullessani kotiin radiosta soi True Faith. Tuli niin surullinen olo. Ajattelin vuotta 2009. Tai itseasiassa ensin ajattelin uuttavuotta, se oli vielä vuoden 2008 puolella. Pippalot Pasilassa. Siru halusi kaikkien näkevän True Faithin musiikkivideon. Sitten tulikin vuosi 2009. Se oli niin hyvä vuosi, tai siis silloin tapahtui niin paljon kaikkea hyvää. Se oli sellainen... nuoruuden vuosi. Silloin me olimme nuoria. Niin kuin substantiiveina. Että nyt kun ajattelen vuotta 2009, ajattelen, että sellaista nuoruuden kuuluu olla. On nuoruutta ollut sen jälkeenkin, mutta sen seassa on ollut aikuisuutta, likaista lyijynpainavaa aikuisuutta. Vuonna 2009 oli vain nuoruutta.
Ja kolme kuukautta sitten nuoruus kuoli. Nyt on vain aikuisuutta. Loputonta aikuisuutta kunnes sekin kuolee.
Radiosta tuli myös MGMT:n Kids. Niinpä niin. Tanssiminen.
Tänään olin hyvin energinen ja minua nauratti paljon. Huomenna aion nukkua pitkään. Miksi vuorokausi muka vaihtuu keskiyöllä? Eihän siinä ole mitään järkeä? Minusta vuorokausi voisi vaihtua vaikka... hm, kello neljä yöllä? Silloin kovin moni ei ole hereillä.
Ja miksi helkkarissa Happy Mondaysin piti nyt keikka mennä perumaan? Varsin mälsää.
Näin kahtena yönä peräkkäin unta, jossa käteni olivat veressä. Päässäni pyörii usein ajatuksia, joita en halua ajatella. Vaikka enimmäkseen masennun, kun mietin, kuinka voimaton olen kaiken edessä enkä mahda millekään mitään... mutta sen vaihtoehto on se, että mahdan asioille jotain, mikä tarkoittaa, että olen syyllinen. Kaikkeen. En vain tähän, vaan kaikkeen.
Mutta tässähän tätä ollaan. Tuli yhtäkkiä idea, että olisi hauska osallistua kalligrafia-kurssille. Sitten osaisi kirjoittaa sairaan kauniita kanjeja.
Argh niskani.
Oodi päivälle:
huomenta
hei moi moro terve morjens mitä kuuluu kiitos hyvää heipä hei
moi moi hyvää viikonloppua hei hei heippa
myaahh ähhh wff ghhhh
no hei miten menee tässähän tää hipattihappatti hahahahaa
oi joi niin on niin on heh ohhoh noh niin
moimoi hei vaan
ghhh
moikka hippittipuppitti heheheh tööötts wii hehee
hei hei hyvää yötä
graahh aaarghhh nnnhhgghhh fffuuu whhhag graah
YAHHGHHH NGHHHHHHHAHHH
Ja kolme kuukautta sitten nuoruus kuoli. Nyt on vain aikuisuutta. Loputonta aikuisuutta kunnes sekin kuolee.
Radiosta tuli myös MGMT:n Kids. Niinpä niin. Tanssiminen.
Tänään olin hyvin energinen ja minua nauratti paljon. Huomenna aion nukkua pitkään. Miksi vuorokausi muka vaihtuu keskiyöllä? Eihän siinä ole mitään järkeä? Minusta vuorokausi voisi vaihtua vaikka... hm, kello neljä yöllä? Silloin kovin moni ei ole hereillä.
Ja miksi helkkarissa Happy Mondaysin piti nyt keikka mennä perumaan? Varsin mälsää.
Näin kahtena yönä peräkkäin unta, jossa käteni olivat veressä. Päässäni pyörii usein ajatuksia, joita en halua ajatella. Vaikka enimmäkseen masennun, kun mietin, kuinka voimaton olen kaiken edessä enkä mahda millekään mitään... mutta sen vaihtoehto on se, että mahdan asioille jotain, mikä tarkoittaa, että olen syyllinen. Kaikkeen. En vain tähän, vaan kaikkeen.
Mutta tässähän tätä ollaan. Tuli yhtäkkiä idea, että olisi hauska osallistua kalligrafia-kurssille. Sitten osaisi kirjoittaa sairaan kauniita kanjeja.
Argh niskani.
Oodi päivälle:
huomenta
hei moi moro terve morjens mitä kuuluu kiitos hyvää heipä hei
moi moi hyvää viikonloppua hei hei heippa
myaahh ähhh wff ghhhh
no hei miten menee tässähän tää hipattihappatti hahahahaa
oi joi niin on niin on heh ohhoh noh niin
moimoi hei vaan
ghhh
moikka hippittipuppitti heheheh tööötts wii hehee
hei hei hyvää yötä
graahh aaarghhh nnnhhgghhh fffuuu whhhag graah
YAHHGHHH NGHHHHHHHAHHH
maanantai 19. marraskuuta 2012
No hyvä sun on puhuu
Saatan ehkä pitää akamisosta jopa enemmän kuin perusmisosta. "Perusmiso", siis se jota syödään Tokion alueella. Ei kai sekään ole pelkkää shiromisoa, vaan jotain sekoitetta?
Tänään töissä oli jotenkin ahdistavaa. En saanut selitettyä imperfektin muodostamista selkeästi ja selitin jotain ihan omaa, lopulta kadotin koko jutun punaisen langan ja ruokatuntiin mennessä oppilaat luulivat varmaan, että imperfekti muodostetaan lisäämällä verbin loppuun kolme q-kirjainta. No, kyllä minä sitten sain jutun jujusta kiinni ruokatunnin jälkeen, mutta jäi silti hyvin... henkisesti homssuinen olo.
No joo voi kamalaa.
Mutta kun ahdistus kerran saa otteen niin jumalauta se ei päästä irti.
Välillä tulee sellainen olo, ettei viikonloppuna oikeastaan saisi pitää hauskaa, koska sitten maanantaina paluu todellisuuteen tuntuu vain kahta kauheammalta. Mutta luulen, että on kuitenkin järkevämpää, että välillä pitää hauskaakin, koska muuten menisi täysin kokonaan usko kaikkeen.
Mutta tänään menin isäni kanssa katsomaan uutta James Bondia. Ja voi veljet, sehän oli hyvä! Siis no James Bond nyt on aina aika James Bond, mutta hekotin kyllä tosi monessa kohdassa! Ja hyvää actionia, ei liian pitkiä kohtauksia, ei tullut missään vaiheessa oikeastaan sellaista kyllästymistä. Pahis oli kanssa aika hervoton. Bond olis voinut hymyillä enemmän ehkä, mutta Daniel Craig nyt on vähän yrmeä. Tässä Bondissa oli tarpeeksi bondmaisuutta, mutta myös uutta hauskaa sekä pientä vittuilua koko bondiutta kohtaan. Seksiä olisi kyllä voinut olla vähän enemmän taas. Mutta suosittelen elokuvaa kaikille Bondin ystäville erittäin lämpimästi!
Tämän takia oikeastaan halusin päivittää blogiani taas jälleen kerran.
Enkä nyt keksi mitään sen enempää. Tuntuu, että kaikki sanat on jo käytetty.
Oodi päivälle:
se ei ole vielä ihan valjennut minulle
vaikka istun rullatuolissa sokean keppi kädessäni
hapuillen kuulolaitettani
nousen ylös ja kiljaisen ilosta kun valo täyttää näkökenttäni
kunnes jalkani pettävät taas alta ja puhe-elimeni mykistyvät
teen sunnitelman jossa lähden kiipeämään korkealle
kalliolle
kunnes tajuan etteivät neliraajahalvaantuneet kiipeile
syön paperin ja hoitaja kiristää lepositeitäni
Tänään töissä oli jotenkin ahdistavaa. En saanut selitettyä imperfektin muodostamista selkeästi ja selitin jotain ihan omaa, lopulta kadotin koko jutun punaisen langan ja ruokatuntiin mennessä oppilaat luulivat varmaan, että imperfekti muodostetaan lisäämällä verbin loppuun kolme q-kirjainta. No, kyllä minä sitten sain jutun jujusta kiinni ruokatunnin jälkeen, mutta jäi silti hyvin... henkisesti homssuinen olo.
No joo voi kamalaa.
Mutta kun ahdistus kerran saa otteen niin jumalauta se ei päästä irti.
Välillä tulee sellainen olo, ettei viikonloppuna oikeastaan saisi pitää hauskaa, koska sitten maanantaina paluu todellisuuteen tuntuu vain kahta kauheammalta. Mutta luulen, että on kuitenkin järkevämpää, että välillä pitää hauskaakin, koska muuten menisi täysin kokonaan usko kaikkeen.
Mutta tänään menin isäni kanssa katsomaan uutta James Bondia. Ja voi veljet, sehän oli hyvä! Siis no James Bond nyt on aina aika James Bond, mutta hekotin kyllä tosi monessa kohdassa! Ja hyvää actionia, ei liian pitkiä kohtauksia, ei tullut missään vaiheessa oikeastaan sellaista kyllästymistä. Pahis oli kanssa aika hervoton. Bond olis voinut hymyillä enemmän ehkä, mutta Daniel Craig nyt on vähän yrmeä. Tässä Bondissa oli tarpeeksi bondmaisuutta, mutta myös uutta hauskaa sekä pientä vittuilua koko bondiutta kohtaan. Seksiä olisi kyllä voinut olla vähän enemmän taas. Mutta suosittelen elokuvaa kaikille Bondin ystäville erittäin lämpimästi!
Tämän takia oikeastaan halusin päivittää blogiani taas jälleen kerran.
Enkä nyt keksi mitään sen enempää. Tuntuu, että kaikki sanat on jo käytetty.
Oodi päivälle:
se ei ole vielä ihan valjennut minulle
vaikka istun rullatuolissa sokean keppi kädessäni
hapuillen kuulolaitettani
nousen ylös ja kiljaisen ilosta kun valo täyttää näkökenttäni
kunnes jalkani pettävät taas alta ja puhe-elimeni mykistyvät
teen sunnitelman jossa lähden kiipeämään korkealle
kalliolle
kunnes tajuan etteivät neliraajahalvaantuneet kiipeile
syön paperin ja hoitaja kiristää lepositeitäni
torstai 15. marraskuuta 2012
Olen nielaissut kuun
Tänään kun olin lähdössä keskiyöllä kotiin kaupungilta, menin vielä baariin juomaan inkiväärioluen, koska junan lähtöön oli puoli tuntia. Siellä joku juopunut keski-ikäinen mies tuli kertomaan minulle, kuinka hänet irtisanottiin töistä ja sitten vaimo haki avioeroa, ja hänellä on nyt vaikeaa, ja minä olin tosi hyvä, koska osasin toistaa heti taitavasti omaksumiani fraaseja: "Elämän on jatkuttava." "Ei saa vaipua itsesääliin." "Itselle pitää antaa aikaa surra ja päästä yli." "Ikäviä asioita ei voi pyyhkiä sivuun ja olla kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan." Ja niin edelleen! Voin perustaa jonkun lohdutusautomaatin. Tosin oikeasti minun teki vain selittämättömästä syystä mieli sanoa sille miehelle jo kauan aikaisemmin oppimani fraasin: "Haista paska."
Mutta onneksi parikymmentä minuuttia kuluu nopeasti.
En tarkoita, että väheksyisin ko. miehen ongelmia, mutta sanotaanko nyt, että... öö, ei vois vittu vähempää kiinnostaa??
Tajusin, miksi nuo kirjallisuuskurssin esseet eivät vain onnistu. Kirjallisuus kertoo liikaa elämästä ja ihmisyydestä, enkä pysty juuri nyt analysoimaan sitä. En pysty. Siksi on niin mukavaa, että on kursseja, joilla käsitellään kielten ekspansiota, murrejatkumoita, intersubjektiivisuutta ja kaikkia muita asioita, jotka eivät kerro minulle mitään liian... kosketuspintaista.
Junamatkalla kotiin luin vihkosta muistiinpanojani ja aivastin. Tuntematon nuori nainen vieressäni sanoi: "Terveydeksi." Minä vastasin: "Kiitos." Ja sitten se nainen jatkoi keskustelua miespuolisen kaverinsa kanssa.
Aikaa kuluu. En tiedä onko se hyvä juttu. En tiedä, miksi olen niin kiireinen näinä päivinä. Hyvä? Huono? Hajottaa? En tiedä.
Aloin kirjoittaa tähän äsken juttua surullisuudesta, mutta sitten siitä tulikin niin pitkä juttu, että tallensinkin sen koneelle.
Oodi päivälle:
Oli niin pimeää
Sitten oli valoisaa
Nyt on taas pimeää
Mutta onneksi parikymmentä minuuttia kuluu nopeasti.
En tarkoita, että väheksyisin ko. miehen ongelmia, mutta sanotaanko nyt, että... öö, ei vois vittu vähempää kiinnostaa??
Tajusin, miksi nuo kirjallisuuskurssin esseet eivät vain onnistu. Kirjallisuus kertoo liikaa elämästä ja ihmisyydestä, enkä pysty juuri nyt analysoimaan sitä. En pysty. Siksi on niin mukavaa, että on kursseja, joilla käsitellään kielten ekspansiota, murrejatkumoita, intersubjektiivisuutta ja kaikkia muita asioita, jotka eivät kerro minulle mitään liian... kosketuspintaista.
Junamatkalla kotiin luin vihkosta muistiinpanojani ja aivastin. Tuntematon nuori nainen vieressäni sanoi: "Terveydeksi." Minä vastasin: "Kiitos." Ja sitten se nainen jatkoi keskustelua miespuolisen kaverinsa kanssa.
Aikaa kuluu. En tiedä onko se hyvä juttu. En tiedä, miksi olen niin kiireinen näinä päivinä. Hyvä? Huono? Hajottaa? En tiedä.
Aloin kirjoittaa tähän äsken juttua surullisuudesta, mutta sitten siitä tulikin niin pitkä juttu, että tallensinkin sen koneelle.
Oodi päivälle:
Oli niin pimeää
Sitten oli valoisaa
Nyt on taas pimeää
maanantai 5. marraskuuta 2012
Milloin beibi palaat takaisin?
Kohta en edes pysty kirjoittamaan mitään. Surettaa.
Mikä sumu eilen olikaan. Kävin L:n (ei Death Noten) kanssa meren rannassa ja siellä oli valtava sumu. Se sumu oli niin paksua ja hienoa. Ja ahdistavaa. Ei nähnyt mitään saaria, vain kaukaisen Suomenlinnan majakan ja sellaisia pieniä karikkomajakoita. Rannassa ei ollut varma, meneekö tie mereen vai jatkuuko se. Vaikutuin.
Ja suretti vain lisää. Haluaisin hypätä mereen. Mutta en tee sitä, koska tiedän, etten saa tehdä sitä. Niin, että en tee sitä. Mutta ei ole reilua, jos en saa kirjoittaa, mitä haluaisin tehdä. Juttu nyt on vain niin, että ihmiset eivät aina tee sitä, mitä haluaisivat. Elämä on monisyistä.
Tänään aamulla mua kyllästytti aivan saatanasti. Nimenomaan kyllästytti. Kyllästytti olla ilman Sirua. Ajattelin, että no niin, eikö tämä pelleily saa jo riittää, jos nyt vaan soitan Sirulle ja menen käymään siellä. Mut sitten, kun tajusin, ettei niin voi tehdä, niin en tiennyt mitä teen. Tuntui, että räjähdän ja lysähdän kokoon yhtäaikaa. Menin makaamaan sänkyyn ja ajattelin, että jään siihen. Tuntui, etten vain pysty toimimaan. Tiedän, että pitää, mutten vain pystynyt. Tai pystyin minä sitten lopulta. Nousin ylös ja lähdin ulos.
Kaikki vain jatkuu jotenkin teennäisen näennäisesti. Välillä on ihan kivaakin. Hyvien ystävien kanssa on kivaa. Mutta muuten ei usein ole kivaa. Sitä on vain sellainen kuori. Tuntuu, että pitäisi vain antaa itsensä rauhassa romahtaa ja koota sitten itsensä uudestaan, muuten sitä murenee jotenkin sisältä päin ja on lopulta kävelevä kuori.
Mutta sitä on vain sellainen jonkinlainen palo kuitenkin, että pitää mennä eteenpäin eikä romahtaa. Jokin ajaa eteenpäin.
No niin. Joo.
Tänään kävin kylässä japanilaisen tuttuni luona ja sain yakisobaa ja inarizushia. Nam.
Kissani on leikkinyt tänään paljon. Kuinka iloinen se on ollutkaan.
Junakuski kuulutti tänään hauskasti, suurinpiirtein näin: "Hyvät lähijunan matkustajat, saavumme Helsingin päärautatieasemalle laiturille kaksi. Laituri on junan menosuuntaan nähden vasemmalla puolella. Älkää unohtako henkilökohtaisia tavaroitanne, ettei konduktöörin tarvitse sitten viedä niitä löytyötavaratoimistoon. Oikein hyvää sunnuntain jatkoa!" Ja samma på svenska. Heh. Se oli kyllä vielä hauskempi.
Oodi päivälle:
sumuisa elämä
johon tukehdun
enkä näe miten tie jatkuu
ja minne asti
katson sumua ja pimeyttä tiiviisti
jos sumu hälvenisi
ja eteeni ilmestyisi saari
joka oli siinä vielä kesällä
mutta mitään ei tapahdu
enkä varasta soutuvenettä mennäkseni kokeilemaan josko törmäisin saareen
Mikä sumu eilen olikaan. Kävin L:n (ei Death Noten) kanssa meren rannassa ja siellä oli valtava sumu. Se sumu oli niin paksua ja hienoa. Ja ahdistavaa. Ei nähnyt mitään saaria, vain kaukaisen Suomenlinnan majakan ja sellaisia pieniä karikkomajakoita. Rannassa ei ollut varma, meneekö tie mereen vai jatkuuko se. Vaikutuin.
Ja suretti vain lisää. Haluaisin hypätä mereen. Mutta en tee sitä, koska tiedän, etten saa tehdä sitä. Niin, että en tee sitä. Mutta ei ole reilua, jos en saa kirjoittaa, mitä haluaisin tehdä. Juttu nyt on vain niin, että ihmiset eivät aina tee sitä, mitä haluaisivat. Elämä on monisyistä.
Tänään aamulla mua kyllästytti aivan saatanasti. Nimenomaan kyllästytti. Kyllästytti olla ilman Sirua. Ajattelin, että no niin, eikö tämä pelleily saa jo riittää, jos nyt vaan soitan Sirulle ja menen käymään siellä. Mut sitten, kun tajusin, ettei niin voi tehdä, niin en tiennyt mitä teen. Tuntui, että räjähdän ja lysähdän kokoon yhtäaikaa. Menin makaamaan sänkyyn ja ajattelin, että jään siihen. Tuntui, etten vain pysty toimimaan. Tiedän, että pitää, mutten vain pystynyt. Tai pystyin minä sitten lopulta. Nousin ylös ja lähdin ulos.
Kaikki vain jatkuu jotenkin teennäisen näennäisesti. Välillä on ihan kivaakin. Hyvien ystävien kanssa on kivaa. Mutta muuten ei usein ole kivaa. Sitä on vain sellainen kuori. Tuntuu, että pitäisi vain antaa itsensä rauhassa romahtaa ja koota sitten itsensä uudestaan, muuten sitä murenee jotenkin sisältä päin ja on lopulta kävelevä kuori.
Mutta sitä on vain sellainen jonkinlainen palo kuitenkin, että pitää mennä eteenpäin eikä romahtaa. Jokin ajaa eteenpäin.
No niin. Joo.
Tänään kävin kylässä japanilaisen tuttuni luona ja sain yakisobaa ja inarizushia. Nam.
Kissani on leikkinyt tänään paljon. Kuinka iloinen se on ollutkaan.
Junakuski kuulutti tänään hauskasti, suurinpiirtein näin: "Hyvät lähijunan matkustajat, saavumme Helsingin päärautatieasemalle laiturille kaksi. Laituri on junan menosuuntaan nähden vasemmalla puolella. Älkää unohtako henkilökohtaisia tavaroitanne, ettei konduktöörin tarvitse sitten viedä niitä löytyötavaratoimistoon. Oikein hyvää sunnuntain jatkoa!" Ja samma på svenska. Heh. Se oli kyllä vielä hauskempi.
Oodi päivälle:
sumuisa elämä
johon tukehdun
enkä näe miten tie jatkuu
ja minne asti
katson sumua ja pimeyttä tiiviisti
jos sumu hälvenisi
ja eteeni ilmestyisi saari
joka oli siinä vielä kesällä
mutta mitään ei tapahdu
enkä varasta soutuvenettä mennäkseni kokeilemaan josko törmäisin saareen
lauantai 27. lokakuuta 2012
But she couldn't find how to push through
Graahhh.
En jaksaisi olla kipeänä.
Viime yönä mulla nousi kuume jonnekin kattoon ja niin nousin minäkin. Luulin olevani kahtena osana ja sitten luulin, että kahtiajakautuneet osani olivat palloja ja leijuivat kohti kattoa... Hmm?
Tänään ei kyllä ole tainut olla kuumetta. Mutta yskä tuntuu siltä että oksentaa. Ärsyttää jo pikkuhiljaa. Vaikka toisaalta voisin tottua tähän lagaamiseen, entä jos enää lähdekään kotoa? Jään tänne vain hikikomoriksi ja käyn välillä kaupassa. Tai nykyäänhän voi jopa tilata Alepasta niitä ruokalähetyksiä kotiin. Heheh. No joo ei. Oon nyt jo ihan mökkihöperö eli mökkis.
Ja sitten kuuntelin jotain Radio Helsingin lauantaidiskoetkostelua. Joo ei kannata, kun ei voi lähteä ulos.
Ai mulla olikin kuumetta 39°C! Oon nähtävästi jo niin tottunut, etten tajua. No hyvä, etten mitannut aikaisemmin, koska tein juuri yhden koulujutun! Plaseboefekti. En kyllä tiedä mikä nyt oli plasebo? Omat kuvitelmani?
Äh no siis hohhoijakkaa. En nyt muista mitähän asiaa mulla oli. Varasin liput HM:ien konserttiin! Twisting my melon man!!
Vaikka tätä menoa oon varmaan vielä joulukuussakin kipeä.
Mut hyvä, että Milla kävi täällä ja teki hyvää pastaa. Ja Aleksi kävi täällä, onneksi ei keittänyt munia.
Luin jostain, että lenssutaudit sun muut ei enää tarttuisi seitsemännen päivän jälkeen (varmaan jotain kristillistä symboliikkaa). Ehkä tänne uskaltautuu lisää vieraita sitten. Ei saatana, prefeeraisin kyllä terveeksi tulemista.
Toispa Siru mulle greippiä.
Multa pitäis sensuroida yksinäiset illat, koska ne eivät ole juttuni. NIGATE, kuten japaniksi sanottaisiin. Mutta eivät ne varmaan ole monen muunkaan juttu? Toisaalta jotkut varmaan pitävät niistä. Miksiköhän minun on yritettävä asettaa itseni suurempaan asiayhteyteen?
Kun luin eräänä kuumeisena iltana Mausia, kuvittelin yöllä olevani jossain hiton keltapilkkukuumeessa keskitysleirillä. Pitää lukea jotain vähemmän ahdistavaa tänä iltana.
No niin riittäisköhän jo.
Oodi päivälle:
Ikkunasta näkyy kylmää
Sisälläkin on melko kylmää
Suihkussa vesi polttelee
Tee myös polttelee kieltä
Päätelmäni on
että on eri lämpötiloja
En jaksaisi olla kipeänä.
Viime yönä mulla nousi kuume jonnekin kattoon ja niin nousin minäkin. Luulin olevani kahtena osana ja sitten luulin, että kahtiajakautuneet osani olivat palloja ja leijuivat kohti kattoa... Hmm?
Tänään ei kyllä ole tainut olla kuumetta. Mutta yskä tuntuu siltä että oksentaa. Ärsyttää jo pikkuhiljaa. Vaikka toisaalta voisin tottua tähän lagaamiseen, entä jos enää lähdekään kotoa? Jään tänne vain hikikomoriksi ja käyn välillä kaupassa. Tai nykyäänhän voi jopa tilata Alepasta niitä ruokalähetyksiä kotiin. Heheh. No joo ei. Oon nyt jo ihan mökkihöperö eli mökkis.
Ja sitten kuuntelin jotain Radio Helsingin lauantaidiskoetkostelua. Joo ei kannata, kun ei voi lähteä ulos.
Ai mulla olikin kuumetta 39°C! Oon nähtävästi jo niin tottunut, etten tajua. No hyvä, etten mitannut aikaisemmin, koska tein juuri yhden koulujutun! Plaseboefekti. En kyllä tiedä mikä nyt oli plasebo? Omat kuvitelmani?
Äh no siis hohhoijakkaa. En nyt muista mitähän asiaa mulla oli. Varasin liput HM:ien konserttiin! Twisting my melon man!!
Vaikka tätä menoa oon varmaan vielä joulukuussakin kipeä.
Mut hyvä, että Milla kävi täällä ja teki hyvää pastaa. Ja Aleksi kävi täällä, onneksi ei keittänyt munia.
Luin jostain, että lenssutaudit sun muut ei enää tarttuisi seitsemännen päivän jälkeen (varmaan jotain kristillistä symboliikkaa). Ehkä tänne uskaltautuu lisää vieraita sitten. Ei saatana, prefeeraisin kyllä terveeksi tulemista.
Toispa Siru mulle greippiä.
Multa pitäis sensuroida yksinäiset illat, koska ne eivät ole juttuni. NIGATE, kuten japaniksi sanottaisiin. Mutta eivät ne varmaan ole monen muunkaan juttu? Toisaalta jotkut varmaan pitävät niistä. Miksiköhän minun on yritettävä asettaa itseni suurempaan asiayhteyteen?
Kun luin eräänä kuumeisena iltana Mausia, kuvittelin yöllä olevani jossain hiton keltapilkkukuumeessa keskitysleirillä. Pitää lukea jotain vähemmän ahdistavaa tänä iltana.
No niin riittäisköhän jo.
Oodi päivälle:
Ikkunasta näkyy kylmää
Sisälläkin on melko kylmää
Suihkussa vesi polttelee
Tee myös polttelee kieltä
Päätelmäni on
että on eri lämpötiloja
tiistai 23. lokakuuta 2012
Somewhere you are not alone
"Kun rakas ihminen kuolee, mikään viisaus ei voi parantaa surua. Sitä surua ei paranna viisaus, ei rehellisyys, ei vahvuus eikä hyvyys."
-Haruki Murakami: Norwegian Wood
Tulin takaisin Helsinkiin. Ahdistavaan surulliseen Helsinkiin, joka on täynnä hoidettavia asioita ja kolkkoutta. Ihmisiä, joita pitäisi arvostaa ja joista pitäisi huolehtia, mutta sitten niille sössöttääkin vain jotain.
Mutta Kankaanpäässä satoi aamulla lunta. Talvi tulee.
Täydessä bussissa aloin vain itkeä Ikaalisten jälkeen. On niin ikävä Sirua. Mä en jaksa. Haluan vaan levätä. Enkä tehdä kaikkea irrelevanttia kuten koulua ja töitä.
Lisäksi junassa nousi taas kuume. Kaukojunalla matkustaminen Tampereelta on kuitenkin miellyttävämpää kuin lähijunalla.
Isä soitti ja kertoi, että tänään tulee telkkarista Rambo. Sitten se kysyi, että arvaa kuka koulutti Rambon? -No? -Rambon kouluttaja!
Luin Norwegian Woodin loppuun. Se on ehkä parhaimpia kirjoja, mitä oon ikinä lukenut.
Voisinpa vaan lukea hyviä kirjoja, enkä tylsiä kirjoja kirjallisuustieteen kursseille.
Taidan mennä nukkumaan. Kellohan on jo kahtakytä yli yhdeksän.
Oodi päivälle:
Tien reunassa lumiklimppejä
Kaukana puita joiden latvoissa on vielä keltaisia lehtiä
Ohimeneviä maisemia ja hetkiä
joita et koskaan enää koe uudestaan
vaikka palaisit takaisin samaan maisemaan
-Haruki Murakami: Norwegian Wood
Tulin takaisin Helsinkiin. Ahdistavaan surulliseen Helsinkiin, joka on täynnä hoidettavia asioita ja kolkkoutta. Ihmisiä, joita pitäisi arvostaa ja joista pitäisi huolehtia, mutta sitten niille sössöttääkin vain jotain.
Mutta Kankaanpäässä satoi aamulla lunta. Talvi tulee.
Täydessä bussissa aloin vain itkeä Ikaalisten jälkeen. On niin ikävä Sirua. Mä en jaksa. Haluan vaan levätä. Enkä tehdä kaikkea irrelevanttia kuten koulua ja töitä.
Lisäksi junassa nousi taas kuume. Kaukojunalla matkustaminen Tampereelta on kuitenkin miellyttävämpää kuin lähijunalla.
Isä soitti ja kertoi, että tänään tulee telkkarista Rambo. Sitten se kysyi, että arvaa kuka koulutti Rambon? -No? -Rambon kouluttaja!
Luin Norwegian Woodin loppuun. Se on ehkä parhaimpia kirjoja, mitä oon ikinä lukenut.
Voisinpa vaan lukea hyviä kirjoja, enkä tylsiä kirjoja kirjallisuustieteen kursseille.
Taidan mennä nukkumaan. Kellohan on jo kahtakytä yli yhdeksän.
Oodi päivälle:
Tien reunassa lumiklimppejä
Kaukana puita joiden latvoissa on vielä keltaisia lehtiä
Ohimeneviä maisemia ja hetkiä
joita et koskaan enää koe uudestaan
vaikka palaisit takaisin samaan maisemaan
maanantai 15. lokakuuta 2012
I disagree with death.
Pitäisi lopettaa nuudelien syöminen, kun niistä tulee yleensä vain paha mieli. Paitsi ei udonista. Mutta sellaisista markettinuudeleista. Tonnikalastakin tulee paha mieli. No niin, ei siis nuudeleita ja tonnikalaa. Tottumuksista on vaikea päästä eroon.
Musta tuntuu aika pitkälti siltä, että sekoan hitaasti mutta varmasti. Mutta hulluilla on aina hauskempaa.
Nyt kun oon päässyt jotenkin toimivaiseksi ja vähemmän apaattiseksi, niin toimivaisuus onkin jotain ihme sekoilua. Eli ilmeisesti joko möngerrän masentuneena tai sitten teen niin randomeja juttuja, etten ole ihan varma olenko se minä, joka niitä tekee. Mutta mitäpä tässä on menetettävää. Tai siis oikeasti. En nyt tarkoita sitä, että haluan vedellä kadulla heroiinia ja ajella maanteillä kahtasataa, koska minulla ei ole mitään menetettävää, vaan että haluan vain tehdä sitä sun tätä mitä milloinkin tekee mieli. Jos oma elämä on tällaista huonoa nonsense-elokuvaa, niin olkoon sitä nyt sitten kunnolla jumavie.
Peruin yhden kurssin, mutta en sen takia, että olisin laiska paska, vaan koska tajusin, etten tarvitse sitä! Hahah.
Sen sijaan, että lukisin kurssien kannalta oleellista kirjallisuutta, aloin lukea Haruki Murakamin Norwegian Woodia. Se on ihan todella koukuttava! Ja siinäkin on tietenkin kuolemaa ja kuolemaa, enhän nyt muutakaan kirjallisuutta näinä päivinä lue. Mutta siis koukuttava kirja, pitkästä aikaa.
Miksi puheviestintä on niin leimiä.
Miksi mä oon niin leimi. Masentaa. Toisaalta ei tunnu miltään. Asioita tehdään koska mitäs muutakaan. Miksiköhän yritän tehdä muuten hyvää esseetä kurssille, josta ei saa arvosanaa? Hyvä vitsi.
Ehkä pääasia on, että tuntuu joltain.
Näin unta, jossa oli omituinen ja ränsistynyt kaupunki. Menin joidenkin ihmisten kanssa, en ole varma keiden, hylätyn tornitalon ylimpään kerrokseen, joka oli tosi korkealla, mutta se ei ollut mikään kerros, vaan pieni tornikohta vaan johon se hissi nousi, mutta ei siitä voinut poistua, kun ei siinä ollut lattiaa tai mitään ympärillä. Sieltä näkyi kauaksi metsikköön ja sitten huomasimme, että metsän takaa tulee tsunami. Se oli tosi pelottavan näköinen, korkea vesivalli. Tulimme hissillä alas ja varoitimme muita kaupunkilaisia tsunamista, sitten menimme takaisin hissillä ylös ja hyppäsimme vielä jollekin pystysuoralle maaseinämälle, jota pitkin kapusimme ylös. Se oli tosi vaivalloista ja välillä valuin alaspäin ja autoin muita alaspäin valuvia. Tsunami iski seinään, mutta vesi ulottui vain juuri ja juuri alapuolellemme. Se oli vähällä!
No joo. Veimme Aleksin kanssa kynttilät Sirun haudalle. Nähtävästi käyn siellä sitten joka maanantai. On niin helvetin ikävä Sirua. En mä oikein muusta tiedä enkä ymmärrä.
Oodi päivälle:
kanavat kuivuivat jo
valuivat pitkin poikin
lopulta tiivistyivät pilviksi taivaalle
ja sitten karkasivat jonnekin
satamaan reheviksi kaukaisia maita
täällä on niin kuivaa että minua janottaa koko ajan
mutta ei punaviini vie janoa, idiootti
Musta tuntuu aika pitkälti siltä, että sekoan hitaasti mutta varmasti. Mutta hulluilla on aina hauskempaa.
Nyt kun oon päässyt jotenkin toimivaiseksi ja vähemmän apaattiseksi, niin toimivaisuus onkin jotain ihme sekoilua. Eli ilmeisesti joko möngerrän masentuneena tai sitten teen niin randomeja juttuja, etten ole ihan varma olenko se minä, joka niitä tekee. Mutta mitäpä tässä on menetettävää. Tai siis oikeasti. En nyt tarkoita sitä, että haluan vedellä kadulla heroiinia ja ajella maanteillä kahtasataa, koska minulla ei ole mitään menetettävää, vaan että haluan vain tehdä sitä sun tätä mitä milloinkin tekee mieli. Jos oma elämä on tällaista huonoa nonsense-elokuvaa, niin olkoon sitä nyt sitten kunnolla jumavie.
Peruin yhden kurssin, mutta en sen takia, että olisin laiska paska, vaan koska tajusin, etten tarvitse sitä! Hahah.
Sen sijaan, että lukisin kurssien kannalta oleellista kirjallisuutta, aloin lukea Haruki Murakamin Norwegian Woodia. Se on ihan todella koukuttava! Ja siinäkin on tietenkin kuolemaa ja kuolemaa, enhän nyt muutakaan kirjallisuutta näinä päivinä lue. Mutta siis koukuttava kirja, pitkästä aikaa.
Miksi puheviestintä on niin leimiä.
Miksi mä oon niin leimi. Masentaa. Toisaalta ei tunnu miltään. Asioita tehdään koska mitäs muutakaan. Miksiköhän yritän tehdä muuten hyvää esseetä kurssille, josta ei saa arvosanaa? Hyvä vitsi.
Ehkä pääasia on, että tuntuu joltain.
Näin unta, jossa oli omituinen ja ränsistynyt kaupunki. Menin joidenkin ihmisten kanssa, en ole varma keiden, hylätyn tornitalon ylimpään kerrokseen, joka oli tosi korkealla, mutta se ei ollut mikään kerros, vaan pieni tornikohta vaan johon se hissi nousi, mutta ei siitä voinut poistua, kun ei siinä ollut lattiaa tai mitään ympärillä. Sieltä näkyi kauaksi metsikköön ja sitten huomasimme, että metsän takaa tulee tsunami. Se oli tosi pelottavan näköinen, korkea vesivalli. Tulimme hissillä alas ja varoitimme muita kaupunkilaisia tsunamista, sitten menimme takaisin hissillä ylös ja hyppäsimme vielä jollekin pystysuoralle maaseinämälle, jota pitkin kapusimme ylös. Se oli tosi vaivalloista ja välillä valuin alaspäin ja autoin muita alaspäin valuvia. Tsunami iski seinään, mutta vesi ulottui vain juuri ja juuri alapuolellemme. Se oli vähällä!
No joo. Veimme Aleksin kanssa kynttilät Sirun haudalle. Nähtävästi käyn siellä sitten joka maanantai. On niin helvetin ikävä Sirua. En mä oikein muusta tiedä enkä ymmärrä.
Oodi päivälle:
kanavat kuivuivat jo
valuivat pitkin poikin
lopulta tiivistyivät pilviksi taivaalle
ja sitten karkasivat jonnekin
satamaan reheviksi kaukaisia maita
täällä on niin kuivaa että minua janottaa koko ajan
mutta ei punaviini vie janoa, idiootti
torstai 27. syyskuuta 2012
Forget me not
Okei. Nyt musta tuntuu, että mun pitää päivittää blogia. Muuten räjähtää pää.
Räjähtää kyllä ehkä muutenkin.
Aika kulkee omituisen lineaarisesti eteenpäin, ei ole mitään hajua mitä seuraava päivä tuo tullessaan. Toisaalta se on kovin syklistä ja tuntuu, että palaa koko ajan vain menneisyyteen ja melkein on tajuamatta mitä on tapahtunut. Katoin Sirun DA:ta ja teki mieli kommentoida uusimpia kuvia, mutta sitten vittu ARGHH.
Mutta tekisi mieli olla enemmän sekaisin, eikä tajuta näin selkeästi kuolemaa. Tekisi mieli kuvitella, että Siru on Tukholmassa paossa Skandinaavista vallankumousta, kuten sunnuntai-iltaisessa unessani.
Kuitenkin todellisuus puristaa pusertaa murskaa paskaa.
Ensin oli järkytys ja suru. Mukaan tuli epätoivo ja lohduttomuus. Sitten vielä ikävä ja ahdistus. Lisään katkeruus. Kauhu. Syyllisyys. Viimeisimpänä yksinäisyys. Sellainen omituinen yksinäisyys, joka seuraa perässä, vaikka olisi seurassa. Järkyttävä yksinäisyys.
Mutta kuten Siru sanoi, masentuneellakin voi olla hauskaa.
Tarkoitan, että ei pidä päättää että kaikki on paskaa koska kaikki on paskaa. Voi tehdä asioita, jotka saattavat olla hauskoja. Ei pidä odottaa miltään liikoja, koska ennen hauskat asiat eivät enää ole hauskoja. Mutta ei saa hyljeksiä hauskoja asioita vain koska ne ovat surullisten asioiden vastakohtia.
Syyllinen olo toisaalta, jos onkin välillä kivaa. Syyllinen olo, kun tanssii radiosta tulevan kipaleen tahdissa. Mutta voi jumalauta nyt sentään. Surullinenkin voi tanssia.
Suru ei olekaan sellaista kuin ajattelin. Se on paljon... omituisempaa. Ajattelin, että se olisi lamaannuttavampaa. Melkein helpompaa jos se olisi. Sitten vain makaisi sängyssä ja itkisi. Mutta nyt se kulkee mukana ja sitten sitä tanssii ja nauraa surullisena. Ristiriitan sisäisen ja ulkoisen tunteen välillä. Omituista. On helpompaa silloin kun vain itkee.
Maanantaina oli hirveä päivä. Lähdin sen hirveyden kunniaksi illalla juoksemaan ja juoksin niin kauan, että sattui. Sitten kävelin. Mutta ei se tehnyt oloa yhtään paremmaksi.
Tiistaina oli hyvä päivä lukuun ottamatta aamuluentoa. Mutta iltapäivällä oli rauhallinen olo ja sitten kävelimme Millan ja japsin kanssa kaupungilla ja syysilma oli raikas ja ihana.
Keskiviikko oli tunteeton päivä. Ei tuntunut oikeastaan miltään. Kävin kuitenkin Petrillä saunomassa. Saunassa oli lämmin.
Miksiköhän kerroin viikkoni kulusta.
Kaikkien tunteiden lisäksi ärsyttää myös ihan saatanasti. KAIKKI ON NIIN VITUN PILALLA VITTU.
Mutta show must go on tai jotain. Viikonlopuksi pois Helsingistä. Tekee varmaan hyvää.
Oodi päivälle:
Tässä surullisessa kaupungissa
jossa minä synnyin
on surullinen meri
jota sinä rakastit
Tässä surullisessa kaupungissa
tuulee aina
ja huojuttaa ihmisiä kadulla
jolla voi tulla vastaan kuka tahansa
Elävä tai Kuollut
Tässä surullisessa kaupungissa
minä olen surullinen nyt ja aina
Räjähtää kyllä ehkä muutenkin.
Aika kulkee omituisen lineaarisesti eteenpäin, ei ole mitään hajua mitä seuraava päivä tuo tullessaan. Toisaalta se on kovin syklistä ja tuntuu, että palaa koko ajan vain menneisyyteen ja melkein on tajuamatta mitä on tapahtunut. Katoin Sirun DA:ta ja teki mieli kommentoida uusimpia kuvia, mutta sitten vittu ARGHH.
Mutta tekisi mieli olla enemmän sekaisin, eikä tajuta näin selkeästi kuolemaa. Tekisi mieli kuvitella, että Siru on Tukholmassa paossa Skandinaavista vallankumousta, kuten sunnuntai-iltaisessa unessani.
Kuitenkin todellisuus puristaa pusertaa murskaa paskaa.
Ensin oli järkytys ja suru. Mukaan tuli epätoivo ja lohduttomuus. Sitten vielä ikävä ja ahdistus. Lisään katkeruus. Kauhu. Syyllisyys. Viimeisimpänä yksinäisyys. Sellainen omituinen yksinäisyys, joka seuraa perässä, vaikka olisi seurassa. Järkyttävä yksinäisyys.
Mutta kuten Siru sanoi, masentuneellakin voi olla hauskaa.
Tarkoitan, että ei pidä päättää että kaikki on paskaa koska kaikki on paskaa. Voi tehdä asioita, jotka saattavat olla hauskoja. Ei pidä odottaa miltään liikoja, koska ennen hauskat asiat eivät enää ole hauskoja. Mutta ei saa hyljeksiä hauskoja asioita vain koska ne ovat surullisten asioiden vastakohtia.
Syyllinen olo toisaalta, jos onkin välillä kivaa. Syyllinen olo, kun tanssii radiosta tulevan kipaleen tahdissa. Mutta voi jumalauta nyt sentään. Surullinenkin voi tanssia.
Suru ei olekaan sellaista kuin ajattelin. Se on paljon... omituisempaa. Ajattelin, että se olisi lamaannuttavampaa. Melkein helpompaa jos se olisi. Sitten vain makaisi sängyssä ja itkisi. Mutta nyt se kulkee mukana ja sitten sitä tanssii ja nauraa surullisena. Ristiriitan sisäisen ja ulkoisen tunteen välillä. Omituista. On helpompaa silloin kun vain itkee.
Maanantaina oli hirveä päivä. Lähdin sen hirveyden kunniaksi illalla juoksemaan ja juoksin niin kauan, että sattui. Sitten kävelin. Mutta ei se tehnyt oloa yhtään paremmaksi.
Tiistaina oli hyvä päivä lukuun ottamatta aamuluentoa. Mutta iltapäivällä oli rauhallinen olo ja sitten kävelimme Millan ja japsin kanssa kaupungilla ja syysilma oli raikas ja ihana.
Keskiviikko oli tunteeton päivä. Ei tuntunut oikeastaan miltään. Kävin kuitenkin Petrillä saunomassa. Saunassa oli lämmin.
Miksiköhän kerroin viikkoni kulusta.
Kaikkien tunteiden lisäksi ärsyttää myös ihan saatanasti. KAIKKI ON NIIN VITUN PILALLA VITTU.
Mutta show must go on tai jotain. Viikonlopuksi pois Helsingistä. Tekee varmaan hyvää.
Oodi päivälle:
Tässä surullisessa kaupungissa
jossa minä synnyin
on surullinen meri
jota sinä rakastit
Tässä surullisessa kaupungissa
tuulee aina
ja huojuttaa ihmisiä kadulla
jolla voi tulla vastaan kuka tahansa
Elävä tai Kuollut
Tässä surullisessa kaupungissa
minä olen surullinen nyt ja aina
sunnuntai 2. syyskuuta 2012
I was nothing when you came I'm no-one now you've gone away
Vittu.
Oodi päivälle:
Tätä päivää ei ole!
Maailmanloppu tapahtui
jo tovi sitten
mutta
minäkin
tulen
vielä
tähdistä kirkkaimmalle
keskiviikko 22. elokuuta 2012
...or take her heart and throw it far away?
Olen palannut matkalta ja päivitän bloogendaaliani.
Öh olipa ällöttävä sana.
Huomenna on töitä.
Ahdistaa.
Ei ne työt vaan muuten vain. Syksy ja paluu teorioihin teorioiden perään. Haluan jotain käytännönläheisempää. Ajattelin mennä ilmoittautumaan Piirustuslaitoksen oppilaaksi.
Oispa jotenkin jotain plaplapla.
Ihan paska sääkin. Ja menkat. Ja toinen olkapää kipeä. Olisi edes molemmat.
En tiedä kiinnostaako silleen nähdä mitään taidenäyttelyitä tai keikkoja tai kirjoja tai elokuvia tai mitään kulttuuria. Haluaisin leikata varpaankynteni mutten jaksa. Haluaisin vain lukea Akkareita ja tehdä ruokaa. Aion tehdä sienipiirakkaa lähipäivinä. Mutta en tykkää tehdä ruokaa, jos en saa jakaa sitä jonkun kanssa. Sitten haluaisin kanssa lakata kynteni tosi näteiksi.
Inhoan sitä kun en koskaan muista itse vastata tekstiviesteihin, mutta angstaan aina jos minun tekstiviesteihini ei vastata. Tosi tekopyhää hei.
Näin viime yönä sitten tosi sairasta unta, missä olin joku noita. Siinä oli HP-hahmoja ja lenneltiin luudillta tms, sitten joku heitti jotain outoa suuhuni. Lähdin Petrin kanssa kävelylle ja kurkussa oli outo tunne ja lopulta yskin sieltä jotkut jättimäiset avokadon kivet ja limaa ulos. Ällöttävää. Helsingin keskelle oli myös räjäytetty monttu ja kaikkiin kivijalkaliikkeisiin oli tullut kiinalainen ravintola.
Aion esitellä kaikki pingviinini tässä blogissa. Nyt löysin elämälleni tarkoituksen.
Oodi päivälle:
Mennä metsään ja pahasti
Menin kerran "hyvästi"
Rakkaani
Tulin kuitenkin takaisin
Korissa paljon sieniä ja vähän mustikoita
Mansikat söin jo
Mutta mustikoita voit saada
Mustikkasuu
kko
Rakkaani
Öh olipa ällöttävä sana.
Huomenna on töitä.
Ahdistaa.
Ei ne työt vaan muuten vain. Syksy ja paluu teorioihin teorioiden perään. Haluan jotain käytännönläheisempää. Ajattelin mennä ilmoittautumaan Piirustuslaitoksen oppilaaksi.
Oispa jotenkin jotain plaplapla.
Ihan paska sääkin. Ja menkat. Ja toinen olkapää kipeä. Olisi edes molemmat.
En tiedä kiinnostaako silleen nähdä mitään taidenäyttelyitä tai keikkoja tai kirjoja tai elokuvia tai mitään kulttuuria. Haluaisin leikata varpaankynteni mutten jaksa. Haluaisin vain lukea Akkareita ja tehdä ruokaa. Aion tehdä sienipiirakkaa lähipäivinä. Mutta en tykkää tehdä ruokaa, jos en saa jakaa sitä jonkun kanssa. Sitten haluaisin kanssa lakata kynteni tosi näteiksi.
Inhoan sitä kun en koskaan muista itse vastata tekstiviesteihin, mutta angstaan aina jos minun tekstiviesteihini ei vastata. Tosi tekopyhää hei.
Näin viime yönä sitten tosi sairasta unta, missä olin joku noita. Siinä oli HP-hahmoja ja lenneltiin luudillta tms, sitten joku heitti jotain outoa suuhuni. Lähdin Petrin kanssa kävelylle ja kurkussa oli outo tunne ja lopulta yskin sieltä jotkut jättimäiset avokadon kivet ja limaa ulos. Ällöttävää. Helsingin keskelle oli myös räjäytetty monttu ja kaikkiin kivijalkaliikkeisiin oli tullut kiinalainen ravintola.
Aion esitellä kaikki pingviinini tässä blogissa. Nyt löysin elämälleni tarkoituksen.
Oodi päivälle:
Mennä metsään ja pahasti
Menin kerran "hyvästi"
Rakkaani
Tulin kuitenkin takaisin
Korissa paljon sieniä ja vähän mustikoita
Mansikat söin jo
Mutta mustikoita voit saada
Mustikkasuu
kko
Rakkaani
maanantai 25. kesäkuuta 2012
You never make me scream
No mitäs tässä. Maailma on matkoja täynnä. Jos maailma ei olisikaan maailma vaan maavesi tai vesi-ilma?
Heh heh.
Kävin Priden avaijaisjossain yksin ja siellä oli ihan hauska stand up -koomikko. Join yksin punaviiniä ja pöydästäni vietiin tuoleja ja kelasin, että mies, jonka ympäriltä tuolit viedään, paitsi että olen nainen. Luin Imagen ja harmittelin, että kaikki olivat hirveissä lösseissä liikenteessä, eikä kenenkään pöytään voinut oikein tunkeutua. Tai salee olisikin voinut, mutta ei nyt vaan voinut.
Lokit kirkuu kivasti niin. Ja äsken joku lokki sanoi ihan varmasti "WAAAUU".
Huomenna taas töitä, eikä huvita mennä nukkumaan. Mutta se onkin sitten viimeinen työpäivä yli kuukauteen!
Joskus teen outoja juttuja, joita en ymmärrä, kuten makasin tässä yhden tyypin kanssa hetken mielijohteesta ilman mitään humalatilaa, sitten jälkeen ajattelin, että no jo on, mutta toisaalta hauskaahan se on tehdä välillä jotain epäminämäistä. Jotenkin tuntuu, että seksiä ja sen merkitystä joskus vähän liioitellaan. Tai siis... En tiedä. Ehkä olen vain jotenkin tunnevammainen, jonka mielestä lähinnä se ajatus, että "heh tässä mä sekstailen jonkun irtosuhteen kaa" on hauskempi kuin itse sekstailu.
En muutenkaan osaa ottaa monia asioita niin vakavasti ja tunteella. Sen takia olen ehkä vähän paska tyyppi, mutta toisaalta sen avulla olen jaksanut paljon kaikenlaista.
Ihme kesäkuu.
Mutta oli kivaa olla juhannuksena mökillä tekemättä mitään kovin järkevää paitsi Nurkat-lehti, joka on maailman järkevistä asioista järkevin.
Hyttyset olisi kyllä voinut olla purematta mua kuoliaaksi.
Ja kaikkeahan ei voi saada.
Esimerkiksi olen tässä pitkään toivonut aivoja, mutten saanut.
Oodi päivälle:
Olisinpa enemmän eläin
tai vähemmän?
Enemmän tahtoisin olla MIESSSSS
jolla ois NAINNEE
ja tätä NAIDDDA
mutta olen NAINENN
eikä tässä muuta kuin punkkua kurkkuun
ja kirja käteen
ollaan niin saatanan sivistyneitä ja filosofisia ja
unohdetaan NNNAAINNTTII
Heh heh.
Kävin Priden avaijaisjossain yksin ja siellä oli ihan hauska stand up -koomikko. Join yksin punaviiniä ja pöydästäni vietiin tuoleja ja kelasin, että mies, jonka ympäriltä tuolit viedään, paitsi että olen nainen. Luin Imagen ja harmittelin, että kaikki olivat hirveissä lösseissä liikenteessä, eikä kenenkään pöytään voinut oikein tunkeutua. Tai salee olisikin voinut, mutta ei nyt vaan voinut.
Lokit kirkuu kivasti niin. Ja äsken joku lokki sanoi ihan varmasti "WAAAUU".
Huomenna taas töitä, eikä huvita mennä nukkumaan. Mutta se onkin sitten viimeinen työpäivä yli kuukauteen!
Joskus teen outoja juttuja, joita en ymmärrä, kuten makasin tässä yhden tyypin kanssa hetken mielijohteesta ilman mitään humalatilaa, sitten jälkeen ajattelin, että no jo on, mutta toisaalta hauskaahan se on tehdä välillä jotain epäminämäistä. Jotenkin tuntuu, että seksiä ja sen merkitystä joskus vähän liioitellaan. Tai siis... En tiedä. Ehkä olen vain jotenkin tunnevammainen, jonka mielestä lähinnä se ajatus, että "heh tässä mä sekstailen jonkun irtosuhteen kaa" on hauskempi kuin itse sekstailu.
En muutenkaan osaa ottaa monia asioita niin vakavasti ja tunteella. Sen takia olen ehkä vähän paska tyyppi, mutta toisaalta sen avulla olen jaksanut paljon kaikenlaista.
Ihme kesäkuu.
Mutta oli kivaa olla juhannuksena mökillä tekemättä mitään kovin järkevää paitsi Nurkat-lehti, joka on maailman järkevistä asioista järkevin.
Hyttyset olisi kyllä voinut olla purematta mua kuoliaaksi.
Ja kaikkeahan ei voi saada.
Esimerkiksi olen tässä pitkään toivonut aivoja, mutten saanut.
Oodi päivälle:
Olisinpa enemmän eläin
tai vähemmän?
Enemmän tahtoisin olla MIESSSSS
jolla ois NAINNEE
ja tätä NAIDDDA
mutta olen NAINENN
eikä tässä muuta kuin punkkua kurkkuun
ja kirja käteen
ollaan niin saatanan sivistyneitä ja filosofisia ja
unohdetaan NNNAAINNTTII
keskiviikko 30. toukokuuta 2012
I'd make a deal with God and get him to swap our places
Pöydälläni on jostain syystä rypistetty ostoslista, joka ei ole kirjoittamani. Se on ehkä isoäitini kirjoittama. Siinä lukee rasvatonta tuoremehua? Wtf? Ne ovat kyllä eri riveillä, että ehkä se rasvatonta tarkoittaa maitoa, mutta isoäitini ei ole jaksanut/muistanut kirjoittaa siihen maitoa. Mutta siis miksi minulla on tämä ostoslista pöydälläni rypistettynä?
Näin painajaista, että menin taas lentokentälle töihin. Yhtenä yönä näin painajaista, jossa näytin oppilaille leffaa, mutta laitoin television kiusallani luokan taakse.
Outo fiilis tänään. Eilen näin Lidlissä ihanan äiti-ihmisen, joka antoi pienen poikansa maksaa ostokset ja olla muutenkin mukana kaikessa. Siitäpä tulee varmasti upea ja vastuuntuntoinen poika. Tuli hyvä mieli.
Ja eilen soi Radio Helsinki, kun kävimme S:n kanssa kahvilla Taikalampussa. Kokeilin kyseistä kanavaa sitten himassakin, ja siis mitä hittoa, vihdoin hyvä radiokanava!! Siis vihdoin! Miksei kukaan ole kertonut minulle, että sellainen on olemassa? Miksei? Nyt olen kuitenkin todella onnellinen! Radio on jotain hyvin kivaa ja mukavaa ja ei-niin-nykyaikaista ja ymmärrettävää ja mukavaa. Lisäksi olen hyvä juoksemaan.
Hassua, kun tuossa sillan toisella puolella pyörii aina iltaisin jotain muslimeja valkoiset pipot (tai mitä ne nyt sitten on) päässään. Ja sitten niitä virtaa sinne joka suunnalta. Ja ne on sellaisissa hameissa. Mutta siinä ei näy mitenkään, että siinä olisi jotain moskeijaa, ne vain ravaa pizzerian viereisestä ovesta sisään ja ulos. Piilomoskeija!
Nyt kerron mikä on väärin! Mediassa ja kaikessa keskustelussa ylipäätään annetaan aina kaikki huomio PAHOILLE IHMISILLE. Oikeasti. Mutta uskon, että suurin osa maailman ihmisistä EI OLE PAHOJA. Miksi PAHAT IHMISET saavat kaiken huomion? Tämä on mielestäni väärin.
Ihan itku tulee.
Nyt vastapainoksi kerron siis pari uutisotsikkoa HYVISTÄ IHMISISTÄ:
"Eilen Lidlissä hyvä äiti ja kiva pikkupoika!"
"Harras muslimi pyöräili sillan yli!"
"Mummo leikkasi lapsenlapselleen kääretorttua!"
"Kassapoika toivotti kaikille asiakkailleen hyvää päivänjatkoa!"
"Junankuljettaja odotti junaan juoksevaa matkustajaa!"
No siinä näin ensi alkuun. Näillä saisi jo lehden aikaiseksi.
Ja kyllähän paikallislehdissä on usein kaikkia iloisiakin juttuja.
Oodi päivälle:
Varo ettet tipu
orjalaivan laidan yli
tähän kylmään homeiseen leväiseen lahteen
Näin painajaista, että menin taas lentokentälle töihin. Yhtenä yönä näin painajaista, jossa näytin oppilaille leffaa, mutta laitoin television kiusallani luokan taakse.
Outo fiilis tänään. Eilen näin Lidlissä ihanan äiti-ihmisen, joka antoi pienen poikansa maksaa ostokset ja olla muutenkin mukana kaikessa. Siitäpä tulee varmasti upea ja vastuuntuntoinen poika. Tuli hyvä mieli.
Ja eilen soi Radio Helsinki, kun kävimme S:n kanssa kahvilla Taikalampussa. Kokeilin kyseistä kanavaa sitten himassakin, ja siis mitä hittoa, vihdoin hyvä radiokanava!! Siis vihdoin! Miksei kukaan ole kertonut minulle, että sellainen on olemassa? Miksei? Nyt olen kuitenkin todella onnellinen! Radio on jotain hyvin kivaa ja mukavaa ja ei-niin-nykyaikaista ja ymmärrettävää ja mukavaa. Lisäksi olen hyvä juoksemaan.
Hassua, kun tuossa sillan toisella puolella pyörii aina iltaisin jotain muslimeja valkoiset pipot (tai mitä ne nyt sitten on) päässään. Ja sitten niitä virtaa sinne joka suunnalta. Ja ne on sellaisissa hameissa. Mutta siinä ei näy mitenkään, että siinä olisi jotain moskeijaa, ne vain ravaa pizzerian viereisestä ovesta sisään ja ulos. Piilomoskeija!
Nyt kerron mikä on väärin! Mediassa ja kaikessa keskustelussa ylipäätään annetaan aina kaikki huomio PAHOILLE IHMISILLE. Oikeasti. Mutta uskon, että suurin osa maailman ihmisistä EI OLE PAHOJA. Miksi PAHAT IHMISET saavat kaiken huomion? Tämä on mielestäni väärin.
Ihan itku tulee.
Nyt vastapainoksi kerron siis pari uutisotsikkoa HYVISTÄ IHMISISTÄ:
"Eilen Lidlissä hyvä äiti ja kiva pikkupoika!"
"Harras muslimi pyöräili sillan yli!"
"Mummo leikkasi lapsenlapselleen kääretorttua!"
"Kassapoika toivotti kaikille asiakkailleen hyvää päivänjatkoa!"
"Junankuljettaja odotti junaan juoksevaa matkustajaa!"
No siinä näin ensi alkuun. Näillä saisi jo lehden aikaiseksi.
Ja kyllähän paikallislehdissä on usein kaikkia iloisiakin juttuja.
Oodi päivälle:
Varo ettet tipu
orjalaivan laidan yli
tähän kylmään homeiseen leväiseen lahteen
lauantai 19. toukokuuta 2012
Don't think twice; it's the only reason I'm alive
En sitten vissiin lähtenytkään mihinkään. On ollut vähän ongelmia päätösten tekemisessä.
Mutta onneksi iltani pelastui eilen, kun lähdin Hannin mukaan tämän entisen kämppiksen hirsimökkiin Jollakseen. Siellä oli uskomaton merimaisema, takka, puuhella, puusauna ja kaikki. Paitsi ei sähköä ja vettä, mutta siis se kuuluu mökkeilyyn. Ei olisi kyllä ikinä uskonut olevansa Helsingissä. Saunottiin ihan helvetisti ja luovuinpa myös talviturkistani ja ymmärsin vihdoin parsan idean. En ahdistunut ja lähtenyt kotiin, vaan jäin sohvalle nukkumaan. Heräsin laineiden liplatukseen ja lokkien kirkunaan ja meri oli aamulla niin kaunis. Tuntuu, että onnistuin vihdoin pitkästä aikaa elämään hetkessä. Ylitin niin itseni. Nyt tulevaisuus tuntuu taas valoisalta.
Siksi en tänäänkään masentunut, vaikka en saanutkaan seuraa, vaan lähdin Kallioon istumaan pariin kuppilaan ja toivomaan, että joku tulisi juttelemaan. Kukaan ei kyllä tullut, mutta sain kirjoitettua kirjaani. Sen kirjoittaminen on muuten paljon inspaavampaa käsin.
Kävelin Alppilan läpi Pasilaan ja Alppila oli niin ihana ilta-auringon valossa. Alppilaan minä haluan muuttaa takaisin vielä joskus.
Milloinkohan sitä ehtisi mökille...
Oodi päivälle:
Unenomaisuus
Aurinkoisuus
Kunhan edes joku haluaa
NUOLLA
Mutta onneksi iltani pelastui eilen, kun lähdin Hannin mukaan tämän entisen kämppiksen hirsimökkiin Jollakseen. Siellä oli uskomaton merimaisema, takka, puuhella, puusauna ja kaikki. Paitsi ei sähköä ja vettä, mutta siis se kuuluu mökkeilyyn. Ei olisi kyllä ikinä uskonut olevansa Helsingissä. Saunottiin ihan helvetisti ja luovuinpa myös talviturkistani ja ymmärsin vihdoin parsan idean. En ahdistunut ja lähtenyt kotiin, vaan jäin sohvalle nukkumaan. Heräsin laineiden liplatukseen ja lokkien kirkunaan ja meri oli aamulla niin kaunis. Tuntuu, että onnistuin vihdoin pitkästä aikaa elämään hetkessä. Ylitin niin itseni. Nyt tulevaisuus tuntuu taas valoisalta.
Siksi en tänäänkään masentunut, vaikka en saanutkaan seuraa, vaan lähdin Kallioon istumaan pariin kuppilaan ja toivomaan, että joku tulisi juttelemaan. Kukaan ei kyllä tullut, mutta sain kirjoitettua kirjaani. Sen kirjoittaminen on muuten paljon inspaavampaa käsin.
Kävelin Alppilan läpi Pasilaan ja Alppila oli niin ihana ilta-auringon valossa. Alppilaan minä haluan muuttaa takaisin vielä joskus.
Milloinkohan sitä ehtisi mökille...
Oodi päivälle:
Unenomaisuus
Aurinkoisuus
Kunhan edes joku haluaa
NUOLLA
torstai 17. toukokuuta 2012
Don't tell mama or anybody anyway
Yöllä satoi ja kirjoitin vihkoon, johon olin aloittanut kirjoittamaan kirjaani. Pääsin vauhtiin, minkä kunniaksi revin ensimmäisen kirjoittamani sivun pois, kuten kunnon kirjailijan kuuluu. Nyt tämä onnistuu.
Ja väljähtänyt limonaadi on hyvää.
Kävin isoäidin luona (isoisä oli mökillä keskustelemassa Arrakosken vesivoimalan kohtalosta) ja paransimme maailmaa ja pohdimme maailman kieliä. Olen aloittanut nyt venäjän alkeiskurssin ja venäjää on vaikea ääntää. Vieruskaverini kysyy koko ajan kaikista sanoista minulta, miten ne äännetään, miksi hitossa minä tietäisin yhtään sen paremmin? Se sai jonkun käsityksen, että olen jotenkin hyvä, kun olin opetellut kirjaimia etukäteen. No onhan minulla tietenkin tätä venäläistä verta, että.
Mennään ehkä mummin ja äidin kanssa Viipuriin kesällä! Siellä pääsen sitten käyttämään superbeja venäjän taitojani (niistä tulee varmasti alkeiskurssin jälkeen superbit). Mutta siis molemmat isoäitini ovat Viipurista, kyllähän se pitää nähdä!
Luulenpa, että pahempaa kuin elää köyhyydessä on suistua rikkaudesta köyhyyteen. Siksi kreikkalaisiakin vituttaa niin paljon, ensin niillä on mennyt hyvin ja sitten yhtäkkiä niiltä leikataan palkat ja tuet ja kaikki. Jos niillä olisi alun alkaenkin perseistä ollut siellä, niin eivät ne sitten valittaisi. Ei se ole niin kamalaa elää köyhästi opiskelijana, mutta jos olisi ensin elellyt kolmen tonnin kuukausipalkalla kymmenen vuotta, niin voisi olla vaikea yhtäkkiä sopeutua elämään viidelläsadalla kuussa.
Tarkoitan vain, että traagista, että isäni myi sitten autonsa.
Eilen pelasimme shakkia A:n kanssa unkarilaisen punaviinin kyydittämänä (hävisin) ja pohdimme sitä, kuinka empatiakyvyttömiä olimme nuorempina. Enää en toimisi samalla tavalla.
Voisin vaikka lähteä huomenna haneen tästä kaupungista.
Oodi päivälle:
Taitavakielinen
Kielitaitonen
Ei tarvitse turvautua käteen eikä kättä pidempään
kunhan osaa käyttää kieltä
Ja väljähtänyt limonaadi on hyvää.
Kävin isoäidin luona (isoisä oli mökillä keskustelemassa Arrakosken vesivoimalan kohtalosta) ja paransimme maailmaa ja pohdimme maailman kieliä. Olen aloittanut nyt venäjän alkeiskurssin ja venäjää on vaikea ääntää. Vieruskaverini kysyy koko ajan kaikista sanoista minulta, miten ne äännetään, miksi hitossa minä tietäisin yhtään sen paremmin? Se sai jonkun käsityksen, että olen jotenkin hyvä, kun olin opetellut kirjaimia etukäteen. No onhan minulla tietenkin tätä venäläistä verta, että.
Mennään ehkä mummin ja äidin kanssa Viipuriin kesällä! Siellä pääsen sitten käyttämään superbeja venäjän taitojani (niistä tulee varmasti alkeiskurssin jälkeen superbit). Mutta siis molemmat isoäitini ovat Viipurista, kyllähän se pitää nähdä!
Luulenpa, että pahempaa kuin elää köyhyydessä on suistua rikkaudesta köyhyyteen. Siksi kreikkalaisiakin vituttaa niin paljon, ensin niillä on mennyt hyvin ja sitten yhtäkkiä niiltä leikataan palkat ja tuet ja kaikki. Jos niillä olisi alun alkaenkin perseistä ollut siellä, niin eivät ne sitten valittaisi. Ei se ole niin kamalaa elää köyhästi opiskelijana, mutta jos olisi ensin elellyt kolmen tonnin kuukausipalkalla kymmenen vuotta, niin voisi olla vaikea yhtäkkiä sopeutua elämään viidelläsadalla kuussa.
Tarkoitan vain, että traagista, että isäni myi sitten autonsa.
Eilen pelasimme shakkia A:n kanssa unkarilaisen punaviinin kyydittämänä (hävisin) ja pohdimme sitä, kuinka empatiakyvyttömiä olimme nuorempina. Enää en toimisi samalla tavalla.
Voisin vaikka lähteä huomenna haneen tästä kaupungista.
Oodi päivälle:
Taitavakielinen
Kielitaitonen
Ei tarvitse turvautua käteen eikä kättä pidempään
kunhan osaa käyttää kieltä
torstai 10. toukokuuta 2012
Meitsin kaa makaa kaikki
Kävin kaupassa ja unohdin kardemummaputkilon hihnalle. Kävin hakemassa sen. Sain sen takaisin. Olin kovin onnellinen.
Ja sain Haksun kurssista vitosen!! Huolimatta siitä, etten ymmärtänyt sanaa "sepittää". Jee! Olen onnellinen! Se oli ensimmäinen pääaineestani saamani vitonen. Aikaisemmin olen saanut vitosia vain japanista ja virosta. Suomi on minulle kuitenkin haastavampaa kuin joku japani tai viro. Mutta kyllä se tästä! Näköjään!
Töissä on ollut ihan kivaa tällä viikolla, vaikka jotenkin kauhulla odotin noita yläastelaisia totuttuani ihaniin aikuisopiskelijoihin. Mutta historian opettajana voisi itseasiassa olla ihan hauskaa, koska se ei ole sellainen aine, että kukaan voisi varsinaisesti olla huono siinä. Siis että se joko kiinnostaa tai ei, mutta ei kukaan voi olla silleen "en ymmärrä historiaa wtf olen niin huono!!" samalla tavalla kuin jostain matikasta tai kielistä. Ja lopulta samojen asioiden opettaminen kolmena tuntina putkeen ei ole niin hirveää kuin voisi kuvitella. Mutta ehkä se vuosien mittaan voisi alkaa kyllästyttää enemmän. Toisaalta mitä eroa siinä on sitten siihen, jos opetan vuosikymmeniä putkeen uudestaan jotain suomen MA-infinitiiviä mamuille?
Minulle paljastui tänään myös, että isoäitini molemmat vanhemmat olivat venäläisiä. Onneksi olen menossa sille venäjän alkeiskurssille. Voin palata juurilleni tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden luvatulle maalle, Venäjälle! Mutta siis olen jotenkin hämmentynyt, luulin että olen jotenkin vielä kaukaisemmin venäläinen. Nythän siis olen todella venäläinen.
Kävin isovanhempieni kanssa syömässä Teboililla. Siellä ei ollut listalla mitään kala- tai kasvisruokaa ja kysyimme sitten joltain siinä hyörivältä ravintolapäälliköltä, että olisiko niillä jotain kasvisruokaa ja se alkoi innoissaan selittää jostain salaateista ja lämpimistä vihanneslautasista. Tilasin sitten lämpimän vihanneslautasen ajatellen, että kuulostaa tosi lupaavalta, jotain lötköjä keitettyjä porkkanoita todennäköisesti. Mutta ehei! Siinä oli sellaisia ihan sairaan hyviä kuorrutettuja kesäkurpitsoja ja hyvin maustettuja paprikoita ja tomaatteja ja tosi hyvää kastiketta, siis ihan megahyvä ateria! Huoltsikka, jolla ei ole näytillä edes lihattomia sämpylöitä, valmistaa keittiössään salaa kasvisgourmet'ta! Alan niin käymään siellä aina "se tavallinen, kiitos" -meiningillä ja saan mun salaisen kasvislautasen, jonka syön röökinhajusten taksikuskien vetäessä vieressä makkaraa.
Eilen yritin mennä aikaisin nukkumaan, mutta ei siitä mitään tullut, valosaa ulkona ja kaikkea.
Viikonloppuna Dark Shadows! WOW!
Oodi päivälle:
Väistellen takseja
taksaa
kävelen
juoksen etten jää alle
otan bussin
Ja sain Haksun kurssista vitosen!! Huolimatta siitä, etten ymmärtänyt sanaa "sepittää". Jee! Olen onnellinen! Se oli ensimmäinen pääaineestani saamani vitonen. Aikaisemmin olen saanut vitosia vain japanista ja virosta. Suomi on minulle kuitenkin haastavampaa kuin joku japani tai viro. Mutta kyllä se tästä! Näköjään!
Töissä on ollut ihan kivaa tällä viikolla, vaikka jotenkin kauhulla odotin noita yläastelaisia totuttuani ihaniin aikuisopiskelijoihin. Mutta historian opettajana voisi itseasiassa olla ihan hauskaa, koska se ei ole sellainen aine, että kukaan voisi varsinaisesti olla huono siinä. Siis että se joko kiinnostaa tai ei, mutta ei kukaan voi olla silleen "en ymmärrä historiaa wtf olen niin huono!!" samalla tavalla kuin jostain matikasta tai kielistä. Ja lopulta samojen asioiden opettaminen kolmena tuntina putkeen ei ole niin hirveää kuin voisi kuvitella. Mutta ehkä se vuosien mittaan voisi alkaa kyllästyttää enemmän. Toisaalta mitä eroa siinä on sitten siihen, jos opetan vuosikymmeniä putkeen uudestaan jotain suomen MA-infinitiiviä mamuille?
Minulle paljastui tänään myös, että isoäitini molemmat vanhemmat olivat venäläisiä. Onneksi olen menossa sille venäjän alkeiskurssille. Voin palata juurilleni tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden luvatulle maalle, Venäjälle! Mutta siis olen jotenkin hämmentynyt, luulin että olen jotenkin vielä kaukaisemmin venäläinen. Nythän siis olen todella venäläinen.
Kävin isovanhempieni kanssa syömässä Teboililla. Siellä ei ollut listalla mitään kala- tai kasvisruokaa ja kysyimme sitten joltain siinä hyörivältä ravintolapäälliköltä, että olisiko niillä jotain kasvisruokaa ja se alkoi innoissaan selittää jostain salaateista ja lämpimistä vihanneslautasista. Tilasin sitten lämpimän vihanneslautasen ajatellen, että kuulostaa tosi lupaavalta, jotain lötköjä keitettyjä porkkanoita todennäköisesti. Mutta ehei! Siinä oli sellaisia ihan sairaan hyviä kuorrutettuja kesäkurpitsoja ja hyvin maustettuja paprikoita ja tomaatteja ja tosi hyvää kastiketta, siis ihan megahyvä ateria! Huoltsikka, jolla ei ole näytillä edes lihattomia sämpylöitä, valmistaa keittiössään salaa kasvisgourmet'ta! Alan niin käymään siellä aina "se tavallinen, kiitos" -meiningillä ja saan mun salaisen kasvislautasen, jonka syön röökinhajusten taksikuskien vetäessä vieressä makkaraa.
Eilen yritin mennä aikaisin nukkumaan, mutta ei siitä mitään tullut, valosaa ulkona ja kaikkea.
Viikonloppuna Dark Shadows! WOW!
Oodi päivälle:
Väistellen takseja
taksaa
kävelen
juoksen etten jää alle
otan bussin
keskiviikko 2. toukokuuta 2012
I'm losing myself to you
Tänään olen ollut aikaansaava. Kävin kaupassa ja kirjastossa. Luin koko päivän tenttiin. Siis luin niin vitun hyvin oikeasti. Tietenkin opiskeluinspis tulee ennen lukuvuoden viimeistän tenttiä. No onneksi on vielä se venäjän kurssi. Kävin tänään myös pitkällä lenkillä ja ostin allergialääkkeitä, vaikkei allergia ole vielä edes alkanut. Niin ja kirjoitin vielä vihdoin sen yhden tiivistelmän, jota ilman en saa kirjasuomen kehityksestä arvosanaa.
Hyvä minä.
Ei sitten muuta varmaan. Maailma on kallis paikka elää. Ostin kuitenkin halvalla paksun muistivihon. Aion kirjoittaa siihen juttuja.
Äsken meinasin alkaa valittaa, mutta sitten tein asialle jotain. No nyt ei ole syytä valittaa asiasta.
Muutenkin jatkuva valittaminen on valitettavaa. Hah hah.
Kesä tulee, entä Jeesus? Kesällä aion:
Mennä Suomenlinnaan uimaan.
Kävellä Alppilassa.
Käydä Sturenkadulla.
Käydä Puu-Vallilassa.
Uida Vantaanjoessa.
Syödä mansikoita.
Syödä jäätelöä.
Mennä Japaniin.
Käydä Tapanilassa.
Hypätä satunnaiseen bussiin ja jäädä sen päätepysäkillä pois.
Käydä Kehä III:n ulkopuolella muuallakin kuin mökillä.
Käydä mökillä.
Pussikaljoitella.
Elää epäsovinnaisesti.
Näin ensialkuun.
Lainasin myös kiinan alkeisoppikirjan.
Oodi päivälle:
Kokemuspohjalta
voin sanoa
sinun olevan
hyvin kaunis
maanantai 23. huhtikuuta 2012
All the killers should be killed
Sanonpahan vaan että GÖÖ.
Siis oikeesti. Opiskelen pääaineenani suomea, enkä ymmärrä verbiä "sepitä". En kestä. Olin siis tentissä, missä oli ensimmäisenä tehtävänä lueteltu jotain kielen ilmiöitä ja tehtävänantona "sepitä teksti, jossa käytät näitä kielen ilmiöitä" tms. No mitä minä teen? Kirjoitan hauskan tekstin? Eheei! Minä vain selitän termit. Silleen "tämä termi tarkoittaa, että plaplapla". Luulin oikeasti vastanneeni niin hyvin kaikkiin tenttikysymksiin kunnes hra A kertoi minulle asioiden todellisen laidan. Miten voin olla näin tyhmä, yhyy.
Huvittavinta tässä on se, että tämä asia on angstituttanut minua koko päivän. Mutta se johtuu siitä, että menestyn yliopistossa niin keskinkertaisesti ja kerrankin kun minulla oli mahdollisuus saada hyvä arvosana jostain muusta kuin vieraan kielen kurssista, mokaan kaiken olemalla vain idiootti. Siis yleensä olen vain laiska tai en yksinkertaisesti sisäistä kurssin asioita, mutta että en vain osaa vittu lukea tehtävänantoa, niin kuinka vajaata meininki voi olla. Ja miksi olen niin paska, yhyy, olin lukiossa vielä niin hyvä, en saa elämästäni enää onnistumisen elämyksiä.
Mutta ehkä musta voi näin tulla hyvä opettaja, kun ymmärrän vihdoin, miltä tuntuu olla paska koulussa. Siksihän opettajat ei koskaan ymmärrä huonoja oppilaita, koska ne on ite ollut niin helvetin hyviä.
Okei no en mä nyt niin paska ole. Mutta tänään vaan angstituttaa kaikki opiskeluun liittyvä.
Ja hidas netti.
Joo-ooo-o.
Piirsin tänään Lähimuistilla niin hienon Watchmen-kuvan!!
Että on tässä elämässä positiivisiakin asioita!
Ja märkä asvaltti tuoksuu niin hyvältä. Kaupunki on ihana.
Oodi päivälle:
Kun ei tapahdu mitään
niin se mikä ei vahvista
niin vituttaa
vai miten se meni
Siis oikeesti. Opiskelen pääaineenani suomea, enkä ymmärrä verbiä "sepitä". En kestä. Olin siis tentissä, missä oli ensimmäisenä tehtävänä lueteltu jotain kielen ilmiöitä ja tehtävänantona "sepitä teksti, jossa käytät näitä kielen ilmiöitä" tms. No mitä minä teen? Kirjoitan hauskan tekstin? Eheei! Minä vain selitän termit. Silleen "tämä termi tarkoittaa, että plaplapla". Luulin oikeasti vastanneeni niin hyvin kaikkiin tenttikysymksiin kunnes hra A kertoi minulle asioiden todellisen laidan. Miten voin olla näin tyhmä, yhyy.
Huvittavinta tässä on se, että tämä asia on angstituttanut minua koko päivän. Mutta se johtuu siitä, että menestyn yliopistossa niin keskinkertaisesti ja kerrankin kun minulla oli mahdollisuus saada hyvä arvosana jostain muusta kuin vieraan kielen kurssista, mokaan kaiken olemalla vain idiootti. Siis yleensä olen vain laiska tai en yksinkertaisesti sisäistä kurssin asioita, mutta että en vain osaa vittu lukea tehtävänantoa, niin kuinka vajaata meininki voi olla. Ja miksi olen niin paska, yhyy, olin lukiossa vielä niin hyvä, en saa elämästäni enää onnistumisen elämyksiä.
Mutta ehkä musta voi näin tulla hyvä opettaja, kun ymmärrän vihdoin, miltä tuntuu olla paska koulussa. Siksihän opettajat ei koskaan ymmärrä huonoja oppilaita, koska ne on ite ollut niin helvetin hyviä.
Okei no en mä nyt niin paska ole. Mutta tänään vaan angstituttaa kaikki opiskeluun liittyvä.
Ja hidas netti.
Joo-ooo-o.
Piirsin tänään Lähimuistilla niin hienon Watchmen-kuvan!!
Että on tässä elämässä positiivisiakin asioita!
Ja märkä asvaltti tuoksuu niin hyvältä. Kaupunki on ihana.
Oodi päivälle:
Kun ei tapahdu mitään
niin se mikä ei vahvista
niin vituttaa
vai miten se meni
torstai 19. huhtikuuta 2012
Nukkuminen on synneistä pienin
Tekaistu kiire on huonointa kiirettä.
Oon kuunnellut tänään paljon juttua eri kulttuurien ymmärtämisestä ja ihmisistä. On tullut sellainen olo, että haluan taas vähän pidemmäksi aikaa ulkomaille asumaan. Pitää taas yrittää hakea vaihtoon. Tai johonkin työharjoitteluun. Mutta on matkailukin kivaa. Se on silti eri asia, kun elää ulkomailla arkea. En kuitenkaan ole kateellinen niille vaihtareille, joita valmennan viikon päästä, koska eka kerta on aina vaikein. Ei uudestaan ulkomaille lähteminen tunnu mitenkään pelottavalta ajatukselta. Eka kerta on aina vaikein.
Ilmoittauduin venäjän alkeiskurssille. Jee! Kielen aloittaminenkaan ei ole vaikeaa, kun on tottunut aloittamaan niitä. Mutta minulla ei oikeasti ole mitään käsitystä venäjästä! Tiedän miltä se kuulostaa ja tiedän, että siinä on paljon konsonantteja. Siksi tää onkin sairaan hauskaa! En ole opiskellut koskaan yhtään slaavilaista kieltä! Voi tätä riemua!
Taas onnistuin ostamaan Lidlistä tosi hyvää teetä. Hähää.
Ostin Hulluilta Päiviltä (...) P J Harveyn To Bring You My Loven. Jonka olen omistanut kyllä aikaisemmin, mutta kadottanut. Jollekin mystiselle lainausreissulle. Tuntekaa pistos sydämessänne kaikki jotka olette ikinä lainanneet tuota levyä minulta. Se on ehkä lempilevyni P J Harveyltä ja olen etsinyt sitä levykaupoista jo jonkin aikaan. Nyt löytyi hintaan 6,90 €! Olen nyt hyvin onnellinen. Pidän P J Harveystä paljon. Katsokaamme sen kunniaksi video.
Hienoa.
Äsken tulin junalla kotiin ja toivoin, että voisin tuntea useammin vähän vahvempia tunteita. Siksi nyt on hyvä kuunnella tuota levyä.
Voisikohan piparkakkutardiksen jäänteet heittää jo pikkuhiljaa pois.
On ollut jotenkin samanlainen olo kuin yläasteikäisenä. Tai joskus, en muista. Mutta että on vähän hukassa, eikä tiedä mitä haluaa, mutta ei oikeastaan tarvitse tehdä asialle mitään vaan elää vain elämää. Tai siis tällä hetkellä ei tarvitse tehdä mitään koulutus- tai työpoliittisia päätöksiä, mutta kuitenkin on sellainen olo, että ei tämä tässä voi olla. Että en ole varma haluanko tätä, mutta opiskelen nyt jonkun suunnitelman mukaan, koska ei ole parempaakaan tekemistä. Mutta sekin on ihan hyvä, koska elämä voi tuoda kaikenlaisia hauskoja yllätyksiä, eikä asioita sillä tavalla kannatakaan suunnitella niin lopullisesti. Tänään tätä huomenna hätä. Eikun siis.
En rasvaa käsiäni, koska kuivuuttaan punottavat käteni ovat tärkeä osa identiteettiäni.
Oodi päivälle:
Ollaan vaan
ahtaalla
Ah hah haa
ahdistaa
tahdistaa
tahdistin
sydäntä
Loppuisivatpa
patterit
Oon kuunnellut tänään paljon juttua eri kulttuurien ymmärtämisestä ja ihmisistä. On tullut sellainen olo, että haluan taas vähän pidemmäksi aikaa ulkomaille asumaan. Pitää taas yrittää hakea vaihtoon. Tai johonkin työharjoitteluun. Mutta on matkailukin kivaa. Se on silti eri asia, kun elää ulkomailla arkea. En kuitenkaan ole kateellinen niille vaihtareille, joita valmennan viikon päästä, koska eka kerta on aina vaikein. Ei uudestaan ulkomaille lähteminen tunnu mitenkään pelottavalta ajatukselta. Eka kerta on aina vaikein.
Ilmoittauduin venäjän alkeiskurssille. Jee! Kielen aloittaminenkaan ei ole vaikeaa, kun on tottunut aloittamaan niitä. Mutta minulla ei oikeasti ole mitään käsitystä venäjästä! Tiedän miltä se kuulostaa ja tiedän, että siinä on paljon konsonantteja. Siksi tää onkin sairaan hauskaa! En ole opiskellut koskaan yhtään slaavilaista kieltä! Voi tätä riemua!
Taas onnistuin ostamaan Lidlistä tosi hyvää teetä. Hähää.
Ostin Hulluilta Päiviltä (...) P J Harveyn To Bring You My Loven. Jonka olen omistanut kyllä aikaisemmin, mutta kadottanut. Jollekin mystiselle lainausreissulle. Tuntekaa pistos sydämessänne kaikki jotka olette ikinä lainanneet tuota levyä minulta. Se on ehkä lempilevyni P J Harveyltä ja olen etsinyt sitä levykaupoista jo jonkin aikaan. Nyt löytyi hintaan 6,90 €! Olen nyt hyvin onnellinen. Pidän P J Harveystä paljon. Katsokaamme sen kunniaksi video.
Hienoa.
Äsken tulin junalla kotiin ja toivoin, että voisin tuntea useammin vähän vahvempia tunteita. Siksi nyt on hyvä kuunnella tuota levyä.
Voisikohan piparkakkutardiksen jäänteet heittää jo pikkuhiljaa pois.
On ollut jotenkin samanlainen olo kuin yläasteikäisenä. Tai joskus, en muista. Mutta että on vähän hukassa, eikä tiedä mitä haluaa, mutta ei oikeastaan tarvitse tehdä asialle mitään vaan elää vain elämää. Tai siis tällä hetkellä ei tarvitse tehdä mitään koulutus- tai työpoliittisia päätöksiä, mutta kuitenkin on sellainen olo, että ei tämä tässä voi olla. Että en ole varma haluanko tätä, mutta opiskelen nyt jonkun suunnitelman mukaan, koska ei ole parempaakaan tekemistä. Mutta sekin on ihan hyvä, koska elämä voi tuoda kaikenlaisia hauskoja yllätyksiä, eikä asioita sillä tavalla kannatakaan suunnitella niin lopullisesti. Tänään tätä huomenna hätä. Eikun siis.
En rasvaa käsiäni, koska kuivuuttaan punottavat käteni ovat tärkeä osa identiteettiäni.
Oodi päivälle:
Ollaan vaan
ahtaalla
Ah hah haa
ahdistaa
tahdistaa
tahdistin
sydäntä
Loppuisivatpa
patterit
perjantai 13. huhtikuuta 2012
Elämisen sietämätön keveys
Mulla on tosi hienot kynnet nyt.
Kävin katsomassa äidin kanssa Härmän. Se oli ihan hyvä leffa. Paitsi liian pitkä. Tuli sata kertaa sellainen olo "joo, tiedän miltä pelto näyttää, kiitos, voidaanko siirtyä seuraavaan kohtaukseen, ai järvi, joo tiedän miltä sekin näyttää, seuraava kiitos". Mutta silleen ihan viihdyttävä ja jännä. Ja Lauri Tikkanen oli niin hyvännäköinen. Tai siis kaunis. En kestä.
Yliopiston kahvilassa oli tosi hyvää juustokakkua ja seuraa!
Luin melkein kaksi tuntia antiikin kirjallisuuden historiaa. Skhole, mistä sana koulu on tullut, tarkoitti vapaa-aikaa antiikin kreikassa. Mutta vapaa-aikaa sellaisessa merkityksessä, että koska kaikki käytännön asiat on kunnossa, niin voi keskittyä kiinnostavien asioiden tekemiseen. Niinhän se on edelleen, jos joutuu käymään lapsena töissä, ei voi mennä kouluun.
Samassa kirjassa oli lainaus joltain antiikin reippaalta henkilöltä, joka sanoi, ettei ole koskaan vähemmän joutilas kuin joutilaana ollessaan eikä koskaan vähemmän yksinäinen kuin yksin ollessaan. Minä olen kyllä tällä hetkellä aika yksinäinen ja olen yksin.
Näin outoa unta, missä olin joku tummahiuksinen femme fatale. Unessa heräsin krapulassa jostain hotellista ja menin alas, missä oli pitkänmallinen ravintola, jota pitkin sitten kävelin ja noukin suuhuni pöydistä ja tasoilta ruokia ja juotavaa ihan röyhkeästi ja tiputtelin kanssa ruokia lattialle ja naureskelin. Ihmiset tuijottivat, mutta kukaan ei pysäyttäynyt, kun menin niin nopeasti. Sitten päädyin johonkin valkeaan aulaan ja heräsin...
Tuntuu, että on jotenkin lukossa. Töissä pitää esittää. Kaupan kassalla pitää esittää. Yhyyangst. Äh, olen varma, että auttaisi, jos vähän irrottelisi. Elo on ollut vähän ylihillittyä viime aikoina. Sellainen alkaa pitkän päälle vituttamaan. Todella.
Mutta Yu-Gi-Oh!-liigan uudestaan aloittaminen piristi jotenkin. Tai siis jee, Children's Card Games! Lapsuus kuuluu kaikille, myös aikuisille. Monipuolinen elämä on kivaa.
Julia Vuoren Sika-kirjat ovat ihania. Nekin piristävät. Yksinkertainen elämä on myös kivaa.
No niin saanko jo jonkun vuoden sekavuuspalkinnon.
Oodi päivälle:
Jalkapohjan kutina
on ikävää
ja finni tiedät-kyllä-missä
Mutta muut asiat ovat ihan kivoja
Kävin katsomassa äidin kanssa Härmän. Se oli ihan hyvä leffa. Paitsi liian pitkä. Tuli sata kertaa sellainen olo "joo, tiedän miltä pelto näyttää, kiitos, voidaanko siirtyä seuraavaan kohtaukseen, ai järvi, joo tiedän miltä sekin näyttää, seuraava kiitos". Mutta silleen ihan viihdyttävä ja jännä. Ja Lauri Tikkanen oli niin hyvännäköinen. Tai siis kaunis. En kestä.
Yliopiston kahvilassa oli tosi hyvää juustokakkua ja seuraa!
Luin melkein kaksi tuntia antiikin kirjallisuuden historiaa. Skhole, mistä sana koulu on tullut, tarkoitti vapaa-aikaa antiikin kreikassa. Mutta vapaa-aikaa sellaisessa merkityksessä, että koska kaikki käytännön asiat on kunnossa, niin voi keskittyä kiinnostavien asioiden tekemiseen. Niinhän se on edelleen, jos joutuu käymään lapsena töissä, ei voi mennä kouluun.
Samassa kirjassa oli lainaus joltain antiikin reippaalta henkilöltä, joka sanoi, ettei ole koskaan vähemmän joutilas kuin joutilaana ollessaan eikä koskaan vähemmän yksinäinen kuin yksin ollessaan. Minä olen kyllä tällä hetkellä aika yksinäinen ja olen yksin.
Näin outoa unta, missä olin joku tummahiuksinen femme fatale. Unessa heräsin krapulassa jostain hotellista ja menin alas, missä oli pitkänmallinen ravintola, jota pitkin sitten kävelin ja noukin suuhuni pöydistä ja tasoilta ruokia ja juotavaa ihan röyhkeästi ja tiputtelin kanssa ruokia lattialle ja naureskelin. Ihmiset tuijottivat, mutta kukaan ei pysäyttäynyt, kun menin niin nopeasti. Sitten päädyin johonkin valkeaan aulaan ja heräsin...
Tuntuu, että on jotenkin lukossa. Töissä pitää esittää. Kaupan kassalla pitää esittää. Yhyyangst. Äh, olen varma, että auttaisi, jos vähän irrottelisi. Elo on ollut vähän ylihillittyä viime aikoina. Sellainen alkaa pitkän päälle vituttamaan. Todella.
Mutta Yu-Gi-Oh!-liigan uudestaan aloittaminen piristi jotenkin. Tai siis jee, Children's Card Games! Lapsuus kuuluu kaikille, myös aikuisille. Monipuolinen elämä on kivaa.
Julia Vuoren Sika-kirjat ovat ihania. Nekin piristävät. Yksinkertainen elämä on myös kivaa.
No niin saanko jo jonkun vuoden sekavuuspalkinnon.
Oodi päivälle:
Jalkapohjan kutina
on ikävää
ja finni tiedät-kyllä-missä
Mutta muut asiat ovat ihan kivoja
maanantai 9. huhtikuuta 2012
Missä tavataan, sillanko alla?
Palautin luentopäiväkirjan päivän etuajassa ja tuli hetkeksi sellainen olo, että on langat käsissä. Mutta tuskinpa vain. Huominen työpäivä ahdistaa ja pitäisi mennä jo varmaan nukkumaan, mutta nukkuminen tuo huomisen työpäivän lähemmäs, joten valvon. Ahdistaa myös valaiden tappaminen.
Mutta tänään oli mukavan turha päivä. Oikeesti. Jotenkin ajattoman mukava. Puolessa välissä päivää laitoin kevättakin päälle. Se on kevään merkki. Kaisaniemen puistossa oli krookuksia ja ympäriinsä juoksentelva ADHD-koira, mikäs sen nimi oli, joku Eetvartti.
Talkkunajauhosuklaa, jota ostin Virosta, on itseasiassa ihan sika hyvää! Tallinnan-matka oli kiva. Mummi on kanssa aika hauskaa seuraa.
Apua, langat ei kyllä oikeesti oo yhtään käsissä. Mut nautin mielelläni tyhjästä ja ihanasta auringonpaisteesta. Mitä hittoa on aurinkopuuteri?
En jaksakaan kirjoittaa enempää.
Oodi päivälle:
Päivälliskutsuja saadessamme
Olemme onnellisia ja haluttuja
Mutta tänään oli mukavan turha päivä. Oikeesti. Jotenkin ajattoman mukava. Puolessa välissä päivää laitoin kevättakin päälle. Se on kevään merkki. Kaisaniemen puistossa oli krookuksia ja ympäriinsä juoksentelva ADHD-koira, mikäs sen nimi oli, joku Eetvartti.
Talkkunajauhosuklaa, jota ostin Virosta, on itseasiassa ihan sika hyvää! Tallinnan-matka oli kiva. Mummi on kanssa aika hauskaa seuraa.
Apua, langat ei kyllä oikeesti oo yhtään käsissä. Mut nautin mielelläni tyhjästä ja ihanasta auringonpaisteesta. Mitä hittoa on aurinkopuuteri?
En jaksakaan kirjoittaa enempää.
Oodi päivälle:
Päivälliskutsuja saadessamme
Olemme onnellisia ja haluttuja
maanantai 26. maaliskuuta 2012
Kiksejä intertekstuaalisuudesta
Okei, yritin äsken etsiä Googlesta vinkkejä Helsingin villiin lepakkoelämään, mutta se korjasi sanan lepakkoelämä lentokentäksi. Pitäisikö tämä nyt ottaa jonkinlaisena vinkkinä? Helsingin lepakkoelämä löytyy lentokentältä (Vantaalta siis)? Mm, lentoemäntiä... Tai sitten se tarkoitti, ettei Helsingissä ole sellaista, vaan minun pitää mennä lentokentälle ja lentää vittuun täältä.
Niin. Maanantai-ilta, minä ja Google. Heh, pitää antaa jonkun novellin nimeksi tuo.
Istuttiin tänään A:n kanssa Tuomiokirkon portailla. Siitä alkaa kevät. Virallisesti. Aurinko paistoi kauniisti. Jumala ei heitellyt tällä kertaa edes kiviä niskaamme! Emme kyllä puhuneetkaan homoista tai mistään muusta syntisestä.
Meillä oli kyllä ruokalassa syvällisiä keskusteluja siitä, ettei asioita pitäisi leimata noloiksi tai epätoivoisiksi.
Lidlin pippurin ja sitruunan makuinen tee on hyvää.
Tuomikirkon portailla ja kirjasuomen luennolla puhuttiin tänään kielipolitiikasta. Minulle tuli sellainen olo, että pakkoruotsi pitää säilyttää. En jaksa luetella kaikkia hyvinä pitämiäni syitä, mutta jos pakkoruotsia ei olisi, ruotsinkieliset voisivat pitää salaisia keskusteluja ja salaisia lehtiä ja kaikkea muuta salaista, kun kukaan ei ymmärtäisiä heidän kieltään. Se vasta olisikin. Huh huh. Dragsvik kasvaisi omaksi armeijakseen ja suomenruotsalaiset valloittaisivat Suomen ja lopulta koko maailman.
Ärsyttää, kun Macissa kaikkien kuvakkeiden pitää olla sinisiä ja painan aina väärää kuvaketta vahingossa.
Käsilihakset vieläkin kipeet. Ei olisi kannattanut ehkä eilen mennä laatikoiden kantelusta kipeillä käsivarsilla vielä uimaan, mutta sunnuntait heikentävät harkintakykyä.
Iskelmäradio on yllättävän hyvä. Eih! Olen kohta neljäkymmentä ennen kuin huomaankaan. Sitten voin olla puumanainen. Eikun siis apuaah! Haluan tehdä jotain nuorekasta! Mikä on nuorekasta? Eikun hetkinen, eikö nuorekkaiden asioiden varta vasten etsiminen vasta keski-ikäistä olekin? Yyyh.
Sellainen fiilis, että tänä viikonloppuna tapahtuisi jotain hauskaa... Ai niin se yksi länsisuomalainen tulee tänne kai?? Ja perjantaina on bileet! Wuhuu!
Kuunneltiin tänään yhdellä luennolla nauhotteita, ja kaikki vaan nauro sellaiselle savonkieliselle hepulle yhdellä nauhalla. Savolaisparat. Hehh.
Oodi päivälle:
Mikä tunne on tää
Kertomattako se jää
Riittämättömillä sanoilla
Joista ei löydä äänensävyjä
Niin. Maanantai-ilta, minä ja Google. Heh, pitää antaa jonkun novellin nimeksi tuo.
Istuttiin tänään A:n kanssa Tuomiokirkon portailla. Siitä alkaa kevät. Virallisesti. Aurinko paistoi kauniisti. Jumala ei heitellyt tällä kertaa edes kiviä niskaamme! Emme kyllä puhuneetkaan homoista tai mistään muusta syntisestä.
Meillä oli kyllä ruokalassa syvällisiä keskusteluja siitä, ettei asioita pitäisi leimata noloiksi tai epätoivoisiksi.
Lidlin pippurin ja sitruunan makuinen tee on hyvää.
Tuomikirkon portailla ja kirjasuomen luennolla puhuttiin tänään kielipolitiikasta. Minulle tuli sellainen olo, että pakkoruotsi pitää säilyttää. En jaksa luetella kaikkia hyvinä pitämiäni syitä, mutta jos pakkoruotsia ei olisi, ruotsinkieliset voisivat pitää salaisia keskusteluja ja salaisia lehtiä ja kaikkea muuta salaista, kun kukaan ei ymmärtäisiä heidän kieltään. Se vasta olisikin. Huh huh. Dragsvik kasvaisi omaksi armeijakseen ja suomenruotsalaiset valloittaisivat Suomen ja lopulta koko maailman.
Ärsyttää, kun Macissa kaikkien kuvakkeiden pitää olla sinisiä ja painan aina väärää kuvaketta vahingossa.
Käsilihakset vieläkin kipeet. Ei olisi kannattanut ehkä eilen mennä laatikoiden kantelusta kipeillä käsivarsilla vielä uimaan, mutta sunnuntait heikentävät harkintakykyä.
Iskelmäradio on yllättävän hyvä. Eih! Olen kohta neljäkymmentä ennen kuin huomaankaan. Sitten voin olla puumanainen. Eikun siis apuaah! Haluan tehdä jotain nuorekasta! Mikä on nuorekasta? Eikun hetkinen, eikö nuorekkaiden asioiden varta vasten etsiminen vasta keski-ikäistä olekin? Yyyh.
Sellainen fiilis, että tänä viikonloppuna tapahtuisi jotain hauskaa... Ai niin se yksi länsisuomalainen tulee tänne kai?? Ja perjantaina on bileet! Wuhuu!
Kuunneltiin tänään yhdellä luennolla nauhotteita, ja kaikki vaan nauro sellaiselle savonkieliselle hepulle yhdellä nauhalla. Savolaisparat. Hehh.
Oodi päivälle:
Mikä tunne on tää
Kertomattako se jää
Riittämättömillä sanoilla
Joista ei löydä äänensävyjä
sunnuntai 18. maaliskuuta 2012
Puristaisitko pyllystä
Tämä viikko ei ole ollut mitenkään erikoinen, mutta jotenkin on sellainen olo, että olen oppinut jotain sen aikana. En vielä tiedä mitä, mutta jotain olen oppinut. Tai sitten vain hourailen, pitäisi ehkä mitata kuume. Aivot on ainakin täynnä räkää. Flunssa on ärsyttävä asia. Huomenna on pakko mennä luennoille, oli olo mikä tahansa. Siksi, etten jaksa tehdä korvaavia esseitä kirjasuomen kehityksestä ja siksi, koska minulla on tällä hetkellä viikossa yksi kokonainen päivä yliopistolla, enkä todellakaan aio jättää sitä väliin.
Milloinkohan tämä himoni tulisiin asioihin loppuu? Nämä ovat tällaisia kausittaisia juttuja. Tai sitten tämä vain pahenee ja pahenee ja kohta syön lusikalla jotain Poppamiehen kastikkeita. Hmh-h.
Milloinkohan saisin taas puristella jonkun tissejä?
Internet epäilyttää minua, mutta toisaalta minua epäilyttävät myös ihmiset, joita epäilyttää internet. Mutta ei minulla ole enää yhtään ystävää, johon olisin tutustunut internetissä. Menikö internetin aika jo? Käsittämätöntä. Mitä seuraavaksi, häh? Ihmiset haluavat virtuaalivuosikymmenen jälkeen takaisin todellisuuteen. Sitäkö se on. Sitä se juuri on. Internetistä on tullut vain yksi kommunikaatioväline muiden joukkoon. Ennen oli kirjeenvaihtopalstoja ja puhelinlinjoja ja radio-ohjelmia ja sitten internet oli joku maailma, nyt se on vain yksi kirjepaperin jatke. Kirjeiden kirjoittamisesta minä pidän. Menenpä huomenna ostamaan lisää kirjepaperia. Mieluiten sellaista, missä on viivoja. Kirjoitukseni menee kovin helposti vinoon. Mutta kirjepapereita on nykyisin yllättävän vaikea löytää. Käsittämätöntä.
Flunssassa ei tee mieli mennä nukkumaan, koska nenä on räkäinen, mutta toisaalta tekee mieli nukkua, koska räkäiset aivot väsyvät. Suuri ristiriitoja.
Oodi päivälle:
Ettette te teitittele
Ellei niin käsketä
Se on vaikeaa
eikä
tarpeellistakaan
Milloinkohan tämä himoni tulisiin asioihin loppuu? Nämä ovat tällaisia kausittaisia juttuja. Tai sitten tämä vain pahenee ja pahenee ja kohta syön lusikalla jotain Poppamiehen kastikkeita. Hmh-h.
Milloinkohan saisin taas puristella jonkun tissejä?
Internet epäilyttää minua, mutta toisaalta minua epäilyttävät myös ihmiset, joita epäilyttää internet. Mutta ei minulla ole enää yhtään ystävää, johon olisin tutustunut internetissä. Menikö internetin aika jo? Käsittämätöntä. Mitä seuraavaksi, häh? Ihmiset haluavat virtuaalivuosikymmenen jälkeen takaisin todellisuuteen. Sitäkö se on. Sitä se juuri on. Internetistä on tullut vain yksi kommunikaatioväline muiden joukkoon. Ennen oli kirjeenvaihtopalstoja ja puhelinlinjoja ja radio-ohjelmia ja sitten internet oli joku maailma, nyt se on vain yksi kirjepaperin jatke. Kirjeiden kirjoittamisesta minä pidän. Menenpä huomenna ostamaan lisää kirjepaperia. Mieluiten sellaista, missä on viivoja. Kirjoitukseni menee kovin helposti vinoon. Mutta kirjepapereita on nykyisin yllättävän vaikea löytää. Käsittämätöntä.
Flunssassa ei tee mieli mennä nukkumaan, koska nenä on räkäinen, mutta toisaalta tekee mieli nukkua, koska räkäiset aivot väsyvät. Suuri ristiriitoja.
Oodi päivälle:
Ettette te teitittele
Ellei niin käsketä
Se on vaikeaa
eikä
tarpeellistakaan
maanantai 12. maaliskuuta 2012
Then you better start swimmin' or you'll sink like a stone
Väliviikko oli ja meni. Ja nyt minulla on yhteensä kolme kurssia meneillään, mikä tarkoittaa, että minulla on viisi vapaapäivää viikossa. Ööh. No mitäs eivät vittu tarjoa mitään kursseja vikassa periodissa perkele. Ei mut oikeesti ei haittaa yhtään. Mielelläni välillä hengailen ja käyn töissä enkä vain hajoa esseisiin. Hain tänään kyllä kirjastosta paljon antiikin kirjallisuutta, koska ajattelin tenttiä antiikin kirjallisuutta käsittelevän kurssin tässä joutessa. Tai siis koska se on pakollinen kirjallisuustieteen perusopinto.
Tänään kävin Citymarketissa ja siellä oli sellaiset mammuttimarkkinat. Paljon tuotteita alennuksessa. Keräilin koriini kaikenlaista, esmes alennuksessa ollutta graavilohta. Leipäosastolla oli sitten Muhku-sämpylöitä paljousalennuksessa, kolme pussia jollain summalla. Harmittelin, että en kyllä voi ostaa kolmea pussia sämpylöitä itselleni, kun ne menisivät piloille, ja mietin, että olisi se hienoa, jos olisi perhe, joille ostaa paljousalennuksesta sämpylöitä ja tarjota graavilohta. Sillä hetkellä lapsi puhkesi huutamaan muutaman hyllyrivin päässä ja valtava tyytyväisyys valtasi minut. Voin ostaa kaupasta mitä ikinä huvittaa itselleni ja käyttää kaikki rahani itseeni ja rakastaa itseäni!!! Lapset eivät sämpylöitäni saa! Saatana! Se oli upea tunne! Sämpylöitä en kyllä ostanut. Mutta kaikkea muuta todella mukavaa, kuten leppäsavujuustoa (??). Kissanruokaa tosin ostin kissalleni enkä itselleni.
Minua hämmentää aina kun nimeni muistetaan. Tänään kirjasuomen kurssin luennoitsija muisti nimeni. En tajua, miten se voi olla mahdollista. Toisaalta joskus hämmennyn myös, kun muistan itse joidenkin sijaistamieni luokkien oppilaiden nimiä tuosta vaan monen kuukauden tauon jälkeen. Ehkä opettajille kehittyy pikku hiljaa joku omituinen lokero aivoihin, joihin voi säilöä random nimiä. Mutta jos joku muistaa nimesi, niin ei voi jotenkin enää olla niin... anonyymin ignorantti.
Keksin pari päivää sitten vessassa kandin aiheeni!! Ööh sehän on hyvin olennaista, missä keksin sen. Vessainterjektiot. "Ahhh! Ufff! Nghhh! Oooh!" (???) Ei vaiskaan, vaan se liittyy Aku Ankkaan. Sitten mua haastatellaan Akkarin sisäsivulle. Pitäähän ihmisillä olla päämääriä.
Oon taas kattonu vaan Yu-Gi-Oh! The Abridged Seriesiä. Heh.
Kävin äidin kanssa uimassa Mäkelänrinteessä. Uskomatonta, että sain sen lähtemään Kantsun ulkopuolelle! Mut en kyllä mene enää ikinä sunnuntaina Mäkelänrinteeseen. En tiennyt, että Suomessa edes on niin paljon lapsia...
Oodi päivälle:
Kokeile joskus
olla välittämättä
ja sen sijaan välittää
Tänään kävin Citymarketissa ja siellä oli sellaiset mammuttimarkkinat. Paljon tuotteita alennuksessa. Keräilin koriini kaikenlaista, esmes alennuksessa ollutta graavilohta. Leipäosastolla oli sitten Muhku-sämpylöitä paljousalennuksessa, kolme pussia jollain summalla. Harmittelin, että en kyllä voi ostaa kolmea pussia sämpylöitä itselleni, kun ne menisivät piloille, ja mietin, että olisi se hienoa, jos olisi perhe, joille ostaa paljousalennuksesta sämpylöitä ja tarjota graavilohta. Sillä hetkellä lapsi puhkesi huutamaan muutaman hyllyrivin päässä ja valtava tyytyväisyys valtasi minut. Voin ostaa kaupasta mitä ikinä huvittaa itselleni ja käyttää kaikki rahani itseeni ja rakastaa itseäni!!! Lapset eivät sämpylöitäni saa! Saatana! Se oli upea tunne! Sämpylöitä en kyllä ostanut. Mutta kaikkea muuta todella mukavaa, kuten leppäsavujuustoa (??). Kissanruokaa tosin ostin kissalleni enkä itselleni.
Minua hämmentää aina kun nimeni muistetaan. Tänään kirjasuomen kurssin luennoitsija muisti nimeni. En tajua, miten se voi olla mahdollista. Toisaalta joskus hämmennyn myös, kun muistan itse joidenkin sijaistamieni luokkien oppilaiden nimiä tuosta vaan monen kuukauden tauon jälkeen. Ehkä opettajille kehittyy pikku hiljaa joku omituinen lokero aivoihin, joihin voi säilöä random nimiä. Mutta jos joku muistaa nimesi, niin ei voi jotenkin enää olla niin... anonyymin ignorantti.
Keksin pari päivää sitten vessassa kandin aiheeni!! Ööh sehän on hyvin olennaista, missä keksin sen. Vessainterjektiot. "Ahhh! Ufff! Nghhh! Oooh!" (???) Ei vaiskaan, vaan se liittyy Aku Ankkaan. Sitten mua haastatellaan Akkarin sisäsivulle. Pitäähän ihmisillä olla päämääriä.
Oon taas kattonu vaan Yu-Gi-Oh! The Abridged Seriesiä. Heh.
Kävin äidin kanssa uimassa Mäkelänrinteessä. Uskomatonta, että sain sen lähtemään Kantsun ulkopuolelle! Mut en kyllä mene enää ikinä sunnuntaina Mäkelänrinteeseen. En tiennyt, että Suomessa edes on niin paljon lapsia...
Oodi päivälle:
Kokeile joskus
olla välittämättä
ja sen sijaan välittää
maanantai 5. maaliskuuta 2012
Näppärää, veli!
Kävin palauttamassa Welhon modeemini ja jouduin paahtoleipäkyselyyn, josta sain palkkioksi suklaalevyn. Parasta oli paahtoleipä, jossa oli siemeniä. Ehkä paahtoleipääkin voisi syödä joskus. Mutta se tuntuu sellaiselta herkuttelutuotteelta enemmän kuin järkevältä aamiaisleivältä. Ja pahimmillaan paahtoleipä on suorastaan masentavaa. Parhaimmillaan upea makuelämys.
Olen lukenut aika hyvin huomiseen tenttiin. Mikä tarkoittaa sitä, että se menee varmasti penkin alle. Se toimii aina niin.
Keittiön siisteys on tärkeää. Ei siis mitenkään sairaalloinen siisteys, mutta epäsiistit keittiöt ovat ällöttäviä. Kastiketahroja, homehtuvia astioita, leivänmuruja... Hyi. En ole siisti ihminen, mutta keittiö on huoneistossani paikka, jota siivoan useimmiten. Ahdistaa jos se on kauhean epäsiisti. Rakastan keittiötäni, koska siellä on tiskikone. En tuomitse ihmisiä, joiden keittiöihin kertyy likaisia astioita, koska tiskaaminen on tylsää. Alppilan keittiöön kertyi tiskejä, varsinkin silloin kun asustin siellä yksin. Tai siis lähinnä kai silloin. Mutta pyyhkikää edes keittiön pinnat.
Vessan siivoamisessa minulla olisi parantamisen varaa. Ehkä vessan epäsiisteys ei ahdista, kun siellä ei tule hengailtua. Voitin eilen krapulan, josta olisi saattanut äityä vessassa-hengailu-krapula, ja olen hyvin ylpeä tästä. En kyllä tiedä oliko kyse mistään taistelusta, tuuristahan se aina on. Krapulan suhteen.
Olen vuosikausia pyrkinyt eroon jännittämisestä, mutta nyt minusta tuntuu, että olen tullut pisteeseen, jossa kannattaisi mennä vähän takaisin päin. En oikein osaa enää jännittää mitään tarpeellistakaan. Liian huoletonta. Tai ehkä kyse on vain ikävien tilanteiden välttelystä. Ja itselleen valehtelusta. Siitä minä pidän.
Laittaisipa joku vastapään naapuri valot päälle, koska ulkona näyttää niin sysipimeältä, että hyi. Hyi.
Tekee mieli puhua englantia jonkun äidinkielisen kanssa...
Oodi päivälle:
Jää, jää,
älä vitussa jää!
Hamppareita
miinus kolkytprossaa
Olen lukenut aika hyvin huomiseen tenttiin. Mikä tarkoittaa sitä, että se menee varmasti penkin alle. Se toimii aina niin.
Keittiön siisteys on tärkeää. Ei siis mitenkään sairaalloinen siisteys, mutta epäsiistit keittiöt ovat ällöttäviä. Kastiketahroja, homehtuvia astioita, leivänmuruja... Hyi. En ole siisti ihminen, mutta keittiö on huoneistossani paikka, jota siivoan useimmiten. Ahdistaa jos se on kauhean epäsiisti. Rakastan keittiötäni, koska siellä on tiskikone. En tuomitse ihmisiä, joiden keittiöihin kertyy likaisia astioita, koska tiskaaminen on tylsää. Alppilan keittiöön kertyi tiskejä, varsinkin silloin kun asustin siellä yksin. Tai siis lähinnä kai silloin. Mutta pyyhkikää edes keittiön pinnat.
Vessan siivoamisessa minulla olisi parantamisen varaa. Ehkä vessan epäsiisteys ei ahdista, kun siellä ei tule hengailtua. Voitin eilen krapulan, josta olisi saattanut äityä vessassa-hengailu-krapula, ja olen hyvin ylpeä tästä. En kyllä tiedä oliko kyse mistään taistelusta, tuuristahan se aina on. Krapulan suhteen.
Olen vuosikausia pyrkinyt eroon jännittämisestä, mutta nyt minusta tuntuu, että olen tullut pisteeseen, jossa kannattaisi mennä vähän takaisin päin. En oikein osaa enää jännittää mitään tarpeellistakaan. Liian huoletonta. Tai ehkä kyse on vain ikävien tilanteiden välttelystä. Ja itselleen valehtelusta. Siitä minä pidän.
Laittaisipa joku vastapään naapuri valot päälle, koska ulkona näyttää niin sysipimeältä, että hyi. Hyi.
Tekee mieli puhua englantia jonkun äidinkielisen kanssa...
Oodi päivälle:
Jää, jää,
älä vitussa jää!
Hamppareita
miinus kolkytprossaa
sunnuntai 26. helmikuuta 2012
I like it here can I stay?
Okei tänään heräsin kymmentä vaille yhdeksän ja kuuntelin koko aamun jazzia. Miksei eläkkeeni ole tullut tililleni?
Nyt kompensoin tätä kuuntelemalla The Smithsiä.
Eilen ajelimme ratikalla sohvasurffarin kanssa ja oli ihan hauska päivä. Tulimme illalla junalla Malmille ja junassa joku 30 vuotta Suomessa asunut egyptiläinen alkoi selittämään minulle, kuinka minusta hohkaa jotain ihanaa energiaa ja tuon ympärilleni onnea... Se halusi kätellä minua ja piti sitten kättäni Rorska-tyyliin jotain kolme minuuttia, kunnes se ymmärsi, että halusin käteni jo takaisin. Ei meinannut siinä vaiheessa pitää pokka. Sitten se selitti, että tekee jotain onnelisuustutkimusta ja harrastaa reiki-hoitoa tai mitä se nyt on. Melkoisen... mielenkiintoinen heppu. Mutta siis kiva tietää, että minusta hohkaa onnellisuutta tuovaa energiaa. Että jos masentaa, niin tulkaa viereeni.
Käytiin syömässä siinä lippulaiva-Alkon vieressä olevassa Bravuriassa ja se oli itseasiassa ihan hauska paikka, ei mitenkään kauhean kalliskaan.
Hyvä juttu, että kevät tulee.
Melankoliaa ei pitäisi ajatella niin pahana asiana, ei se ole sama asia kuin masennus. Joskus on ihan hyvä lilluskella melankoliassa.
Olen todella huono yksineläjä oikeasti, ensinnäkin olen yksin kotona ehkä kerran viikossa ja toiseksi silloinkin vituttaa. Mutta kuitenkin on kiva olla oma kämppä.
Kello on kaksitoista, voisin syödä lounasta... Ai niin radiosta tuli jazz-versio Smells Like Teen Spiritistä. Se oli häröintä vähään aikaan.
Oodi päivälle:
Aamuauringossa näytämme kalpeilta
Kahvi ei ruskista ihoa
Mutta avaa silmät
Nyt kompensoin tätä kuuntelemalla The Smithsiä.
Eilen ajelimme ratikalla sohvasurffarin kanssa ja oli ihan hauska päivä. Tulimme illalla junalla Malmille ja junassa joku 30 vuotta Suomessa asunut egyptiläinen alkoi selittämään minulle, kuinka minusta hohkaa jotain ihanaa energiaa ja tuon ympärilleni onnea... Se halusi kätellä minua ja piti sitten kättäni Rorska-tyyliin jotain kolme minuuttia, kunnes se ymmärsi, että halusin käteni jo takaisin. Ei meinannut siinä vaiheessa pitää pokka. Sitten se selitti, että tekee jotain onnelisuustutkimusta ja harrastaa reiki-hoitoa tai mitä se nyt on. Melkoisen... mielenkiintoinen heppu. Mutta siis kiva tietää, että minusta hohkaa onnellisuutta tuovaa energiaa. Että jos masentaa, niin tulkaa viereeni.
Käytiin syömässä siinä lippulaiva-Alkon vieressä olevassa Bravuriassa ja se oli itseasiassa ihan hauska paikka, ei mitenkään kauhean kalliskaan.
Hyvä juttu, että kevät tulee.
Melankoliaa ei pitäisi ajatella niin pahana asiana, ei se ole sama asia kuin masennus. Joskus on ihan hyvä lilluskella melankoliassa.
Olen todella huono yksineläjä oikeasti, ensinnäkin olen yksin kotona ehkä kerran viikossa ja toiseksi silloinkin vituttaa. Mutta kuitenkin on kiva olla oma kämppä.
Kello on kaksitoista, voisin syödä lounasta... Ai niin radiosta tuli jazz-versio Smells Like Teen Spiritistä. Se oli häröintä vähään aikaan.
Oodi päivälle:
Aamuauringossa näytämme kalpeilta
Kahvi ei ruskista ihoa
Mutta avaa silmät
tiistai 21. helmikuuta 2012
All I wanna do is have some fun before I die
Tylsää tylsää tylsää onneksi huomenna voi tanssijalan vipatus tyydytyksen saada. Aion niin bailaa ja unohtaa kaiken tän tylsän!! Kukaan ei ole kutsunut huomiseksi töihin, vähän olen onnellinen, jos en joudu huomenna töihin, ajatella, ois vapaapäivä, vaikka ei mua haittaiskaan, jos joutuisin.
Eilisestä alkoi ilmeisesti kevät. Kevään tuulahdus. Lumi sulaa. Kevät on sellainen toiveikas juttu.
Kävin eilen Mäkkärissä omg, ei ollut kyllä kovin erityinen hampurilainen, joo. Tein illalla teriyakihaimonnia!
Mikä on ikävin tunne maailmassa? Pettyminen on aika ikävä. Livenauhoitusten kuuleminen radiosta on myös ikävää.
Se on niin noloa jotenkin, kun väsyttää mielenkiintoisella luennolla ja sitten ihan hetkeksi päättää laskea päänsä pöytää vasten ja sitten havahtuukin vasta jonkun puolen tunnin päästä, että upsista keikkaa, hehheh, kuuntelin kyllä koko ajan!
Tilasin Suomalaiseen Siepparin ruispellossa, niin voin sitten omistaa sen!
Tänään nuortenkirjallisuuden luento oli jopa ihan kiinnostava. Ovatko länsimaisen kulttuurin nuoret naiset sitten jotenkin vapaita, kun voivat vapaasti harrastaa irtosuhteita ja sekstailla kenen kanssa tahansa? Ei ole mitään uskontoa tai muuta auktoriteettiä mihin vedota, jos ei halua nussia, ja sitten sen sijaan, että olisi vapaus toteuttaa seksuaalisuutta, onkin velvollisuus toteuttaa sitä. Eli oikeastaan meidän kulttuurimme naiset ovat ihan yhtä vähän seksuaalisesti vapaita kuin vaikka ne muslimit tai kristityt, joiden on harrastettava seksiä vain sen yhden ja ikuisen aviomiehen kanssa.
En myöskään tahdo ymmärtää sitä, miksi jotain uranaista pidetään niin paljon vapaampana kuin kotiäitiä. Kaikki, miehet ja naiset, joutuvat tekemään uhrauksia, jos haluavat jotain. Uranainen on opiskellut ja tehnyt paljon töitä saavuttaakseen taloudellista vapautta, kotiäiti taas on ollut käydät täynnä lastenhoitoa ja kotitöitä. Mutta mikä saatana tekee kummastakaan yhtään sen arvokkaampaa...
Tietenkin meidän näkökulmastamme kaikessa on kyse valinnanvapaudesta. Vapaus päättää kenet nai ja ketä nai, nuoleeko pomonsa vai miehensä persettä. Kyse on vain siitä, kenen tahtoon alistumalla saa itsensä kannalta miellyttävimmän lopputuloksen. Vain siitä. Enkä nyt puhu enää naisista, vaan kaikista ihmisistä.
Mutta ei sitä ehkä pidä ajatella noin. Että alistuu jonkun tahtoon. Maailmassa nyt vain on sääntöjä ja hierarkioita ja sellaisia. Aina on tehtävä kompromisseja. Muuten joku sininen ukko voi räjäyttää kappaleiksi Etelämantereella.
Tai no itseasiassa aina ei ole tehtävä kompromisseja. Siksihän maailmassa on kivempaa nykyisin, että ihmiset ovat kyllästyneet kompromisseihin ja kapinoineet. Noh, meillä on siis valinnanvapaus tehdä kompromisseja tai olla tekemättä. Vittu tästä filosofioinnistani ei tule yhtään mitään.
Korkokengillä on muuten aika hyvä kävellä tollasessa kelissä, kun ne korot saa upotettua lumeen, eikä liukastele.
Just no moi.
Oodi päivälle:
Eteeriset öljyt
kuten bensiini
kiihottavat
ko ne
sinua??
Eilisestä alkoi ilmeisesti kevät. Kevään tuulahdus. Lumi sulaa. Kevät on sellainen toiveikas juttu.
Kävin eilen Mäkkärissä omg, ei ollut kyllä kovin erityinen hampurilainen, joo. Tein illalla teriyakihaimonnia!
Mikä on ikävin tunne maailmassa? Pettyminen on aika ikävä. Livenauhoitusten kuuleminen radiosta on myös ikävää.
Se on niin noloa jotenkin, kun väsyttää mielenkiintoisella luennolla ja sitten ihan hetkeksi päättää laskea päänsä pöytää vasten ja sitten havahtuukin vasta jonkun puolen tunnin päästä, että upsista keikkaa, hehheh, kuuntelin kyllä koko ajan!
Tilasin Suomalaiseen Siepparin ruispellossa, niin voin sitten omistaa sen!
Tänään nuortenkirjallisuuden luento oli jopa ihan kiinnostava. Ovatko länsimaisen kulttuurin nuoret naiset sitten jotenkin vapaita, kun voivat vapaasti harrastaa irtosuhteita ja sekstailla kenen kanssa tahansa? Ei ole mitään uskontoa tai muuta auktoriteettiä mihin vedota, jos ei halua nussia, ja sitten sen sijaan, että olisi vapaus toteuttaa seksuaalisuutta, onkin velvollisuus toteuttaa sitä. Eli oikeastaan meidän kulttuurimme naiset ovat ihan yhtä vähän seksuaalisesti vapaita kuin vaikka ne muslimit tai kristityt, joiden on harrastettava seksiä vain sen yhden ja ikuisen aviomiehen kanssa.
En myöskään tahdo ymmärtää sitä, miksi jotain uranaista pidetään niin paljon vapaampana kuin kotiäitiä. Kaikki, miehet ja naiset, joutuvat tekemään uhrauksia, jos haluavat jotain. Uranainen on opiskellut ja tehnyt paljon töitä saavuttaakseen taloudellista vapautta, kotiäiti taas on ollut käydät täynnä lastenhoitoa ja kotitöitä. Mutta mikä saatana tekee kummastakaan yhtään sen arvokkaampaa...
Tietenkin meidän näkökulmastamme kaikessa on kyse valinnanvapaudesta. Vapaus päättää kenet nai ja ketä nai, nuoleeko pomonsa vai miehensä persettä. Kyse on vain siitä, kenen tahtoon alistumalla saa itsensä kannalta miellyttävimmän lopputuloksen. Vain siitä. Enkä nyt puhu enää naisista, vaan kaikista ihmisistä.
Mutta ei sitä ehkä pidä ajatella noin. Että alistuu jonkun tahtoon. Maailmassa nyt vain on sääntöjä ja hierarkioita ja sellaisia. Aina on tehtävä kompromisseja. Muuten joku sininen ukko voi räjäyttää kappaleiksi Etelämantereella.
Tai no itseasiassa aina ei ole tehtävä kompromisseja. Siksihän maailmassa on kivempaa nykyisin, että ihmiset ovat kyllästyneet kompromisseihin ja kapinoineet. Noh, meillä on siis valinnanvapaus tehdä kompromisseja tai olla tekemättä. Vittu tästä filosofioinnistani ei tule yhtään mitään.
Korkokengillä on muuten aika hyvä kävellä tollasessa kelissä, kun ne korot saa upotettua lumeen, eikä liukastele.
Just no moi.
Oodi päivälle:
Eteeriset öljyt
kuten bensiini
kiihottavat
ko ne
sinua??
tiistai 14. helmikuuta 2012
Fasistifeministit
Ajattelin lähteä kohta uimaan. En vielä. Tähän aikaan on ruuhkaa.
Raivostuttaa kaikki niin tyhmä tänään. Kuten Leevi Lehdon uusi käännös James Joycen Ulysseksestä. Sain kunnian lukea kurssimme yhteydestä siitä yhden jakson. Jos ajatus, että käännetään englannin she-pronomini suomeen keksimällä sille uusi sana "hen", tuntui paskalta, niin vielä paskemmin se toimi. "Ajattelin hentä. Henen vuokseen tein sitä ja tätä." Siis sanoisinko jopa, että... vittu mitä paskaa. Hen? HEN?? Mutta erään kurssin ihana luennoitsijamme, joka on melkoinen Joyce-asiantuntija, oli myös sitä mieltä, että aika huono ratkaisu tuo "hen". Että en ole yksinäni vihainen. Vissiin tota kääntäjää on yritetty saada luopumaan typerästä ideastaan, mutta itsepintaisesti hän haluaa tehdä uuden paskan käännöksen Pentti Saarikosken vanhan paskan käännöksen tilalle. On kuitenkin hyvä, että samasta kirjasta on mahdollisimman monta paskaa käännöstä. Paskaa.
Toinen juttu, mikä on paskaa, on sota ja pahuus. Ja se että pahat ihmiset ovat keskuudessamme. Naapurisi voi pitää tytärtään lukittuna kellarissaan vuosikymmeniä ja elää ulkoapäin normaalia elämää, koska typerillä pinnallisilla arvoilla toimiva yhteiskuntamme antaa siihen mahdollisuuden. Että vaikka olisit kuinka vitun fucked-up tyyppi tahansa, niin jos osaat tervehtiä, käydä ajallasi töissä, maksaa verosi ja ajaa ehkä autoa, niin siinäpähän sitten elät tyttärtäsi kellarissa pitäen. Sitten vaikka olisit kuinka sydämellinen tyyppi tahansa, niin jos sinua ahdistaa käydä töissä ja asioiden hoitaminen kunnolla ei oikein onnistu, niin jumalauta sinua katsotaan kieroon. Vittu sanonpahan vaan että vittu mitä paskaa. Vitun paska yhteiskunta ihan oikeasti saatana.
Ja kiitti joku kuollut itävaltalaiskirjailija Ingeborg Bachmann (?) että sait minut ajattelemaan tällaista.
Tästä voisi tulla joku saaterin kirjallisuusblogi, kun puhun koko ajan kirjallisuudesta. Kirjallisuudentutkimuskin on joskus paskaa.
Todennäköisesti syy vihaisuuteeni tänään on hiertävät rintaliivini.
Enkä oikeastaan siis ole vihainen tai pahalla päällä. On vain monia asioita, jotka vihastuttavat. Ai niin kreikkalaispolojen tilannekin vihastuttaa.
Mutta ilahduttavia asioita on myös paljon. Kuten se, että maailmassa on kuitenkin ihan sairaasti hyviä kirjoja. Olin vähän aikaa varma, ettei ehkä ole. Nyt olen varma, että on. Olen myös varma, että kirjoitan itsekin kirjan. Se tulee kuulumaan hyviin kirjoihin.
Ilahduttavaa on myös se, että ulkona ei ole enää niin kylmä. Ja sain kirjeen tänään, hauskan kirjeen vieläpä.
Näin niin älytöntä unta, missä olin lukenut tosiaan sen Ulysseksen uuden käännöksen yhden jakson ja tulkitsin, että siinä piilomerkityksellisesti kuvataan homoseksiä. Näin tämän saman unen viisi kertaa. Siinä varmaan sitten oikeasti kuvataan sitä.
Olen myös tänään halunnut olla mies. Haluan edelleen. Silläkin saattaa olla jotain tekemistä hiertävien rintaliivien kanssa.
Häh häh.
Oodi päivälle:
Vittuakos mulkkaat
kun korjaan tissejäni
Raivostuttaa kaikki niin tyhmä tänään. Kuten Leevi Lehdon uusi käännös James Joycen Ulysseksestä. Sain kunnian lukea kurssimme yhteydestä siitä yhden jakson. Jos ajatus, että käännetään englannin she-pronomini suomeen keksimällä sille uusi sana "hen", tuntui paskalta, niin vielä paskemmin se toimi. "Ajattelin hentä. Henen vuokseen tein sitä ja tätä." Siis sanoisinko jopa, että... vittu mitä paskaa. Hen? HEN?? Mutta erään kurssin ihana luennoitsijamme, joka on melkoinen Joyce-asiantuntija, oli myös sitä mieltä, että aika huono ratkaisu tuo "hen". Että en ole yksinäni vihainen. Vissiin tota kääntäjää on yritetty saada luopumaan typerästä ideastaan, mutta itsepintaisesti hän haluaa tehdä uuden paskan käännöksen Pentti Saarikosken vanhan paskan käännöksen tilalle. On kuitenkin hyvä, että samasta kirjasta on mahdollisimman monta paskaa käännöstä. Paskaa.
Toinen juttu, mikä on paskaa, on sota ja pahuus. Ja se että pahat ihmiset ovat keskuudessamme. Naapurisi voi pitää tytärtään lukittuna kellarissaan vuosikymmeniä ja elää ulkoapäin normaalia elämää, koska typerillä pinnallisilla arvoilla toimiva yhteiskuntamme antaa siihen mahdollisuuden. Että vaikka olisit kuinka vitun fucked-up tyyppi tahansa, niin jos osaat tervehtiä, käydä ajallasi töissä, maksaa verosi ja ajaa ehkä autoa, niin siinäpähän sitten elät tyttärtäsi kellarissa pitäen. Sitten vaikka olisit kuinka sydämellinen tyyppi tahansa, niin jos sinua ahdistaa käydä töissä ja asioiden hoitaminen kunnolla ei oikein onnistu, niin jumalauta sinua katsotaan kieroon. Vittu sanonpahan vaan että vittu mitä paskaa. Vitun paska yhteiskunta ihan oikeasti saatana.
Ja kiitti joku kuollut itävaltalaiskirjailija Ingeborg Bachmann (?) että sait minut ajattelemaan tällaista.
Tästä voisi tulla joku saaterin kirjallisuusblogi, kun puhun koko ajan kirjallisuudesta. Kirjallisuudentutkimuskin on joskus paskaa.
Todennäköisesti syy vihaisuuteeni tänään on hiertävät rintaliivini.
Enkä oikeastaan siis ole vihainen tai pahalla päällä. On vain monia asioita, jotka vihastuttavat. Ai niin kreikkalaispolojen tilannekin vihastuttaa.
Mutta ilahduttavia asioita on myös paljon. Kuten se, että maailmassa on kuitenkin ihan sairaasti hyviä kirjoja. Olin vähän aikaa varma, ettei ehkä ole. Nyt olen varma, että on. Olen myös varma, että kirjoitan itsekin kirjan. Se tulee kuulumaan hyviin kirjoihin.
Ilahduttavaa on myös se, että ulkona ei ole enää niin kylmä. Ja sain kirjeen tänään, hauskan kirjeen vieläpä.
Näin niin älytöntä unta, missä olin lukenut tosiaan sen Ulysseksen uuden käännöksen yhden jakson ja tulkitsin, että siinä piilomerkityksellisesti kuvataan homoseksiä. Näin tämän saman unen viisi kertaa. Siinä varmaan sitten oikeasti kuvataan sitä.
Olen myös tänään halunnut olla mies. Haluan edelleen. Silläkin saattaa olla jotain tekemistä hiertävien rintaliivien kanssa.
Häh häh.
Oodi päivälle:
Vittuakos mulkkaat
kun korjaan tissejäni
torstai 9. helmikuuta 2012
Jäähyväiset taseille
Parikin juttua.
Sieppari ruispellossa oli ihan sika hyvä kirja! Jess! Kerrankin minut on pakotettu lukemaan hyvä kirja! Tosin hyvistä kirjoista on joskus vaikeampi tehdä analyysejä... Ne haluaisi pitää silleen sydämessään eikä kirjoitella paperille tulkintojaan.
En ymmärrä, miksi eilen minulla ei ollut mitään ongelmaa herätä joskus varttia yli kuusi ja olla töissä kahdeksalta, mutta tänään sain itseni hädin tuskin kammettua sängystä ylös kymmenen minuuttia ennen kuin olisi pitänyt olla jo lähdössä (en kuitenkaan myöhästynyt!), vaikka olin menossa kymmeneksi luennolle. Se on se pelko. Töihin herää aina, koska ei uskalla edes ajatella niitä hirvittäviä seurauksia, mitä seuraisi, jos myöhästyisi. Se olisi niin noloa. Pienet teinit olisivat jääneet ilman aamuista mantsan tuntiaan. Mutta luennolta myöhästyminen nyt ei kiinnosta ketään, eikä oikeastaan sekään, meneekö sinne. Niin ei pelota. Pystyy jatkamaan unia. Esmes eilen heräsin jo joskus neljältä aamulla, kun ajattelin, että kello on varmaan jo liikaa. No ei minua kyllä enää tietoisesti pelota, koska tiedän, että herään. Mutta se on se alitajuinen pelko, katsokaas.
Sain kertoa eilen 15-vuotiaille miehen sukupuolielimistä. Rahasta. Elämäni tähtihetkiä.
Mutta tänään oli siis kauheaa rynnätä aamupalatta luennolle, koska olin jo ollut nukkumaan mennessäni nälkäinen. Onneksi Allu toi mukanaan suklaata.
Vaikka ei ole kyllä ollut jotenkin ruokahalua.
Siis ihan oikeasti, pidän kaikista natsijutuista. En malta odottaa tuota uutta Iron Sky -leffaa! Olen kyllä odottanut sitä jo vuosikausia. Natseja kuussa. Hervotonta! (Hervotonta on niin hieno sana, jota tuo päähenkilö toisteli Siepparissa koko ajan.) Mutta siis oikeesti, tollaset absurdin sadistiset seksikkäästi pukeutuvat jutut. Ärsyttää tämä yhteiskunta, kun ei saa rauhassa tykätä natseista ilman että kaikki salee luulevat, että on itse joku natsi.
Suomessa pitäisi olla enemmän univormuja. Miksei ole. Miksi täällä kaiken pitää olla aina niin kasuaalia. Ja tuttavallista. Kasuaalin tuttavallista. Haluan teititteleviä univormumiehiä.
Haluan oikeastaan nukkua. Näin hauskan unen.
Ai niin joo, ajattelin alkaa taas tekemään oodeja! Siispä, päivän oodi:
Kävelkää
Päätä särkee
Kun asemalla pakkaslumi narisee liian kovaa
Ja kävelen Hesaria liian kovaa
Ja päätä särkee
Tai ehkä enemmänkin heikottaa
Ettette vaan kehtaisi aspiriinia ehdottaa
Sieppari ruispellossa oli ihan sika hyvä kirja! Jess! Kerrankin minut on pakotettu lukemaan hyvä kirja! Tosin hyvistä kirjoista on joskus vaikeampi tehdä analyysejä... Ne haluaisi pitää silleen sydämessään eikä kirjoitella paperille tulkintojaan.
En ymmärrä, miksi eilen minulla ei ollut mitään ongelmaa herätä joskus varttia yli kuusi ja olla töissä kahdeksalta, mutta tänään sain itseni hädin tuskin kammettua sängystä ylös kymmenen minuuttia ennen kuin olisi pitänyt olla jo lähdössä (en kuitenkaan myöhästynyt!), vaikka olin menossa kymmeneksi luennolle. Se on se pelko. Töihin herää aina, koska ei uskalla edes ajatella niitä hirvittäviä seurauksia, mitä seuraisi, jos myöhästyisi. Se olisi niin noloa. Pienet teinit olisivat jääneet ilman aamuista mantsan tuntiaan. Mutta luennolta myöhästyminen nyt ei kiinnosta ketään, eikä oikeastaan sekään, meneekö sinne. Niin ei pelota. Pystyy jatkamaan unia. Esmes eilen heräsin jo joskus neljältä aamulla, kun ajattelin, että kello on varmaan jo liikaa. No ei minua kyllä enää tietoisesti pelota, koska tiedän, että herään. Mutta se on se alitajuinen pelko, katsokaas.
Sain kertoa eilen 15-vuotiaille miehen sukupuolielimistä. Rahasta. Elämäni tähtihetkiä.
Mutta tänään oli siis kauheaa rynnätä aamupalatta luennolle, koska olin jo ollut nukkumaan mennessäni nälkäinen. Onneksi Allu toi mukanaan suklaata.
Vaikka ei ole kyllä ollut jotenkin ruokahalua.
Siis ihan oikeasti, pidän kaikista natsijutuista. En malta odottaa tuota uutta Iron Sky -leffaa! Olen kyllä odottanut sitä jo vuosikausia. Natseja kuussa. Hervotonta! (Hervotonta on niin hieno sana, jota tuo päähenkilö toisteli Siepparissa koko ajan.) Mutta siis oikeesti, tollaset absurdin sadistiset seksikkäästi pukeutuvat jutut. Ärsyttää tämä yhteiskunta, kun ei saa rauhassa tykätä natseista ilman että kaikki salee luulevat, että on itse joku natsi.
Suomessa pitäisi olla enemmän univormuja. Miksei ole. Miksi täällä kaiken pitää olla aina niin kasuaalia. Ja tuttavallista. Kasuaalin tuttavallista. Haluan teititteleviä univormumiehiä.
Haluan oikeastaan nukkua. Näin hauskan unen.
Ai niin joo, ajattelin alkaa taas tekemään oodeja! Siispä, päivän oodi:
Kävelkää
Päätä särkee
Kun asemalla pakkaslumi narisee liian kovaa
Ja kävelen Hesaria liian kovaa
Ja päätä särkee
Tai ehkä enemmänkin heikottaa
Ettette vaan kehtaisi aspiriinia ehdottaa
sunnuntai 5. helmikuuta 2012
Polyseksuaaliset pervertit
Hieno viikonloppu! Suorastaan irtiotto arjesta kuin kylpyläloma konsanaan. Heh.
Tulin kotiin ja koska mulla on aivan hirveästi kaikkea tekemistä, en tee mitään. En saa tuota Siulasiin tulevaa kirjoitusta kirjoitettua. Ideat loppuivat puoliväliin. Ehkä teen japanin läksyt, niissä ei tarvitse luovuutta. Ehkä luen Tarzania.
Viime aikoina on ollut sellainen olo, että tässä tämä elämä nyt on, opiskelen ja sitten valmistun ja teen töitä ja joskus käyn kahvilla ja joskus sushilla, mutta että ei ole oikein mitään päämäärää, vain ennaltamäärätyn suorittamista ja loppuunsaattamista. Todella masentavaa. Mutta nyt tämän hienon viikonlopun jäljiltä olen virkistynyt ja tajunnut, että elämä on yllätyksellistä ja täynnä boheemeja mahdollisuuksia boheemiin patjaelämään ulkomailla!! Parempi vain elää täysillä ja tavoitella taivaita, vaikka asiat joskus menisivätkin pieleen, koska paskoissa jutuissakin on puolensa. Mutta sellainen apaattinen hiekotettua tietä pitkin vaeltaminen saa jäädä! Hah!
Jes, ei tarvitse enää kuunnella vaalijuttuja. Paitsi jos ihmiset aikovat jauhaa kauankin vaalituloksesta. Mutta mulla tulee niin ikävä Tarjaa!
Joo ei mulla muuta. Tekisipä joku muu puolestani tylsiä analyyseja.
Tulin kotiin ja koska mulla on aivan hirveästi kaikkea tekemistä, en tee mitään. En saa tuota Siulasiin tulevaa kirjoitusta kirjoitettua. Ideat loppuivat puoliväliin. Ehkä teen japanin läksyt, niissä ei tarvitse luovuutta. Ehkä luen Tarzania.
Viime aikoina on ollut sellainen olo, että tässä tämä elämä nyt on, opiskelen ja sitten valmistun ja teen töitä ja joskus käyn kahvilla ja joskus sushilla, mutta että ei ole oikein mitään päämäärää, vain ennaltamäärätyn suorittamista ja loppuunsaattamista. Todella masentavaa. Mutta nyt tämän hienon viikonlopun jäljiltä olen virkistynyt ja tajunnut, että elämä on yllätyksellistä ja täynnä boheemeja mahdollisuuksia boheemiin patjaelämään ulkomailla!! Parempi vain elää täysillä ja tavoitella taivaita, vaikka asiat joskus menisivätkin pieleen, koska paskoissa jutuissakin on puolensa. Mutta sellainen apaattinen hiekotettua tietä pitkin vaeltaminen saa jäädä! Hah!
Jes, ei tarvitse enää kuunnella vaalijuttuja. Paitsi jos ihmiset aikovat jauhaa kauankin vaalituloksesta. Mutta mulla tulee niin ikävä Tarjaa!
Joo ei mulla muuta. Tekisipä joku muu puolestani tylsiä analyyseja.
maanantai 30. tammikuuta 2012
Death-T
Taas maanantai ja kirjoitan blogiin.
Piti tehdä kaikkea luentojen jälkeen, mutta alkoi kuukautiset. Tämä aihe varmasti kiinnostaa kaikkia, joten kerron lisää. Oli niin helvetillisiä kipuja ja paha olo kuin jossain krapulassa, etten pystynyt tekemään muuta kuin kieriskelemään sängyllä ja lukemaan Yhteishyvää. Olisinpa pystynyt lukemaan edes jotain kirjaa, mutta ei, pystyin lukemaan vain Yhteishyvää. Yhteishyvä... En ymmärrä kuukautiskipuja, nainen on ihan perseelleen suunniteltu. Mitä voi kuvitella saatavan aikaiseksi jostain helvetin kylkiluusta, häh? Krapulamaista oloa viattomille! Se mies, jonka kylkiluusta minut on veistetty, oli varmaan ihan tuhannen tuiterissa!
Nyt on jo niin hyvä olo, että tulin tuijottamaan konetta järkyttyneenä siitä, etten taaskaan saanut mitään aikaiseksi. No ehkä siivoan kohta tuon vessan. En näe aamulla meikata itseäni, kun peili on niin täynnä tahroja.
Viime vuonna koin kaksi elämäni hirveintä krapulaa ja en halua kokea sellaisia enää ikinä. Mutta ne on ehkä vältettävissä mm. välttelemällä vanhaa virolaista likööriä?
Sen sijaan voin juoda kallista (kuulemma yli kympin!!) viiniä, jota Aleksi toi Ruotsin-laivalta. Miksiköhän aloin selittää juomisesta. Kyllästyttää ihan vitusti tällä hetkellä ryypiskely. Silleen ilman mitään hauskaa pointtia.
Tänään sillä sekoluennolla oli jälleen sekoja juttuja. "Kuoleminen tekee kuolemisen mahdottomaksi" oli ehkä paras oivallus. Ei voi enää kuolla, jos kuolee, tattadaa hei!
Olen myös löytänyt ylivoimaisesti tylsimmän oman pääaineeni kurssin, nimittäin Kirjasuomen kehityksen! Mutta olen myös jo kypsynyt niin vahvaidentiteettiseksi suomen opiskelijaksi, että voin vihata jotain Agricolan tekstien ortografian analysoimista niin paljon kuin haluan tuntematta itseäni huonoksi fennistiksi! Duh!
Huomenna pitää käydä taas kansalaisvelvollistelemassa.
Piti tehdä kaikkea luentojen jälkeen, mutta alkoi kuukautiset. Tämä aihe varmasti kiinnostaa kaikkia, joten kerron lisää. Oli niin helvetillisiä kipuja ja paha olo kuin jossain krapulassa, etten pystynyt tekemään muuta kuin kieriskelemään sängyllä ja lukemaan Yhteishyvää. Olisinpa pystynyt lukemaan edes jotain kirjaa, mutta ei, pystyin lukemaan vain Yhteishyvää. Yhteishyvä... En ymmärrä kuukautiskipuja, nainen on ihan perseelleen suunniteltu. Mitä voi kuvitella saatavan aikaiseksi jostain helvetin kylkiluusta, häh? Krapulamaista oloa viattomille! Se mies, jonka kylkiluusta minut on veistetty, oli varmaan ihan tuhannen tuiterissa!
Nyt on jo niin hyvä olo, että tulin tuijottamaan konetta järkyttyneenä siitä, etten taaskaan saanut mitään aikaiseksi. No ehkä siivoan kohta tuon vessan. En näe aamulla meikata itseäni, kun peili on niin täynnä tahroja.
Viime vuonna koin kaksi elämäni hirveintä krapulaa ja en halua kokea sellaisia enää ikinä. Mutta ne on ehkä vältettävissä mm. välttelemällä vanhaa virolaista likööriä?
Sen sijaan voin juoda kallista (kuulemma yli kympin!!) viiniä, jota Aleksi toi Ruotsin-laivalta. Miksiköhän aloin selittää juomisesta. Kyllästyttää ihan vitusti tällä hetkellä ryypiskely. Silleen ilman mitään hauskaa pointtia.
Tänään sillä sekoluennolla oli jälleen sekoja juttuja. "Kuoleminen tekee kuolemisen mahdottomaksi" oli ehkä paras oivallus. Ei voi enää kuolla, jos kuolee, tattadaa hei!
Olen myös löytänyt ylivoimaisesti tylsimmän oman pääaineeni kurssin, nimittäin Kirjasuomen kehityksen! Mutta olen myös jo kypsynyt niin vahvaidentiteettiseksi suomen opiskelijaksi, että voin vihata jotain Agricolan tekstien ortografian analysoimista niin paljon kuin haluan tuntematta itseäni huonoksi fennistiksi! Duh!
Huomenna pitää käydä taas kansalaisvelvollistelemassa.
keskiviikko 25. tammikuuta 2012
Pöytä on katettu.
Okei, vietän iltaani katsomalla YouTubesta MAINOKSIA. Surullista. Mutta tää oli vaan niin söpö, että pakko laittaa tänne.
Aww.
Tomaatti ja suola on vaan maailman parhaita asioita.
En osannut selittää maahanmuuttajaoppilaille tänään niinkään yksinkertaisia sanoja kuin piilukkokivääri ja apteekkiupokas...
Rakastan valvoa illalla ja nukkua aamulla. En liikaa kumpaakaan, mutta silleen keskimääräisesti, niinku valvoa vaikka kahteentoista ja herätä kymmeneltä. Tarvitsen paljon unta. Sitten minua ärsyttää, kun olen vaikka kuuden tunnin unien seurauksena ihan töttöröö, mutta jos alan selittämään, että "oi voi, nukuin vain kuusi tuntia", niin monet ihmiset katsovat oudosti, koska heille se on ihan riittävä uni! Yleensä sanonkin vain, että nukuin huonosti. Tai sitten en sano mitään, vaan olen vain töttöröö. Ongelma ratkaistu. Enkä minä nyt niin töttöröö ole.
Viron kieli on niin söpöä, en kestä, miksei se tyhmä jatkokurssi mahtunut lukkariini. Ajattelin omatoimisesti kuitenkin lukea tuon oppikirjan loppuun.
Kissani on söpö.
Aww.
Tomaatti ja suola on vaan maailman parhaita asioita.
En osannut selittää maahanmuuttajaoppilaille tänään niinkään yksinkertaisia sanoja kuin piilukkokivääri ja apteekkiupokas...
Rakastan valvoa illalla ja nukkua aamulla. En liikaa kumpaakaan, mutta silleen keskimääräisesti, niinku valvoa vaikka kahteentoista ja herätä kymmeneltä. Tarvitsen paljon unta. Sitten minua ärsyttää, kun olen vaikka kuuden tunnin unien seurauksena ihan töttöröö, mutta jos alan selittämään, että "oi voi, nukuin vain kuusi tuntia", niin monet ihmiset katsovat oudosti, koska heille se on ihan riittävä uni! Yleensä sanonkin vain, että nukuin huonosti. Tai sitten en sano mitään, vaan olen vain töttöröö. Ongelma ratkaistu. Enkä minä nyt niin töttöröö ole.
Viron kieli on niin söpöä, en kestä, miksei se tyhmä jatkokurssi mahtunut lukkariini. Ajattelin omatoimisesti kuitenkin lukea tuon oppikirjan loppuun.
Kissani on söpö.
maanantai 23. tammikuuta 2012
I could die for you
En eilen juonut edes paljoa, mutta aamulla oli krapulaa muistuttava olotila. Ehkä se on se kirottu punaviini...
Hyvä että Pekka Haavisto pääsi toiselle kierrokselle. Pääsisipä presidentiksikin. Toivottavasti vähään aikaan ei ole tulossa vaaleja. Politiikka on liian isoissa määrissä kauhean väsyttävää.
Tänään opin taas niin diippiä kamaa! Meidän jokaisen sisällä asuu nimittäin kirja! Kirjailijat ovat vain kääntäjiä, käännämme sisällämme olevan kirjan ymmärrettävälle kielelle. Mutta sitä ei voi pakottaa, se vain putkahtaa sieltä joku päivä. Että tosi kiva.
Kohtalonuskoa?
Ja tätä kaikkea diippiä shittiä tuun tarvitsemaan ihan sairaasti, kun opetan päivät pitkät jotain suomen passiivin muodostusta. Siksi tuo kurssi onkin niin hauska. Minun on käytävä se, jotta voin valmistua ja pätevöityä haluamaani ammattiin, jossa en tule tarvitsemaan mitään tietoa tuolta kurssilta. Just parasta! <3 Tai sitten voin soveltaa omaksumaani, esimerkiksi uskotella kaikille maahanmuuttajille, että suomen kieli asuu heidän sisällään, se pitää vain löytää sieltä!!!
Luin tuossa taas Pikku Naisia ja nukahdin. Heräsin vähän vaille yhdeksän, kun isä soitti ja päätin sitten juoda kahvia, mutta se ei ehkä ollutkaan kovin hyvä idea, jos pitäisi mennä aikaisin nukkumaan... Mutta siis Pikku Naisia, olen ihan varma, että tässä on joku salaliitto, kun kaikki selittävät, miten ihana ja ihastuttava ja kepeä ja mukava kirja se on. Siis Siru, äiti, mummi, random kurssikaveri, vitun kaikki!! En pysty lukemaan sitä kuin vartin kerrallaan ja silloinkin yleensä lähinnä nukahdan. Jumalauta ne vain neulovat ja lukevat!!?? Ja se ei ikinä lopu, olen varma, että joku lisäilee siihen sivuja sitä mukaan kun luen sitä.
No okei, on siinä välillä ihan hauskojakin kohtia.
Mutta en silti ymmärrä, miten siitä voi PITÄÄ. Ja se kurssikaveri vasta pelottava olikin, selitti, että minun pitää päästä siihen sisälle, voin vaikka koittaa lähestyä sitä elokuvaversion kautta ensin. Siis jos en pääse johonkin kirjaan sisälle, niin sitten en pääse, on tässä elämässä tarpeeksi kirjoja luettavana, että rupeaisin oikein väkisin sisäistämään jotain yli sata vuotta vanhaa nuorten kristillistä propagandakirjaa! Jo on perkele!!
Olen ehkä surkein kirjallisuuden opiskelija ikinä... Onneksi se ei ole pääaineeni. Pelottavimpia ovat ihmiset, joiden pääaine on yleinen kirjallisuustiede ja sivuaine kotimainen kirjallisuus (tai toisinpäin). Siis... mitä.
Selitän vain jotain opiskelujuttuja. Ei kai tässä muuta oikein tapahdu. Miksei Finnair ollut matkamessuilla? Turkish Delightit ovat hämmentäviä. Alemin nuorempi baarimikko on niin asenne, kun tanssii aina kun ei ole ketään tiskillä. Ja ihan hyvää pizzaakin sieltä saa, juustoisaa. Mutta oon sitä mieltä, että Mäkikuplan pizza on parasta ja lonkero! Ei oo siellä tullut käytyä vähään aikaan.
Rauhaa ja rakkautta.
Hyvä että Pekka Haavisto pääsi toiselle kierrokselle. Pääsisipä presidentiksikin. Toivottavasti vähään aikaan ei ole tulossa vaaleja. Politiikka on liian isoissa määrissä kauhean väsyttävää.
Tänään opin taas niin diippiä kamaa! Meidän jokaisen sisällä asuu nimittäin kirja! Kirjailijat ovat vain kääntäjiä, käännämme sisällämme olevan kirjan ymmärrettävälle kielelle. Mutta sitä ei voi pakottaa, se vain putkahtaa sieltä joku päivä. Että tosi kiva.
Kohtalonuskoa?
Ja tätä kaikkea diippiä shittiä tuun tarvitsemaan ihan sairaasti, kun opetan päivät pitkät jotain suomen passiivin muodostusta. Siksi tuo kurssi onkin niin hauska. Minun on käytävä se, jotta voin valmistua ja pätevöityä haluamaani ammattiin, jossa en tule tarvitsemaan mitään tietoa tuolta kurssilta. Just parasta! <3 Tai sitten voin soveltaa omaksumaani, esimerkiksi uskotella kaikille maahanmuuttajille, että suomen kieli asuu heidän sisällään, se pitää vain löytää sieltä!!!
Luin tuossa taas Pikku Naisia ja nukahdin. Heräsin vähän vaille yhdeksän, kun isä soitti ja päätin sitten juoda kahvia, mutta se ei ehkä ollutkaan kovin hyvä idea, jos pitäisi mennä aikaisin nukkumaan... Mutta siis Pikku Naisia, olen ihan varma, että tässä on joku salaliitto, kun kaikki selittävät, miten ihana ja ihastuttava ja kepeä ja mukava kirja se on. Siis Siru, äiti, mummi, random kurssikaveri, vitun kaikki!! En pysty lukemaan sitä kuin vartin kerrallaan ja silloinkin yleensä lähinnä nukahdan. Jumalauta ne vain neulovat ja lukevat!!?? Ja se ei ikinä lopu, olen varma, että joku lisäilee siihen sivuja sitä mukaan kun luen sitä.
No okei, on siinä välillä ihan hauskojakin kohtia.
Mutta en silti ymmärrä, miten siitä voi PITÄÄ. Ja se kurssikaveri vasta pelottava olikin, selitti, että minun pitää päästä siihen sisälle, voin vaikka koittaa lähestyä sitä elokuvaversion kautta ensin. Siis jos en pääse johonkin kirjaan sisälle, niin sitten en pääse, on tässä elämässä tarpeeksi kirjoja luettavana, että rupeaisin oikein väkisin sisäistämään jotain yli sata vuotta vanhaa nuorten kristillistä propagandakirjaa! Jo on perkele!!
Olen ehkä surkein kirjallisuuden opiskelija ikinä... Onneksi se ei ole pääaineeni. Pelottavimpia ovat ihmiset, joiden pääaine on yleinen kirjallisuustiede ja sivuaine kotimainen kirjallisuus (tai toisinpäin). Siis... mitä.
Selitän vain jotain opiskelujuttuja. Ei kai tässä muuta oikein tapahdu. Miksei Finnair ollut matkamessuilla? Turkish Delightit ovat hämmentäviä. Alemin nuorempi baarimikko on niin asenne, kun tanssii aina kun ei ole ketään tiskillä. Ja ihan hyvää pizzaakin sieltä saa, juustoisaa. Mutta oon sitä mieltä, että Mäkikuplan pizza on parasta ja lonkero! Ei oo siellä tullut käytyä vähään aikaan.
Rauhaa ja rakkautta.
maanantai 16. tammikuuta 2012
Sydämeni on tyhjä kuppi
Vastauksestani Millan kommentiin kommenttiini Millan blogiin tuli niin pitkä, että teenkin siitä oman blogimerkinnän lol!!
Meillä alkoi kurssi Kirjallisuuden aseman muutoksia 1900-luvulla. Käsittelimme alkuun... ööh... kirjallisuuden aseman muutosta, ja nerokkaan oloinen dosentti Teemu Ikonen esitteli meille nerokkaan oloisten 1900-luvun alun kirjallisuuden vaikuttajien, tärkeimpänä Hugo von Hofmannsthalin, ajatuksia ja tällainen juttu niiden kautta sitten avautui minulle ja muille poloisille kurssitovereilleni.
Kieli esittää aina todellisuuden harhaanjohtavasti, se on siis riittämätöntä kuvaamaan todellisuutta. Siis selkeämmin sanottuna jokaiselle jokainen sana antaa aina erilaisen mielikuvan. Jos yrittää kuvata kielellä todellisuutta, on se yhtä turhaa kuin yrittäisit kuvata kattavasti näkemääsi unta kaverillesi. Hän ei voi tietää koskaan, millaista unessa oikeasti oli. Kukaan ei ymmärrä meitä. Ei ole yhteistä kieltä. Olemme yksin. Siis oikeesti, ton kurssin jälkeen puolet on jossain terapiassa, vitun masentavaa settii!!! Toisaalta mitä se terapia auttaa, kun kielellä ei kuitenkaan voi kuvata niitä tuskan tunteita... Eiiih... Olisinpa mennyt opiskelemaan matematiikka, ajattelin, MUTTA!!
Jännittääkö??
Kielitietelijät ja muut vastaavat ovat tiedemiehiä! On mahdollisuus kehittää kieltä, löytää "eräs kieli", kieli sanojen takana, kieli, jolla voi kuvata todellisuutta!! Ei kuule 1800-luvullakaan oltais kelattu, että ihminen käy vielä Kuussa, mutta kuinkas kävikään?! Ehkä todellisuutta kuvaava kieli on mahdollista löytää! Vau!!
Tosin nyt illalla kelailtuani asiaa, olen oikeastaan sitä mieltä, että ehkei todellisuutta olekaan...
Naapurinrouva ei saanut oveaan auki ja puhui kanssani taas siitä saatanan synkkään menneisyyteeni kuuluvasta vesivahingosta, joka häntäkin oli siis kohdannut. Onneksi hän sitten sai ovensa auki, kun palasin roskia viemästä.
Niin tuosta kielestä vielä sen verran, että sitten joku kirjallisuuden ajattelija myös ajatteli, että ehkäpä kirjoittaminen ei olekaan aivan älytöntä, koska lukija voi löytää sanoista enemmän todellisuutta kuin kirjoittaja, jolloin ne kuitenkin palvelevat jotenkin maailmaa, vaikkeivat edistäisikään kirjoittajan ja lukijan välistä ymmärrystä.
Ei hitto, nyt on kyllä taas diippii settii!!
Mut siis ihanaa, mulla on tätä kurssia peräti kaks kertaa viikossa! Tuun niin hajoo! Ihanaa!
Tosin tää kahdeksan tunnin maanantai ei kyllä oo kovin hauska. Kahdeksan tuntia töissä on ihan ok, mutta jotenkin kahdeksan tuntia putkeen luennoilla vailla aikaa syödä välissä (miten niin eväät on keksitty?) on aika uuvuttavaa. Onneksi sit muut päivät on rennompia.
Ja Haksun kielioppikurssi on ihana, olin niin kaivannut jostain passiivista ja nollapersoonasta jauhamista noiden syksyn kirjallisuusluentojen jälkeen.
Ottakaa asiat vähän rennommin. Kaikki. Sinäkin. Ja minä. Ihan vitun kaikki.
Oon nyt jotenkin tykästynyt The Gossipiin?
No moi.
Meillä alkoi kurssi Kirjallisuuden aseman muutoksia 1900-luvulla. Käsittelimme alkuun... ööh... kirjallisuuden aseman muutosta, ja nerokkaan oloinen dosentti Teemu Ikonen esitteli meille nerokkaan oloisten 1900-luvun alun kirjallisuuden vaikuttajien, tärkeimpänä Hugo von Hofmannsthalin, ajatuksia ja tällainen juttu niiden kautta sitten avautui minulle ja muille poloisille kurssitovereilleni.
Kieli esittää aina todellisuuden harhaanjohtavasti, se on siis riittämätöntä kuvaamaan todellisuutta. Siis selkeämmin sanottuna jokaiselle jokainen sana antaa aina erilaisen mielikuvan. Jos yrittää kuvata kielellä todellisuutta, on se yhtä turhaa kuin yrittäisit kuvata kattavasti näkemääsi unta kaverillesi. Hän ei voi tietää koskaan, millaista unessa oikeasti oli. Kukaan ei ymmärrä meitä. Ei ole yhteistä kieltä. Olemme yksin. Siis oikeesti, ton kurssin jälkeen puolet on jossain terapiassa, vitun masentavaa settii!!! Toisaalta mitä se terapia auttaa, kun kielellä ei kuitenkaan voi kuvata niitä tuskan tunteita... Eiiih... Olisinpa mennyt opiskelemaan matematiikka, ajattelin, MUTTA!!
Jännittääkö??
Kielitietelijät ja muut vastaavat ovat tiedemiehiä! On mahdollisuus kehittää kieltä, löytää "eräs kieli", kieli sanojen takana, kieli, jolla voi kuvata todellisuutta!! Ei kuule 1800-luvullakaan oltais kelattu, että ihminen käy vielä Kuussa, mutta kuinkas kävikään?! Ehkä todellisuutta kuvaava kieli on mahdollista löytää! Vau!!
Tosin nyt illalla kelailtuani asiaa, olen oikeastaan sitä mieltä, että ehkei todellisuutta olekaan...
Naapurinrouva ei saanut oveaan auki ja puhui kanssani taas siitä saatanan synkkään menneisyyteeni kuuluvasta vesivahingosta, joka häntäkin oli siis kohdannut. Onneksi hän sitten sai ovensa auki, kun palasin roskia viemästä.
Niin tuosta kielestä vielä sen verran, että sitten joku kirjallisuuden ajattelija myös ajatteli, että ehkäpä kirjoittaminen ei olekaan aivan älytöntä, koska lukija voi löytää sanoista enemmän todellisuutta kuin kirjoittaja, jolloin ne kuitenkin palvelevat jotenkin maailmaa, vaikkeivat edistäisikään kirjoittajan ja lukijan välistä ymmärrystä.
Ei hitto, nyt on kyllä taas diippii settii!!
Mut siis ihanaa, mulla on tätä kurssia peräti kaks kertaa viikossa! Tuun niin hajoo! Ihanaa!
Tosin tää kahdeksan tunnin maanantai ei kyllä oo kovin hauska. Kahdeksan tuntia töissä on ihan ok, mutta jotenkin kahdeksan tuntia putkeen luennoilla vailla aikaa syödä välissä (miten niin eväät on keksitty?) on aika uuvuttavaa. Onneksi sit muut päivät on rennompia.
Ja Haksun kielioppikurssi on ihana, olin niin kaivannut jostain passiivista ja nollapersoonasta jauhamista noiden syksyn kirjallisuusluentojen jälkeen.
Ottakaa asiat vähän rennommin. Kaikki. Sinäkin. Ja minä. Ihan vitun kaikki.
Oon nyt jotenkin tykästynyt The Gossipiin?
No moi.
torstai 12. tammikuuta 2012
Freestyle.
Pöllin tällasen jostain Facebookista ja teki mieli tehdä.
Vastaa VAIN yhdellä sanalla, ei mitään selittelyjä.
. Missä kännykkäsi on? – Laukussa.
. Kumppanisi ? - Tulevaisuudessa.
. Hiuksesi? - Pitkät.
. Äitisi? - Ihana.
. Isäsi? - Kummallinen.
. Unesi viime yönä? - Unohtunut.
. Mielijuomasi? – Appelsiinimehu.
. Unelmasi/tavoitteesi? – Hauskuus.
. Missä huoneessa olet? - Ainoassa.
. Harrastuksesi? - Mielenkiintoisia.
. Missä haluat olla 6 vuoden päästä? - Ulkomailla.
. Missä olit viime yönä? - Sängyssäni.
. Jotain, mitä sinä et ole? - Uskonnollinen.
. Muffinssit? - Tylsiä.
. Toivelistalla? – ISK.
. Paikka, missä synnyit? – Helsinki.
. Mitä teit viimeksi? – Söin.
. Mitä sinulla on ylläsi? - Villapaita.
. Lemmikkisi? - Kissa.
. Ystävät? - Ihania.
. Elämäsi? - Hämärä.
. Mielialasi? - OK.
. Ikävöitkö jotakuta? - Usein.
. Jotain, mitä sinulla ei ole ylläsi? – Farkut.
. Lempikauppasi? - Kirpputorit.
. Lempivärisi? - Pinkki.
. Milloin nauroit viimeksi? - Äsken.
. Milloin viimeksi itkit? - Viime vuonna.
. Paikka minne menet yhä uudelleen ja uudelleen? - Koti.
Vastaa VAIN yhdellä sanalla, ei mitään selittelyjä.
. Missä kännykkäsi on? – Laukussa.
. Kumppanisi ? - Tulevaisuudessa.
. Hiuksesi? - Pitkät.
. Äitisi? - Ihana.
. Isäsi? - Kummallinen.
. Unesi viime yönä? - Unohtunut.
. Mielijuomasi? – Appelsiinimehu.
. Unelmasi/tavoitteesi? – Hauskuus.
. Missä huoneessa olet? - Ainoassa.
. Harrastuksesi? - Mielenkiintoisia.
. Missä haluat olla 6 vuoden päästä? - Ulkomailla.
. Missä olit viime yönä? - Sängyssäni.
. Jotain, mitä sinä et ole? - Uskonnollinen.
. Muffinssit? - Tylsiä.
. Toivelistalla? – ISK.
. Paikka, missä synnyit? – Helsinki.
. Mitä teit viimeksi? – Söin.
. Mitä sinulla on ylläsi? - Villapaita.
. Lemmikkisi? - Kissa.
. Ystävät? - Ihania.
. Elämäsi? - Hämärä.
. Mielialasi? - OK.
. Ikävöitkö jotakuta? - Usein.
. Jotain, mitä sinulla ei ole ylläsi? – Farkut.
. Lempikauppasi? - Kirpputorit.
. Lempivärisi? - Pinkki.
. Milloin nauroit viimeksi? - Äsken.
. Milloin viimeksi itkit? - Viime vuonna.
. Paikka minne menet yhä uudelleen ja uudelleen? - Koti.
keskiviikko 4. tammikuuta 2012
Älä mene pyöräilyvaatteissa kirkkoon
Ahdistaa tosi oudolla tavalla?
Heräsin neljältä yöllä, kun jouluvalot taas tipahtelivat.
Olen alkanut kirjoittamaan unipäiväkirjaa. Tuossa on muuten tahallinen rektiohäiriö, koska olen kielianarkisti ja sitä mieltä, että se on sallittava, että alkaa-verbin kanssa käytetään ma-infinitiiviä. Jo nyt on saatana! Siis oikeasti, riippuen onko siinä ma- tai a-infinitiivi, niin vivahde muuttuu! Ettekö te vitun Kotus-perseet tajua sitä, häh?? (Niin, raivotkaa te toiset vaan yksilöiden ja homojen oikeuksista joillekin poliitikoille, minähän raivoan kielen käytön vapaudesta Kotimaisten kielten tutkimuskeskukselle, eikun siis onko se nykyisin vain Kotimaisten kielten keskus??) Siis mietitäänpä nyt, aletaan vaikka juosta tai juoksemaan. Jos alan juosta, niin aloitan siis nyt juoksemisen. Olen ensin kävellyt, nyt alan juosta. OK? No jos alan juoksemaan, niin silloin aloitan juoksemisharrastuksen. Että alan juoksemaan aina keskiviikkoisin, näin kohennan kuntoani. Niin että näin. Ja oli vivahde-erojuttu mitenpä vaan, niin molemmat muodot pitää joka tapauksessa sallia, kuten esimerkiksi ehtiä-verbin kanssa. Ehdin tekemään tai ehdin tehdä, se on sallittu jo aikoja sitten. MIKÄ VITUN ONGELMA SEN ALKAA-VERBIN KANSSA ON.
...
Okei.
Musta on kuitenkin ihan hyvä, että puran ahdistustani näinkin kypsästi.
Tähän väliin kuva Vantaankoskesta. Tämä kuva latautuu koneelle JOKA IKINEN KERTA, kun lataan kuvia kamerastani koneelleni. Että nauttikaa nyt tekin siitä. Tämä on 2010 keväältä. Olin kävelyllä isovanhempieni kanssa.
Katsoin äsken Linnunradan käsikirjan liftareille. Se oli aika hauska! Mutta ei olisi ollut ehkä niin hauska, jos ei olisi lukenut sitä kirjaa. Mutta Martin Freeman on ihana. Oon niin faniutunut siihen. <3
Hassua, en malta odottaa, että pääsen töihin ensi viikolla.
Heräsin neljältä yöllä, kun jouluvalot taas tipahtelivat.
Olen alkanut kirjoittamaan unipäiväkirjaa. Tuossa on muuten tahallinen rektiohäiriö, koska olen kielianarkisti ja sitä mieltä, että se on sallittava, että alkaa-verbin kanssa käytetään ma-infinitiiviä. Jo nyt on saatana! Siis oikeasti, riippuen onko siinä ma- tai a-infinitiivi, niin vivahde muuttuu! Ettekö te vitun Kotus-perseet tajua sitä, häh?? (Niin, raivotkaa te toiset vaan yksilöiden ja homojen oikeuksista joillekin poliitikoille, minähän raivoan kielen käytön vapaudesta Kotimaisten kielten tutkimuskeskukselle, eikun siis onko se nykyisin vain Kotimaisten kielten keskus??) Siis mietitäänpä nyt, aletaan vaikka juosta tai juoksemaan. Jos alan juosta, niin aloitan siis nyt juoksemisen. Olen ensin kävellyt, nyt alan juosta. OK? No jos alan juoksemaan, niin silloin aloitan juoksemisharrastuksen. Että alan juoksemaan aina keskiviikkoisin, näin kohennan kuntoani. Niin että näin. Ja oli vivahde-erojuttu mitenpä vaan, niin molemmat muodot pitää joka tapauksessa sallia, kuten esimerkiksi ehtiä-verbin kanssa. Ehdin tekemään tai ehdin tehdä, se on sallittu jo aikoja sitten. MIKÄ VITUN ONGELMA SEN ALKAA-VERBIN KANSSA ON.
...
Okei.
Musta on kuitenkin ihan hyvä, että puran ahdistustani näinkin kypsästi.
Tähän väliin kuva Vantaankoskesta. Tämä kuva latautuu koneelle JOKA IKINEN KERTA, kun lataan kuvia kamerastani koneelleni. Että nauttikaa nyt tekin siitä. Tämä on 2010 keväältä. Olin kävelyllä isovanhempieni kanssa.
Katsoin äsken Linnunradan käsikirjan liftareille. Se oli aika hauska! Mutta ei olisi ollut ehkä niin hauska, jos ei olisi lukenut sitä kirjaa. Mutta Martin Freeman on ihana. Oon niin faniutunut siihen. <3
Hassua, en malta odottaa, että pääsen töihin ensi viikolla.
maanantai 2. tammikuuta 2012
How you'd have a happy life if you did the things you like
Ahdistun muiden ongelmista enemmän kuin omistani. Koska omat ongelmat ovat sellaisia, että voi vain päättää, että ne eivät ole ongelmia, mutta ei muiden asenteille heidän ongelmiaan kohtaan mahda mitään. Sitten pitää vain olla ahdistunut niistä. Niin kuin mummin selkävaivoista. Ööh. Ei liittynyt ehkä mihinkään.
Vuosi on vaihtunut, joten kelataanpa edellistä, koska se on hauskaa. Vuosi 2011 oli... öö... tavallinen vuosi. En muista siitä mitään? Mitään erikoista ei tapahtunut kai? Tai sitten tapahtui niin paljon kamalia asioita, että valikoiva muistini pyyhki taas kaiken. En usko kuitenkaan. Ehkäpä vuosi 2011 koostui pienistä kivoista ja pienistä ikävistä tapahtumista. Ei mitään mullistavaa siis. Mutta kyllä se oli varmaan keskiarvoltaan ihan kiva vuosi. En minä nyt tiedä, onko mikään vuosi oikeastaan ollut mitenkään ultimaalisen kamala. Tai no jaa. Vuosi 2003 oli ehkä hirveä ja 2004 kanssa vähän ja 2006? Mutta niissäkin vuosissa oli tietenkin kaikkea kivaakin. Tai ehkei vuodessa 2003. Se oli ehkä oikeasti ihan saatanan perseestä!!! Voi jumalauta, en haluaisi kokea sitä ikinä uudestaan!! Hienoa voida myöntää se! Ööh. Mitä nyt taas.
Tähän välikevennys.
Voisinpa vain pelata Zeldaa. Mutta olen loppupomossa ja hoitanut melkein kaikki sivujuonet ja silleen. Hmm. Voisin piirtää kaikenlaista, niin piirtoisa olo, oihh, mutta on niin paljon ideoita, tai siis ainakin aiheideoita, etten tiedä mistä aloittaa. Tai siis aloitin jo. Piirsin jo kaksi kuvaa. Mutta mistä jatkaa.
Odotan innolla, että pääsen kohta hetkeksi pois Helsingistä. Ei sillä, että minulla olisi mitään vihamieltä rakasta kotikaupunkiani kohtaan ikinä (nyt tämä kuulosti ironialta...), mutta ei jaksa olla aina samassa paikassa ihan oikeesti. Ja turhauttaa, tapahtuuko täällä mitään kivaa?? Tapahtuuko jossain jotain kivaa? Miksei enää ole kotibileitä? Tai siis miksei minua kutsuta niihin? Haluaisin mennä tanssimaan! Talvella on ärsyttävää, kun pitäisi pitää paljon vaatteita ulkona, no joo, voihan ne riisua tanssimaan mennessä. Valitan muuten aina, että haluaisin mennä tanssimaan. Jos olen tanssinut, niin sitten hehkutan sitä. Ja vaikka olisi paljon kaikkea muutakin haluttavaa, niin aina vaan selitän siitä kuinka haluan tanssimaan. Siis häh. Haluaisin myös sieniä. Ja en nyt puhu herkkutateista.
Nyt saatana jotain tälle unirytmillä tehtävä on, painun pehkuihin.
Olen muuten nykyisin sinkku. Hämmentävää.
Vuosi on vaihtunut, joten kelataanpa edellistä, koska se on hauskaa. Vuosi 2011 oli... öö... tavallinen vuosi. En muista siitä mitään? Mitään erikoista ei tapahtunut kai? Tai sitten tapahtui niin paljon kamalia asioita, että valikoiva muistini pyyhki taas kaiken. En usko kuitenkaan. Ehkäpä vuosi 2011 koostui pienistä kivoista ja pienistä ikävistä tapahtumista. Ei mitään mullistavaa siis. Mutta kyllä se oli varmaan keskiarvoltaan ihan kiva vuosi. En minä nyt tiedä, onko mikään vuosi oikeastaan ollut mitenkään ultimaalisen kamala. Tai no jaa. Vuosi 2003 oli ehkä hirveä ja 2004 kanssa vähän ja 2006? Mutta niissäkin vuosissa oli tietenkin kaikkea kivaakin. Tai ehkei vuodessa 2003. Se oli ehkä oikeasti ihan saatanan perseestä!!! Voi jumalauta, en haluaisi kokea sitä ikinä uudestaan!! Hienoa voida myöntää se! Ööh. Mitä nyt taas.
Tähän välikevennys.
Voisinpa vain pelata Zeldaa. Mutta olen loppupomossa ja hoitanut melkein kaikki sivujuonet ja silleen. Hmm. Voisin piirtää kaikenlaista, niin piirtoisa olo, oihh, mutta on niin paljon ideoita, tai siis ainakin aiheideoita, etten tiedä mistä aloittaa. Tai siis aloitin jo. Piirsin jo kaksi kuvaa. Mutta mistä jatkaa.
Odotan innolla, että pääsen kohta hetkeksi pois Helsingistä. Ei sillä, että minulla olisi mitään vihamieltä rakasta kotikaupunkiani kohtaan ikinä (nyt tämä kuulosti ironialta...), mutta ei jaksa olla aina samassa paikassa ihan oikeesti. Ja turhauttaa, tapahtuuko täällä mitään kivaa?? Tapahtuuko jossain jotain kivaa? Miksei enää ole kotibileitä? Tai siis miksei minua kutsuta niihin? Haluaisin mennä tanssimaan! Talvella on ärsyttävää, kun pitäisi pitää paljon vaatteita ulkona, no joo, voihan ne riisua tanssimaan mennessä. Valitan muuten aina, että haluaisin mennä tanssimaan. Jos olen tanssinut, niin sitten hehkutan sitä. Ja vaikka olisi paljon kaikkea muutakin haluttavaa, niin aina vaan selitän siitä kuinka haluan tanssimaan. Siis häh. Haluaisin myös sieniä. Ja en nyt puhu herkkutateista.
Nyt saatana jotain tälle unirytmillä tehtävä on, painun pehkuihin.
Olen muuten nykyisin sinkku. Hämmentävää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)