Voi apua. Täällä taas.
Kaupat menevät kiinni, ihmiset ovat epäsiistejä, narkkareita ja juoppoja runsain määrin. Siru on edelleen kuollut.
Masentavaa.
Vaikka on hyviäkin asioita.
Ystävien kanssa voi randomeilla. Julkinen liikenne on halpaa ja yömyöhään kulkevaa. Kotona voi kulkea paljain varpain vaikka ulkona on kylmä. Kaikkialla ei kuuluteta koko ajan kaikkea turhaa.
Hienoa hienoa. Mutta tiedättekö. Aikaisemmin kun olen palannut ulkomailta, pidemmältä tai lyhyemmältä reissulta, on Helsinki tuntunut jotenkin kotoisalta, rakkaalta, jota olen kaivannut. Sen tuoksut, raitiovaunut, kirpeä tuuli. Mutta nyt se vain katsoo lävitseni. On kuin ei tuntisikaan. Tuulikin liikehtii kuin vieraan kaupungin tuulet. Ihan kuin olisin tullut joidenkin outojen lavasteiden keskelle. Ei tämä ole se kaupunki, jota rakastin.
Tai sitten en enää rakasta tätä kaupunkia.
Olen vähän pois tolaltani. Pitää sulatella asioita. Monia asioita.
Oodi päivälle:
katson silmäluomiasi ja mietin
mitä unta näät
olenko minä siinä kenties
omassa unessani on kanadalainen tyttö ja kissa
