In restless dreams I walked alone

Ratiritiralla kohta väistyy talvihalla arghhh rallalaa.

Japanilainen surrealismi. Aina höpistään jostain japanilaisesta teknologiasta ja idän ja lännen yhdistämisestä ja animesta ja plaplapla, vaikka yksinkertaisesti kaiken pohjalla on japanilainen surrealismi. Ja surrealismi, ystäväiseni, surrealismi kertoo enemmän mistään kuin mikään muu. Aion kirjoittaa surrealistisen romaanin. Uneni tulevat liittymään siihen. Tai siis se tulee liittymään uniini.

Siitä en tiedä, haluanko Japanissa oppia kääntämään japanilaisia kirjoja, mutta sen tiedän, että haluan sukeltaa tuohon surrealismiin niin, että voin kirjoittaa parhaan surrealistisen teoksen, mitä kuunaan on nähty.

Töissä käyminen on niin rohkaisevaa. Saan siellä aina niin paljon positiivista palautetta, että se tuntuu jo ihan absurdilta. No, osaanpahan jatkossa esitellä itseni. Hei, olen tämmönen nuori friidu Stadista ja olen hyvä kolmessa asiassa: opettamisessa, tanssimisessa ja soutamisessa. Ei vittu, pitäiskö lähteä heti baanalle. Tai siis kuulostan jo aika hyvältä sänkykumppaniltakin noiden perusteella, miettikää nyt hei.

Heh, tänäänpä oli hauskaa: "Haluan kauniin naisen" vs. "Haluan kaunista naista". Suomen kieli kannattaa opetella kunnolla, jos haluaa saada mitä haluaa.

Vaihdoin pullojukan mullat ja siivosin paperini. Ei ole ehkä tarvetta esimerkiksi säilyttää edellisen asunnon kotivakuutuspapereita. Mutta Sirun neuvoja noudattaen säästin joka ikisen palkkakuittini, jos vaikka joudun työttömäksi joskus. Vaikka noin yleisesti ottaen Siru ei ehkä ole se ensimmäinen ihminen, jonka paperiasioiden hoitamisesta ottaisin mallia, mutta...

Jostain syystä pidän sanasta "näytönohjain".

Tänään oli kesätyöpuheita ja kelasin, että jos olisi kesällä töitä metroaseman lähellä, niin siitä olisi aina kätevää metukalla mennä kekeen näkeen Siruu ja puistoelämää, mutta voi vittu no menee siitä suora bussi hautausmaallekin.

Niin ahdistavaa, niin ahdistavaa. Kevättalvikin on, miksei Siru ole valittamassa nenänsä vuotamisesta auringonpaisteessa.

Olen miettinyt viime aikoina elämää ja sen mielekkyyttä ja tullut lopputulokseen, ettei pituus ole ainakaan mikään järkevä pyrkimys. Aion elää juuri miten huvittaa ja sattuu, polttaa tupakkaa, juoda alkoholia, syödä mitä sattuu, nukkua ja liikkua milloin sattuu, kaikkea niin paljon tai vähän kuin ikinä haluan!! Jos kuolen nelikymppisenä, niin voinpahan ainakin sanoa eläneeni! Helvetti vieköön!
Mutta ei kannata käsittää väärin; en ajatellut esimerkiksi alkaa polttaa tupakkaa, koska en pidä siitä, enkä juomaan alkoholia överisti, koska vihaan krapulaa, ja silleen. Mutta tarkoitan vain, että minä en aio perustella minkään tekemättä jättämistä sillä, että se lyhentää elämääni.

Aurinko pyörähtää akselinsa ympäri kerran 25 vuorokaudessa. Hidas veikko.

Oodi päivälle:
typerä typerä maailma
kulinarismia eli
sammakonkasvatusfarmi
luulit varmaan pariisilaisten poimivan ne kaduilta
samoilta joilla on niitä kuuluisia kakkakikkareita
sika, joka puhuu ranskaa
ja isäni, joka taitaa vuoristosaksaa (ja -ranskaa)

jos en olisi näin surullinen itkisin varmaan

I know the meaning of life, it doesn't help me a bit

Olen ollut viime aikoina niin suurien kysymysten äärellä. Elämästä ja kuolemasta. Mikä on tärkeää ja mikä ei? Määrittääkö ihmistä ennen kaikkea hänen tekonsa vai intentionsa?

Kävimme katsomassa Tarantinon uusimman, Django Unchainedin. Se oli hyvää Tarantinoa.
Sitä katsoessa tulin kyllä paikoin entistä tuskaisemmaksi. Miten ihminen voi aivopestä itsensä ja ympärillänsä olevat uskomaan, ettei joku toinen ihminen ole ihminen? Toisaalta tuntuu, että nimenomaan sitä ihminen tekee. Miehet ovat enemmän ihmisiä kuin naiset, valkoiset enemmän kuin mustat, saksalaiset enemmän kuin juutalaiset, heterot enemmän kuin homot, vammattomat enemmän kuin vammaiset... Sama kaava toistuu ja toistuu. Perimmäinen ongelma on ehkä ylipäänsä käsitys toiseudesta. Jokainen meistä kokee jollain tavalla toiseutta, joka kasvaessaan saa meidät pelkäämään, ettemme kuulu joukkoon. Vaimentaaksemme oman pelkomme käännämme sen ympäri: en minä voi olla kuulumatta joukkoon, sillä nuo Toisethan eivät kuulu joukkoon. Jos suljen ulkopuolelle Toiset, en ole ainakaan itse ulkopuolella. Minä olen ihmisyyden sisäpuolella, minä olen ihminen, enkä voi olla olematta ihminen, koska nuo joiden joukkoon en tuntenut kuuluvani, eivät itseasiassa ole ihmisiä lainkaan!

Ongelmallista toiseus on myös siltä kannalta, että siinä voi käydä myös niin, ettei pelkoa käännetäkään ympäri, vaan sen annetaan kasvaa. Minä olen Toinen. En kuulu joukkoon toisin kuin nuo kaikki muut. Olenko minä ihminen? Ehkä me emme ole ihmisiä lainkaan, me Toiset.

Ihmisiä, jotka luulevat olevansa ihmisiä enemmän kuin toiset ja ihmisiä, jotka saadaan uskomaan olevansa vähemmän ihmisiä kuin toiset, näin syntyy tämä ajassa ja paikassa toistuva vastenmielinen asetelma.

Sinä olet jokainen ihminen, etkä kuitenkaan kukaan muu kuin sinä. Tätä perustana pitäen voimme sitten punnita muut asiat yksityiskohtaisemmin. Siinäkin tulee sitten uusia ongelmia vastaan.

Aika diippiä settiä.

Jollain tavalla pidän Tarantinon tavasta käsitellä väkivaltaa niin sensuroimattomana.

Kyynisyys on jännä juttu, kun sitä on monenlaista. "Juna on kuitenkin myöhässä, emmä kuitenkaan sitä työpaikkaa saa" -tyyppinen kyynisyys on lähinnä raivostuttavaa. Mutta TOSIASIOIDEN TUNNUSTAMINEN ON VIISAUDEN ALKU, kuten presidentti Paasikivi asian sanoisi. Ja vittu tämä maailma on järjetön ja sairas paikka.

Elämä on, minulle siis, tasapainoittelua maailman omituisen häilyvän kauneuden ja järkälemäisen musertavan rumuuden välillä. Kun on tunnustanut tosiasiat, niin mitä sen jälkeen? MITÄ SEN JÄLKEEN PAASIKIVI, HÄH??

Lidlistä ostamani chiliolut on miellyttävä tuttavuus.

Näin toissa yönä unta, jossa menin hukuttautumaan talvella ja jäinkin jäiden alle jumiin, mutta sitten päiväkotiaikainen kaverini pelasti minut. (Omituisena sivuhuomiona, kyseinen päiväkotiaikainen kaverini meinasi aikoinaan hukkua, kun olimme päiväkodin kanssa retkellä jossain saaressa.) Viime yönä näin unta, jossa Siru yritti hukuttautua kesällä järveen, mutta minä seurasin perässä uiden ja pitelin Sirua pinnalla aina kun se meinasi upota. Myöhemmin olin kuitenkin jossain muualla ja ajattelin, että nyt se on kuitenkin mennyt hukuttautumaan, kun en ole valvomassa. Hajottavia unia taas.

Kävin perjantaina mummin kanssa sushilla ja katsomassa Huorasadun. Se oli aika hyvä näytelmä, paitsi loppupuolella se jotenkin hajosi käsiin.

Ahdistavaa yrittää ymmärtää elämän tarkoitusta ja maailmankaikkeuta ja kieliä. Ehkä pitäisi hetkeksi palata maan päälle tarkastelemaan arkisempia ongelmia. Pitäisi esmes siivota.

Oodi päivälle:
koskaan emme opi
älkäämme siis lakatko opettelemasta
pysyykö asioiden painoarvo samana
jos suhdetta muutetaan
eläminen on ennen kaikkea
epätietoisuutta

Ajan suuntaa en saa muuttumaan

Viimeöisessä unessa hengasin jossain pukuhuoneessa kahden randomin tytön kanssa, joista toinen alkoi selittämään, että Nurkat-lehteä jaettiin joskus junassa ja se oli helvetin outo lehti. Minä sanoin, että olen sen toinen päätoimittaja ja ainoa, joka on elossa ja aloin itkemään hillittömästi. Sitten se tyttö oli kauhean pahoillaan, että oli sanonut Nurkat-lehteä oudoksi ja lohdutti minua. Lopulta menimme johonkin luokkaan, kun olin saanut itkuni loppumaan.

Sitten näin unta, jossa olin David Bowie ja nätti nainen otti minulta suihin pukukopin näköisessä puhelinkopissa. Se tuntui helvetin hyvältä! Olisinpa David Bowie ja minulta otettaisiin suihin.

Mutta minä olen minä ja ainoa Nurkat-lehden elossa oleva päätoimittaja.

En päässyt sitten kuitenkaan aamuluennolle maanantaina. Yllätys. Ja sittenkin kun menin yliopistolle, niin sain tietää, että tenttivastaukseni ovat niin ylimalkaisia, että minun on mentävä korottamaan jo läpipääsemäni tentin arvosanaa, jotta opin kirjoittamaan parempia tenttivastauksia. Voi surkeus. Mitäs päästävät tällaisia ääliöitä yliopistoon. 

No joo. Kirsi tarkoittaa länsi- ja kaakkoismurteissa routaa. Syödäänkös ruotsalaisittain maapäärynä, ranskalaisittain maaomena, belgialaisittain öljyssä paistettuna. 

Luvassa pimeyttä ja ulkopuolisuutta omasta elämästä. Todellinen yksinäisyys voi olla kevyempää kuin yksinäisyys ihmisten joukossa. Tuntuu joskus, että vain musertuu jonkin abstraktin alle. Mutta mitä väliä. Juna kulkee näin. Pääasia että kaikki näyttää hyvältä.

Tänään kotiin tullessa täällä haisi tosi myrkylliseltä. Se tuli lähinnä ehkä vessan ilmastointikanavasta ja epäilin, että joku haluaa kaasuttaa minut hengiltä. Suutuin, koska viattoman kissanhan se yritti kaasuttaa! Tai siis jos minä olen kotona, pystyn ehkä hei pakenemaan, mutta jos kissa on yksin kotona, se ei voi! Tuulettamalla haju kyllä lähti, ja tajusin sitten, että se taisi itseasiassa olla maalin hajua. Ehkä jonkun kotona on maalattu seiniä tai jotain? 

 Autolla kun menee läpi Suomen maaseutua, niin kyllä se on niin yksinäistä. Siis maaseutu.

Miksi pitää tulla sunnuntain radio-ohjelma uusintana? Uusisivat edes jotain vähän kauemmin aikaa sitten tullutta ohjelmaa.

Miksei millekään mahda mitään.

Masentavaa yksinäistä paskaa. Menen nukkumaan ja toivottavasti voin taas olla joku muu ja saada vaikka suuseksiä.

Oodi päivälle:

kaikki hyvin niin maan päällä

kuin taivaissa

serafeilla silmiä siivissään

vaan suolavettä poskillaan

galaksit ovat niin suuria

etten voi käsittää