Mä tarvitsen sut kun kelloista loppuu aika

Kaoottisuus?

Tänään olen opettanut, mutta oppinut vielä enemmän. Opin, että venäläiset pitävät vihkisormusta oikean käden nimettömässä ja erosormusta vasemman käden nimettömässä. Heh! Luulevatkohan venäläiset kaikkia naimisissa olevia suomalaisia eronneiksi...

Opin myös paljon Japanin sukupuolten tasa-arvosta tai enemmänkin tasa-arvottomuudesta. Masentavaa. Mietin sitten samalla ylipäänsä sukupuolten tasa-arvoa, mutta en oikeastaan jaksa kirjoittaa siitä.

Lisäksi opin, että japanilainen olut Mugi to hoppu, jota host-isäni aina juo, ei ole Japanin lain mukaan olutta!! Japanissa on joku omituinen laki, että oluita, joissa on alle 67% mallasta, ei saa kutsua oluiksi. Ne pitää määritellä samaan kategoriaan kuin siiderit ym. hapokkaat alkoholijuomat (japaniksi niitä kutsutaankin nimellä "happooshu", heheh). Mutta huvittavaa tässä on vielä se, että näillä anti-oluilla on alhaisempi verokanta kuin yli 67% mallasta sisältävillä oluilla! TÄMÄ ON MIELESTÄNI HERVOTONTA.

No niin, hyvä, että loma tulee. Vai onko? En tiedä. Viime aikoina on ahdistanut paljon. Silleen tosi fyysisesti. Välillä tuntuu, että taju lähtisi tai jotain. Psykologi määräsi tähän Turkinpippureita. En ole vielä avannut pussia, jonka kyllä ostin.

Mutta toisaalta välillä on ollut myös hyvin... äh, positiivisten adjektiivien varastoni on lukossa... kiinnostunut olo. Siis että minua kiinnostaa, mitä tapahtuu. Kiinnostaa, että millaista olisi Nepalin ylängöllä. Tänäänkin minua kiinnostaa niin paljon, että kuuntelen Sueden uutta levyä. Sen kuunteleminen tuntuu toisaalta maailman turhimmalta asialta, mutta jollain tavalla kuitenkin hyvin merkitykselliseltä.

En kyllä tiedä, onko tämä Sueden uusi levy erityisen hyvä. Vähän yksitoikkoinen kenties. Mutta omalla tavallaan tässä on jotain koskettavaa. Tai ei koskettavaa, kosketeltavaa.

Tuntuu, että asiat eivät pysy hallinnassa ja omituiset paniikin aallot heiluvat ympärillä. Puhelimet katoilevat, paperit lentelevät, tuntilistat jäävät lähettämättä, lupaudun kahteen paikkaan yhtä aikaa, en tiedä oikein milloin tapahtuu mitäkin ja eh. Mutta toisaalta kun mikään ei ole niin kauhean vakavaa oikeastaan. Puhelimia tulee ja menee, paperit ovat puusta, palkka tulee kuitenkin joskus ja kahtia voi jakautua eikun hetkinen, no siis asioita voi aina sumplia. Mikä hiton sana on "sumplia"?

Tänään minulle sanottiin, että kannattaa nauttia matkustelusta vielä kun voi, koska lapset ovat sitten tiellä myöhemmin. Aikookohan joku majoittaa lapsensa ulko-oveni eteen tai lähettää niitä ryntäilemään jalkoihini lentokentällä, vai miksi helvetissä lapset olisivat tiellä elämässäni? Osaan kyllä väistää lastenrattaita, ja esimerkiksi mummot ovat rollaattoreineen ihan yhtä tiellä, mutta ei se matkusteluani estä. Graaah, joskus en vain jaksa oletusarvoa, että nuoren ihmisen (tai erityisesti naisen?) tulevaisuuteen liittyy automaattisesti lasten hankkiminen. Alan tästä lähtien inttämään ihmisille, että nauttikaa nyt vielä kissanhiekattomista vessanlattioistanne ennen kuin kissa tulee taloon.

Maistoin eilen todella hyvää mämmiä.

Yleisesti ottaen minusta tuntuu oikeastaan lähinnä siltä, että puolet sielustani on revitty irti.

Oodi päivälle:
iloiset ihmiset joiden joukkoon minä en kuulu
kohtaavat surullisia ihmisiä joita minä en tunne
jotka ovat vihaisia mitä minä toisaalta en ole
asioista joita on tapahtunut juuri minulle

Tänään kurkkuni on kultaa, huomenna täynnä multaa

Kello tulee viisi, voin aloittaa juomisen.

Kaupassa oli jotain uutta lonkeroa Meksiko-lonkeroa, hei tämä on hyvää.

Paprika on hyvää, mutta sen kanssa pitäisi olla tarkkana, koska se voi myös antaa ikävän sivumaun moneen asiaan.

Joskus luin jutun, jonka mukaan nykymusiikki on mollivoittoisempaa kuin menneiden aikojen musiikki.  Onko tämä syy vai seuraus? Olemmeko masentuneita, koska musiikki on masentavaa, vai teemmeko masentavaa musiikkia, koska olemme masentuneita?

Exät saavat hirvenpaistia valmistavia tyttöystäviä ja puolen vuoden tuttavuudet ajattelevat olevansa leskiä elämäni rakkaudelle. En tiedä, onko tämä tunne mustasukkaisuutta, vai jotain muuta kyrpimistä.

Mitä perjantai-iltapäivällä kuuluu tehdä?

Mielenosoitus ja pieni kapinan tuntu. Haluan vallankumouksen. Sellaisen järjettömän, että rikotaan ikkunoita ja ihmisiltä murtuu neniä ja mellakkapoliisit tulevat paikalle ja hallitus kaatuu!! Sellainen fiilis.

Toisaalta on ihan mukavaa kävellä katuja ja väistellä merituulta.

Kuuntelin Katan ergonomisia neuvoja ja laitoin kuvaruudun alle kirjan. Pelastuvatkohan niskani ja maailma nyt?

Uutta Suedea radiosta. Uutta Suedea, uutta Suedea, joopa joo, joo joo joo vittu jooooo. Jos sen vielä voi ymmärtää, että junat jatkavat kulkemistaan ja maailma pyörimistään, niin en tajua, miten kaikki Siru-jutut voivat jatkua. Suede julkaisee levyä, Blur tulee Suomeen, pla pla pla.

Vittu aurinko voitko olla paistamatta.

En tiedä miksi, mutta ajattelen koko ajan Tiibetin ylänköä. (Dale Cooper - syndrooma?) Luulen, että minun on lähdettävä sinne mitä  pikimiten.

Oodi päivälle:
lyyhistyn puoliksi pöydälle
mitä minä tässä maailmassa
nyyhkytystä
musertavaa musertavaa musertavaa
vaan mikro sanoo bling ja nousen

癒すことのできない悲しみ

Jahas, on jo perjantai. Olipa siinäkin viikko. Tiesin, ettei olisi pitänyt palata Helsinkiin.

Olen ollut töissä ja saatoin myös kirjoittaa kandia jossain vaiheessa ja olla töissä. Taisin myös suunnitella työpäiviäni ja käydä lukemassa Kansalliskirjaston syvässä kellarissa artikkelin kandia varten. Olen myös nukkunut äärimmäisen huonosti ja päätäni on särkenyt. Sillä tavalla, että jos liikuttaa silmiään vähän ylöspäin, niin tulee melkein tajun vievä kipu. Lisäksi sydämeeni on sattunut niin paljon. 

Mutta nyt alkaa viikonloppu. Aion levätä.

Katsoin äsken Norwegian Woodin. Ei olisi ehkä pitänyt. Se oli ahdistava leffa jo ensimmäisellä kerralla, nyt se oli tuhat kertaa ahdistavampi. No ehkä hei syystä että. Mutta toisaalta oli myös kiinnostavaa katsoa se nyt kun on lukenut myös kirjan. 

Sitä paitsi ihan kuin minä haluaisin edes katsoa/lukea mitään muuta kuin kuolemaa käsitteleviä asioita.

Elämää pitäisi jatkaa ajattelematta liikaa kuolemaa. Mutta kaikki aikanaan. 

Tai ehkä ihmiset välttelevätkin liikaa kuoleman ajattelemista. Ken tietää. Mitä minä olen sanomaan.

Minusta on mielenkiintoista, miten jotkut ihmiset ovat kommentoineet vastaavanlaisia tilanteita omassa elämässään kysymällä "miten näin saattoi käydä minulle?" Että inhoan sellaista "no ei meidän naapurissa" -asennetta. Okei no mitä minä sitä sen enempää tuomitsemaan. Mutta en vain itse pysty ajattelemaan niin. Tai olemaan katkera ylipäänsä. Katkeruus on muutenkin ongelmallinen juttu, luulen. Siihen liitty perusasetuksena jonkinlainen ylemmyydentunne, sellainen, että en minä ansaitse tätä. En tarkoita sitä, että esimerkiksi minä itse ansaitsisin tällaista paskaa enkä monta muutakaan paskaa asiaa, mitä elämässä on ollut, mutta kun kysymys ei loppupeleissä ole mistään ansionsa mukaan saamisesta. Katkeruus on älytön ajatusketju, jossa kuvitellaan, että pahojen asioiden tapahtumisella ylipäänsä olisi jonkinlainen yhteys mihinkään ansaitsemiseen.

Elämä on hyvin irrationaalista.

Ajattelen väkisinkin, että mitä minä elämälläni nyt teen. Mutta ei sitä sovi liikaa ajatella. Kunhan nyt olla ja elellä.

Kylmetä on verbityyppiä 6 ja minun sydämeni kylmenee.

Tähän väliin kerron omituisen huomion. Olen huomannut, että japanilainen eroottinen bondage, jos tiedätte, sellainen, missä on köysiä ja outoja asentoja, "shibari" tai "kinbaku", kiehtoo minua suuresti. Päätin tänään, että yritän parhaani mukaan päästä Japanissa ollessani katsomaan sellaista esitystä. 

Haruki Murakamista on kyllä tulossa minun lempikirjailijani. Mietin muutama päivä sitten, että miksen löytänyt Murakamia jo kauan aikaa sitten, mutta sitten tajusin, ettei ollut sen aika. 

Kaikesta huolimatta luulen, että maailmassa on niin paljon selvittämättömiä salaisuuksia, kuten yhtälö, joka johtaa tulokseen 42, että niiden ratkaisemista on jatkettava. Sen takia en aio elää merkityksetöntä oravanpyöräpaskaelämää, koska siinä tapauksessa voin yhtä hyvin kuolla. Aion löytää aarteita ja tuhansia tarinoita.

Oodi päivälle:

Iso K tulee meitä tapaamaan

no ymmärrät varmaan

että siis tappamaan

pidä p-kirjaimesi lyhyenä

niin voit vuolla ja nuolla muttet vielä kuolla