But she couldn't find how to push through

Graahhh.

En jaksaisi olla kipeänä.

Viime yönä mulla nousi kuume jonnekin kattoon ja niin nousin minäkin. Luulin olevani kahtena osana ja sitten luulin, että kahtiajakautuneet osani olivat palloja ja leijuivat kohti kattoa... Hmm?

Tänään ei kyllä ole tainut olla kuumetta. Mutta yskä tuntuu siltä että oksentaa. Ärsyttää jo pikkuhiljaa. Vaikka toisaalta voisin tottua tähän lagaamiseen, entä jos enää lähdekään kotoa? Jään tänne vain hikikomoriksi ja käyn välillä kaupassa. Tai nykyäänhän voi jopa tilata Alepasta niitä ruokalähetyksiä kotiin. Heheh. No joo ei. Oon nyt jo ihan mökkihöperö eli mökkis.

Ja sitten kuuntelin jotain Radio Helsingin lauantaidiskoetkostelua. Joo ei kannata, kun ei voi lähteä ulos.

Ai mulla olikin kuumetta 39°C! Oon nähtävästi jo niin tottunut, etten tajua. No hyvä, etten mitannut aikaisemmin, koska tein juuri yhden koulujutun! Plaseboefekti. En kyllä tiedä mikä nyt oli plasebo? Omat kuvitelmani?

Äh no siis hohhoijakkaa. En nyt muista mitähän asiaa mulla oli. Varasin liput HM:ien konserttiin! Twisting my melon man!!

Vaikka tätä menoa oon varmaan vielä joulukuussakin kipeä.

Mut hyvä, että Milla kävi täällä ja teki hyvää pastaa. Ja Aleksi kävi täällä, onneksi ei keittänyt munia.
Luin jostain, että lenssutaudit sun muut ei enää tarttuisi seitsemännen päivän jälkeen (varmaan jotain kristillistä symboliikkaa). Ehkä tänne uskaltautuu lisää vieraita sitten. Ei saatana, prefeeraisin kyllä terveeksi tulemista.

Toispa Siru mulle greippiä.

Multa pitäis sensuroida yksinäiset illat, koska ne eivät ole juttuni. NIGATE, kuten japaniksi sanottaisiin.  Mutta eivät ne varmaan ole monen muunkaan juttu? Toisaalta jotkut varmaan pitävät niistä. Miksiköhän minun on yritettävä asettaa itseni suurempaan asiayhteyteen?

Kun luin eräänä kuumeisena iltana Mausia, kuvittelin yöllä olevani jossain hiton keltapilkkukuumeessa keskitysleirillä. Pitää lukea jotain vähemmän ahdistavaa tänä iltana.

No niin riittäisköhän jo.

Oodi päivälle:
Ikkunasta näkyy kylmää
Sisälläkin on melko kylmää
Suihkussa vesi polttelee
Tee myös polttelee kieltä
Päätelmäni on
että on eri lämpötiloja

Somewhere you are not alone

"Kun rakas ihminen kuolee, mikään viisaus ei voi parantaa surua. Sitä surua ei paranna viisaus, ei rehellisyys, ei vahvuus eikä hyvyys."
-Haruki Murakami: Norwegian Wood

Tulin takaisin Helsinkiin. Ahdistavaan surulliseen Helsinkiin, joka on täynnä hoidettavia asioita ja kolkkoutta. Ihmisiä, joita pitäisi arvostaa ja joista pitäisi huolehtia, mutta sitten niille sössöttääkin vain jotain.

Mutta Kankaanpäässä satoi aamulla lunta. Talvi tulee.

Täydessä bussissa aloin vain itkeä Ikaalisten jälkeen. On niin ikävä Sirua. Mä en jaksa. Haluan vaan levätä. Enkä tehdä kaikkea irrelevanttia kuten koulua ja töitä.

Lisäksi junassa nousi taas kuume. Kaukojunalla matkustaminen Tampereelta on kuitenkin miellyttävämpää kuin lähijunalla.

Isä soitti ja kertoi, että tänään tulee telkkarista Rambo. Sitten se kysyi, että arvaa kuka koulutti Rambon? -No? -Rambon kouluttaja!

Luin Norwegian Woodin loppuun. Se on ehkä parhaimpia kirjoja, mitä oon ikinä lukenut.

Voisinpa vaan lukea hyviä kirjoja, enkä tylsiä kirjoja kirjallisuustieteen kursseille.

Taidan mennä nukkumaan. Kellohan on jo kahtakytä yli yhdeksän.

Oodi päivälle:
Tien reunassa lumiklimppejä
Kaukana puita joiden latvoissa on vielä keltaisia lehtiä
Ohimeneviä maisemia ja hetkiä
joita et koskaan enää koe uudestaan
vaikka palaisit takaisin samaan maisemaan

I disagree with death.

Pitäisi lopettaa nuudelien syöminen, kun niistä tulee yleensä vain paha mieli. Paitsi ei udonista. Mutta sellaisista markettinuudeleista. Tonnikalastakin tulee paha mieli. No niin, ei siis nuudeleita ja tonnikalaa. Tottumuksista on vaikea päästä eroon.

Musta tuntuu aika pitkälti siltä, että sekoan hitaasti mutta varmasti. Mutta hulluilla on aina hauskempaa.

Nyt kun oon päässyt jotenkin toimivaiseksi ja vähemmän apaattiseksi, niin toimivaisuus onkin jotain ihme sekoilua. Eli ilmeisesti joko möngerrän masentuneena tai sitten teen niin randomeja juttuja, etten ole ihan varma olenko se minä, joka niitä tekee. Mutta mitäpä tässä on menetettävää. Tai siis oikeasti. En nyt tarkoita sitä, että haluan vedellä kadulla heroiinia ja ajella maanteillä kahtasataa, koska minulla ei ole mitään menetettävää, vaan että haluan vain tehdä sitä sun tätä mitä milloinkin tekee mieli. Jos oma elämä on tällaista huonoa nonsense-elokuvaa, niin olkoon sitä nyt sitten kunnolla jumavie.

Peruin yhden kurssin, mutta en sen takia, että olisin laiska paska, vaan koska tajusin, etten tarvitse sitä! Hahah.

Sen sijaan, että lukisin kurssien kannalta oleellista kirjallisuutta, aloin lukea Haruki Murakamin Norwegian Woodia. Se on ihan todella koukuttava! Ja siinäkin on tietenkin kuolemaa ja kuolemaa, enhän nyt muutakaan kirjallisuutta näinä päivinä lue. Mutta siis koukuttava kirja, pitkästä aikaa.

Miksi puheviestintä on niin leimiä.

Miksi mä oon niin leimi. Masentaa. Toisaalta ei tunnu miltään. Asioita tehdään koska mitäs muutakaan. Miksiköhän yritän tehdä muuten hyvää esseetä kurssille, josta ei saa arvosanaa? Hyvä vitsi.

Ehkä pääasia on, että tuntuu joltain.

Näin unta, jossa oli omituinen ja ränsistynyt kaupunki. Menin joidenkin ihmisten kanssa, en ole varma keiden, hylätyn tornitalon ylimpään kerrokseen, joka oli tosi korkealla, mutta se ei ollut mikään kerros, vaan pieni tornikohta vaan johon se hissi nousi, mutta ei siitä voinut poistua, kun ei siinä ollut lattiaa tai mitään ympärillä. Sieltä näkyi kauaksi metsikköön ja sitten huomasimme, että metsän takaa tulee tsunami. Se oli tosi pelottavan näköinen, korkea vesivalli. Tulimme hissillä alas ja varoitimme muita kaupunkilaisia tsunamista, sitten menimme takaisin hissillä ylös ja hyppäsimme vielä jollekin pystysuoralle maaseinämälle, jota pitkin kapusimme ylös. Se oli tosi vaivalloista ja välillä valuin alaspäin ja autoin muita alaspäin valuvia. Tsunami iski seinään, mutta vesi ulottui vain juuri ja juuri alapuolellemme. Se oli vähällä!

No joo. Veimme Aleksin kanssa kynttilät Sirun haudalle. Nähtävästi käyn siellä sitten joka maanantai. On niin helvetin ikävä Sirua. En mä oikein muusta tiedä enkä ymmärrä.

Oodi päivälle:
kanavat kuivuivat jo
valuivat pitkin poikin
lopulta tiivistyivät pilviksi taivaalle
ja sitten karkasivat jonnekin
satamaan reheviksi kaukaisia maita
täällä on niin kuivaa että minua janottaa koko ajan

mutta ei punaviini vie janoa, idiootti