Elämäni on joskus niin kummallista, että vaan naurattaa. Ja itkettää. Ja sitten taas naurattaa. Mutta minun elämääni se vissiin on.
Kaupunkien yllä risteilevät moottoritiet ja kulahtaneet kerrostalorykelmät. Vehreät vuoret ja värikkäät temppelit. Omituinen epäjärjestys. Joskus tuntuu, että Aasiassa on helpompi olla, koska täällä päin kaikki on siistiä, mutta niin uskomattomassa epäjärjestyksessä. Vähän kuin pääni.
Ja täältä päin tuntuu helvetin absurdilta lukea, että Helsingin kaupunki haluaa terassituoleille yhtenäiset värit. Siis mitä?? En vittu halua palata sellaiseen kaupunkiin. Oikeasti. Sairasta! Kuvottavaa!
Haluan olla täällä missä pienet kujat johtavat omituisiin kellarikerroksissa oleviin pikkukahviloihin, joissa on tussilla tuherretut ruokalistat.
Joo no joo. Ei nyt ajatella.
Palatakseni alkuperäiseen aiheeseen, elämäni on kummallista. Tuntuu, että viimeisen reilun kuukauden aikana on tapahtunut enemmän kuin sitä edeltävänä aikana täällä yhteensä. En muistanut, miltä tällaiset tunteet tuntuvat. En ole vieläkään ihan varma, miltä ne tuntuvat. Sydän pakahtuu, mutta samalla pelottaa ja tuntuu syylliseltä. Mutta sydän pakahtuu, eikä voi olla tuntematta. Mutta viisaat kai sanovat, että pitää antaa itsensä rakastua. Tekee hyvää. Sydän voi särkyä, mutta sekin tekee varmaan hyvää. Todistaa, etten ole lopullisesti kylmettynyt haamu. Elävä ihminen olen.
Tulevaisuus tuntuu entistä hämärämmältä ja hämmentävämmältä, mutta omalla tavallaan jännittävämmältä kuin pitkään aikaan. Ainakin tänään. Toisaalta tuntuu, että kävelee jossain posliinikaupassa ja saattaa hetkellä millä hyvänsä särkeä kaikki kalliit teekupit. Mutta nyt kun posliinikauppaan astunut, niin on yhtä vaarallista palata takaisin ulko-ovelle kuin jatkaa kaupan perälle asti. Joten yhtä hyvin voin jatkaa ja toivoa, etten särje ainakaan mitään kovin arvokasta.
Mitäköhän minä höpötän.
Rehellisyys on tärkeää. Rehellisyydellä saa paljon aikaiseksi. Sitä arvostetaan näinä päivinä liian vähän, sanon minä.
Tällä hetkellä menneisyys ja tulevaisuus ovat sopivan kaukana nykyhetkestä. Kestäisipä tätä kauemmin kuin tämän hetken.
Oodi päivälle:
lämmintä lämmintä
verisuonissani virtaa jotain lämmintä
en näe mitään
mutta tunnen kaiken
