Kiksejä intertekstuaalisuudesta

Okei, yritin äsken etsiä Googlesta vinkkejä Helsingin villiin lepakkoelämään, mutta se korjasi sanan lepakkoelämä lentokentäksi. Pitäisikö tämä nyt ottaa jonkinlaisena vinkkinä? Helsingin lepakkoelämä löytyy lentokentältä (Vantaalta siis)? Mm, lentoemäntiä... Tai sitten se tarkoitti, ettei Helsingissä ole sellaista, vaan minun pitää mennä lentokentälle ja lentää vittuun täältä.

Niin. Maanantai-ilta, minä ja Google. Heh, pitää antaa jonkun novellin nimeksi tuo.

Istuttiin tänään A:n kanssa Tuomiokirkon portailla. Siitä alkaa kevät. Virallisesti. Aurinko paistoi kauniisti. Jumala ei heitellyt tällä kertaa edes kiviä niskaamme! Emme kyllä puhuneetkaan homoista tai mistään muusta syntisestä.

Meillä oli kyllä ruokalassa syvällisiä keskusteluja siitä, ettei asioita pitäisi leimata noloiksi tai epätoivoisiksi.

Lidlin pippurin ja sitruunan makuinen tee on hyvää.

Tuomikirkon portailla ja kirjasuomen luennolla puhuttiin tänään kielipolitiikasta. Minulle tuli sellainen olo, että pakkoruotsi pitää säilyttää. En jaksa luetella kaikkia hyvinä pitämiäni syitä, mutta jos pakkoruotsia ei olisi, ruotsinkieliset voisivat pitää salaisia keskusteluja ja salaisia lehtiä ja kaikkea muuta salaista, kun kukaan ei ymmärtäisiä heidän kieltään. Se vasta olisikin. Huh huh. Dragsvik kasvaisi omaksi armeijakseen ja suomenruotsalaiset valloittaisivat Suomen ja lopulta koko maailman.

Ärsyttää, kun Macissa kaikkien kuvakkeiden pitää olla sinisiä ja painan aina väärää kuvaketta vahingossa.

Käsilihakset vieläkin kipeet. Ei olisi kannattanut ehkä eilen mennä laatikoiden kantelusta kipeillä käsivarsilla vielä uimaan, mutta sunnuntait heikentävät harkintakykyä.

Iskelmäradio on yllättävän hyvä. Eih! Olen kohta neljäkymmentä ennen kuin huomaankaan. Sitten voin olla puumanainen. Eikun siis apuaah! Haluan tehdä jotain nuorekasta! Mikä on nuorekasta? Eikun hetkinen, eikö nuorekkaiden asioiden varta vasten etsiminen vasta keski-ikäistä olekin? Yyyh.

Sellainen fiilis, että tänä viikonloppuna tapahtuisi jotain hauskaa... Ai niin se yksi länsisuomalainen tulee tänne kai?? Ja perjantaina on bileet! Wuhuu!

Kuunneltiin tänään yhdellä luennolla nauhotteita, ja kaikki vaan nauro sellaiselle savonkieliselle hepulle yhdellä nauhalla. Savolaisparat. Hehh.

Oodi päivälle:
Mikä tunne on tää
Kertomattako se jää
Riittämättömillä sanoilla
Joista ei löydä äänensävyjä

Puristaisitko pyllystä

Tämä viikko ei ole ollut mitenkään erikoinen, mutta jotenkin on sellainen olo, että olen oppinut jotain sen aikana. En vielä tiedä mitä, mutta jotain olen oppinut. Tai sitten vain hourailen, pitäisi ehkä mitata kuume. Aivot on ainakin täynnä räkää. Flunssa on ärsyttävä asia. Huomenna on pakko mennä luennoille, oli olo mikä tahansa. Siksi, etten jaksa tehdä korvaavia esseitä kirjasuomen kehityksestä ja siksi, koska minulla on tällä hetkellä viikossa yksi kokonainen päivä yliopistolla, enkä todellakaan aio jättää sitä väliin.

Milloinkohan tämä himoni tulisiin asioihin loppuu? Nämä ovat tällaisia kausittaisia juttuja. Tai sitten tämä vain pahenee ja pahenee ja kohta syön lusikalla jotain Poppamiehen kastikkeita. Hmh-h.

Milloinkohan saisin taas puristella jonkun tissejä?

Internet epäilyttää minua, mutta toisaalta minua epäilyttävät myös ihmiset, joita epäilyttää internet. Mutta ei minulla ole enää yhtään ystävää, johon olisin tutustunut internetissä. Menikö internetin aika jo? Käsittämätöntä. Mitä seuraavaksi, häh? Ihmiset haluavat virtuaalivuosikymmenen jälkeen takaisin todellisuuteen. Sitäkö se on. Sitä se juuri on. Internetistä on tullut vain yksi kommunikaatioväline muiden joukkoon. Ennen oli kirjeenvaihtopalstoja ja puhelinlinjoja ja radio-ohjelmia ja sitten internet oli joku maailma, nyt se on vain yksi kirjepaperin jatke. Kirjeiden kirjoittamisesta minä pidän. Menenpä huomenna ostamaan lisää kirjepaperia. Mieluiten sellaista, missä on viivoja. Kirjoitukseni menee kovin helposti vinoon. Mutta kirjepapereita on nykyisin yllättävän vaikea löytää. Käsittämätöntä.

Flunssassa ei tee mieli mennä nukkumaan, koska nenä on räkäinen, mutta toisaalta tekee mieli nukkua, koska räkäiset aivot väsyvät. Suuri ristiriitoja.

Oodi päivälle:
Ettette te teitittele
Ellei niin käsketä
Se on vaikeaa
eikä
tarpeellistakaan

Then you better start swimmin' or you'll sink like a stone

Väliviikko oli ja meni. Ja nyt minulla on yhteensä kolme kurssia meneillään, mikä tarkoittaa, että minulla on viisi vapaapäivää viikossa. Ööh. No mitäs eivät vittu tarjoa mitään kursseja vikassa periodissa perkele. Ei mut oikeesti ei haittaa yhtään. Mielelläni välillä hengailen ja käyn töissä enkä vain hajoa esseisiin. Hain tänään kyllä kirjastosta paljon antiikin kirjallisuutta, koska ajattelin tenttiä antiikin kirjallisuutta käsittelevän kurssin tässä joutessa. Tai siis koska se on pakollinen kirjallisuustieteen perusopinto.

Tänään kävin Citymarketissa ja siellä oli sellaiset mammuttimarkkinat. Paljon tuotteita alennuksessa. Keräilin koriini kaikenlaista, esmes alennuksessa ollutta graavilohta. Leipäosastolla oli sitten Muhku-sämpylöitä paljousalennuksessa, kolme pussia jollain summalla. Harmittelin, että en kyllä voi ostaa kolmea pussia sämpylöitä itselleni, kun ne menisivät piloille, ja mietin, että olisi se hienoa, jos olisi perhe, joille ostaa paljousalennuksesta sämpylöitä ja tarjota graavilohta. Sillä hetkellä lapsi puhkesi huutamaan muutaman hyllyrivin päässä ja valtava tyytyväisyys valtasi minut. Voin ostaa kaupasta mitä ikinä huvittaa itselleni ja käyttää kaikki rahani itseeni ja rakastaa itseäni!!! Lapset eivät sämpylöitäni saa! Saatana! Se oli upea tunne! Sämpylöitä en kyllä ostanut. Mutta kaikkea muuta todella mukavaa, kuten leppäsavujuustoa (??). Kissanruokaa tosin ostin kissalleni enkä itselleni.

Minua hämmentää aina kun nimeni muistetaan. Tänään kirjasuomen kurssin luennoitsija muisti nimeni. En tajua, miten se voi olla mahdollista. Toisaalta joskus hämmennyn myös, kun muistan itse joidenkin sijaistamieni luokkien oppilaiden nimiä tuosta vaan monen kuukauden tauon jälkeen. Ehkä opettajille kehittyy pikku hiljaa joku omituinen lokero aivoihin, joihin voi säilöä random nimiä. Mutta jos joku muistaa nimesi, niin ei voi jotenkin enää olla niin... anonyymin ignorantti.

Keksin pari päivää sitten vessassa kandin aiheeni!! Ööh sehän on hyvin olennaista, missä keksin sen. Vessainterjektiot. "Ahhh! Ufff! Nghhh! Oooh!" (???) Ei vaiskaan, vaan se liittyy Aku Ankkaan. Sitten mua haastatellaan Akkarin sisäsivulle. Pitäähän ihmisillä olla päämääriä.

Oon taas kattonu vaan Yu-Gi-Oh! The Abridged Seriesiä. Heh.

Kävin äidin kanssa uimassa Mäkelänrinteessä. Uskomatonta, että sain sen lähtemään Kantsun ulkopuolelle! Mut en kyllä mene enää ikinä sunnuntaina Mäkelänrinteeseen. En tiennyt, että Suomessa edes on niin paljon lapsia...

Oodi päivälle:

Kokeile joskus
olla välittämättä
ja sen sijaan välittää

Näppärää, veli!

Kävin palauttamassa Welhon modeemini ja jouduin paahtoleipäkyselyyn, josta sain palkkioksi suklaalevyn. Parasta oli paahtoleipä, jossa oli siemeniä. Ehkä paahtoleipääkin voisi syödä joskus. Mutta se tuntuu sellaiselta herkuttelutuotteelta enemmän kuin järkevältä aamiaisleivältä. Ja pahimmillaan paahtoleipä on suorastaan masentavaa. Parhaimmillaan upea makuelämys.

Olen lukenut aika hyvin huomiseen tenttiin. Mikä tarkoittaa sitä, että se menee varmasti penkin alle. Se toimii aina niin.

Keittiön siisteys on tärkeää. Ei siis mitenkään sairaalloinen siisteys, mutta epäsiistit keittiöt ovat ällöttäviä. Kastiketahroja, homehtuvia astioita, leivänmuruja... Hyi. En ole siisti ihminen, mutta keittiö on huoneistossani paikka, jota siivoan useimmiten. Ahdistaa jos se on kauhean epäsiisti. Rakastan keittiötäni, koska siellä on tiskikone. En tuomitse ihmisiä, joiden keittiöihin kertyy likaisia astioita, koska tiskaaminen on tylsää. Alppilan keittiöön kertyi tiskejä, varsinkin silloin kun asustin siellä yksin. Tai siis lähinnä kai silloin. Mutta pyyhkikää edes keittiön pinnat.

Vessan siivoamisessa minulla olisi parantamisen varaa. Ehkä vessan epäsiisteys ei ahdista, kun siellä ei tule hengailtua. Voitin eilen krapulan, josta olisi saattanut äityä vessassa-hengailu-krapula, ja olen hyvin ylpeä tästä. En kyllä tiedä oliko kyse mistään taistelusta, tuuristahan se aina on. Krapulan suhteen.

Olen vuosikausia pyrkinyt eroon jännittämisestä, mutta nyt minusta tuntuu, että olen tullut pisteeseen, jossa kannattaisi mennä vähän takaisin päin. En oikein osaa enää jännittää mitään tarpeellistakaan. Liian huoletonta. Tai ehkä kyse on vain ikävien tilanteiden välttelystä. Ja itselleen valehtelusta. Siitä minä pidän.

Laittaisipa joku vastapään naapuri valot päälle, koska ulkona näyttää niin sysipimeältä, että hyi. Hyi.

Tekee mieli puhua englantia jonkun äidinkielisen kanssa...

Oodi päivälle:
Jää, jää,
älä vitussa jää!
Hamppareita
miinus kolkytprossaa