Näppärää, veli!

Kävin palauttamassa Welhon modeemini ja jouduin paahtoleipäkyselyyn, josta sain palkkioksi suklaalevyn. Parasta oli paahtoleipä, jossa oli siemeniä. Ehkä paahtoleipääkin voisi syödä joskus. Mutta se tuntuu sellaiselta herkuttelutuotteelta enemmän kuin järkevältä aamiaisleivältä. Ja pahimmillaan paahtoleipä on suorastaan masentavaa. Parhaimmillaan upea makuelämys.

Olen lukenut aika hyvin huomiseen tenttiin. Mikä tarkoittaa sitä, että se menee varmasti penkin alle. Se toimii aina niin.

Keittiön siisteys on tärkeää. Ei siis mitenkään sairaalloinen siisteys, mutta epäsiistit keittiöt ovat ällöttäviä. Kastiketahroja, homehtuvia astioita, leivänmuruja... Hyi. En ole siisti ihminen, mutta keittiö on huoneistossani paikka, jota siivoan useimmiten. Ahdistaa jos se on kauhean epäsiisti. Rakastan keittiötäni, koska siellä on tiskikone. En tuomitse ihmisiä, joiden keittiöihin kertyy likaisia astioita, koska tiskaaminen on tylsää. Alppilan keittiöön kertyi tiskejä, varsinkin silloin kun asustin siellä yksin. Tai siis lähinnä kai silloin. Mutta pyyhkikää edes keittiön pinnat.

Vessan siivoamisessa minulla olisi parantamisen varaa. Ehkä vessan epäsiisteys ei ahdista, kun siellä ei tule hengailtua. Voitin eilen krapulan, josta olisi saattanut äityä vessassa-hengailu-krapula, ja olen hyvin ylpeä tästä. En kyllä tiedä oliko kyse mistään taistelusta, tuuristahan se aina on. Krapulan suhteen.

Olen vuosikausia pyrkinyt eroon jännittämisestä, mutta nyt minusta tuntuu, että olen tullut pisteeseen, jossa kannattaisi mennä vähän takaisin päin. En oikein osaa enää jännittää mitään tarpeellistakaan. Liian huoletonta. Tai ehkä kyse on vain ikävien tilanteiden välttelystä. Ja itselleen valehtelusta. Siitä minä pidän.

Laittaisipa joku vastapään naapuri valot päälle, koska ulkona näyttää niin sysipimeältä, että hyi. Hyi.

Tekee mieli puhua englantia jonkun äidinkielisen kanssa...

Oodi päivälle:
Jää, jää,
älä vitussa jää!
Hamppareita
miinus kolkytprossaa