Pitäisi lopettaa nuudelien syöminen, kun niistä tulee yleensä vain paha mieli. Paitsi ei udonista. Mutta sellaisista markettinuudeleista. Tonnikalastakin tulee paha mieli. No niin, ei siis nuudeleita ja tonnikalaa. Tottumuksista on vaikea päästä eroon.
Musta tuntuu aika pitkälti siltä, että sekoan hitaasti mutta varmasti. Mutta hulluilla on aina hauskempaa.
Nyt kun oon päässyt jotenkin toimivaiseksi ja vähemmän apaattiseksi, niin toimivaisuus onkin jotain ihme sekoilua. Eli ilmeisesti joko möngerrän masentuneena tai sitten teen niin randomeja juttuja, etten ole ihan varma olenko se minä, joka niitä tekee. Mutta mitäpä tässä on menetettävää. Tai siis oikeasti. En nyt tarkoita sitä, että haluan vedellä kadulla heroiinia ja ajella maanteillä kahtasataa, koska minulla ei ole mitään menetettävää, vaan että haluan vain tehdä sitä sun tätä mitä milloinkin tekee mieli. Jos oma elämä on tällaista huonoa nonsense-elokuvaa, niin olkoon sitä nyt sitten kunnolla jumavie.
Peruin yhden kurssin, mutta en sen takia, että olisin laiska paska, vaan koska tajusin, etten tarvitse sitä! Hahah.
Sen sijaan, että lukisin kurssien kannalta oleellista kirjallisuutta, aloin lukea Haruki Murakamin Norwegian Woodia. Se on ihan todella koukuttava! Ja siinäkin on tietenkin kuolemaa ja kuolemaa, enhän nyt muutakaan kirjallisuutta näinä päivinä lue. Mutta siis koukuttava kirja, pitkästä aikaa.
Miksi puheviestintä on niin leimiä.
Miksi mä oon niin leimi. Masentaa. Toisaalta ei tunnu miltään. Asioita tehdään koska mitäs muutakaan. Miksiköhän yritän tehdä muuten hyvää esseetä kurssille, josta ei saa arvosanaa? Hyvä vitsi.
Ehkä pääasia on, että tuntuu joltain.
Näin unta, jossa oli omituinen ja ränsistynyt kaupunki. Menin joidenkin ihmisten kanssa, en ole varma keiden, hylätyn tornitalon ylimpään kerrokseen, joka oli tosi korkealla, mutta se ei ollut mikään kerros, vaan pieni tornikohta vaan johon se hissi nousi, mutta ei siitä voinut poistua, kun ei siinä ollut lattiaa tai mitään ympärillä. Sieltä näkyi kauaksi metsikköön ja sitten huomasimme, että metsän takaa tulee tsunami. Se oli tosi pelottavan näköinen, korkea vesivalli. Tulimme hissillä alas ja varoitimme muita kaupunkilaisia tsunamista, sitten menimme takaisin hissillä ylös ja hyppäsimme vielä jollekin pystysuoralle maaseinämälle, jota pitkin kapusimme ylös. Se oli tosi vaivalloista ja välillä valuin alaspäin ja autoin muita alaspäin valuvia. Tsunami iski seinään, mutta vesi ulottui vain juuri ja juuri alapuolellemme. Se oli vähällä!
No joo. Veimme Aleksin kanssa kynttilät Sirun haudalle. Nähtävästi käyn siellä sitten joka maanantai. On niin helvetin ikävä Sirua. En mä oikein muusta tiedä enkä ymmärrä.
Oodi päivälle:
kanavat kuivuivat jo
valuivat pitkin poikin
lopulta tiivistyivät pilviksi taivaalle
ja sitten karkasivat jonnekin
satamaan reheviksi kaukaisia maita
täällä on niin kuivaa että minua janottaa koko ajan
mutta ei punaviini vie janoa, idiootti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti