No hyvä sun on puhuu

Saatan ehkä pitää akamisosta jopa enemmän kuin perusmisosta. "Perusmiso", siis se jota syödään Tokion alueella. Ei kai sekään ole pelkkää shiromisoa, vaan jotain sekoitetta?

Tänään töissä oli jotenkin ahdistavaa. En saanut selitettyä imperfektin muodostamista selkeästi ja selitin jotain ihan omaa, lopulta kadotin koko jutun punaisen langan ja ruokatuntiin mennessä oppilaat luulivat varmaan, että imperfekti muodostetaan lisäämällä verbin loppuun kolme q-kirjainta. No, kyllä minä sitten sain jutun jujusta kiinni ruokatunnin jälkeen, mutta jäi silti hyvin... henkisesti homssuinen olo.

No joo voi kamalaa.

Mutta kun ahdistus kerran saa otteen niin jumalauta se ei päästä irti.

Välillä tulee sellainen olo, ettei viikonloppuna oikeastaan saisi pitää hauskaa, koska sitten maanantaina paluu todellisuuteen tuntuu vain kahta kauheammalta. Mutta luulen, että on kuitenkin järkevämpää, että välillä pitää hauskaakin, koska muuten menisi täysin kokonaan usko kaikkeen.

Mutta tänään menin isäni kanssa katsomaan uutta James Bondia. Ja voi veljet, sehän oli hyvä! Siis no James Bond nyt on aina aika James Bond, mutta hekotin kyllä tosi monessa kohdassa! Ja hyvää actionia, ei liian pitkiä kohtauksia, ei tullut missään vaiheessa oikeastaan sellaista kyllästymistä. Pahis oli kanssa aika hervoton. Bond olis voinut hymyillä enemmän ehkä, mutta Daniel Craig nyt on vähän yrmeä. Tässä Bondissa oli tarpeeksi bondmaisuutta, mutta myös uutta hauskaa sekä pientä vittuilua koko bondiutta kohtaan. Seksiä olisi kyllä voinut olla vähän enemmän taas. Mutta suosittelen elokuvaa kaikille Bondin ystäville erittäin lämpimästi!

Tämän takia oikeastaan halusin päivittää blogiani taas jälleen kerran.

Enkä nyt keksi mitään sen enempää. Tuntuu, että kaikki sanat on jo käytetty.

Oodi päivälle:
se ei ole vielä ihan valjennut minulle
vaikka istun rullatuolissa sokean keppi kädessäni
hapuillen kuulolaitettani
nousen ylös ja kiljaisen ilosta kun valo täyttää näkökenttäni
kunnes jalkani pettävät taas alta ja puhe-elimeni mykistyvät
teen sunnitelman jossa lähden kiipeämään korkealle
kalliolle
kunnes tajuan etteivät neliraajahalvaantuneet kiipeile
syön paperin ja hoitaja kiristää lepositeitäni