Kohta en edes pysty kirjoittamaan mitään. Surettaa.
Mikä sumu eilen olikaan. Kävin L:n (ei Death Noten) kanssa meren rannassa ja siellä oli valtava sumu. Se sumu oli niin paksua ja hienoa. Ja ahdistavaa. Ei nähnyt mitään saaria, vain kaukaisen Suomenlinnan majakan ja sellaisia pieniä karikkomajakoita. Rannassa ei ollut varma, meneekö tie mereen vai jatkuuko se. Vaikutuin.
Ja suretti vain lisää. Haluaisin hypätä mereen. Mutta en tee sitä, koska tiedän, etten saa tehdä sitä. Niin, että en tee sitä. Mutta ei ole reilua, jos en saa kirjoittaa, mitä haluaisin tehdä. Juttu nyt on vain niin, että ihmiset eivät aina tee sitä, mitä haluaisivat. Elämä on monisyistä.
Tänään aamulla mua kyllästytti aivan saatanasti. Nimenomaan kyllästytti. Kyllästytti olla ilman Sirua. Ajattelin, että no niin, eikö tämä pelleily saa jo riittää, jos nyt vaan soitan Sirulle ja menen käymään siellä. Mut sitten, kun tajusin, ettei niin voi tehdä, niin en tiennyt mitä teen. Tuntui, että räjähdän ja lysähdän kokoon yhtäaikaa. Menin makaamaan sänkyyn ja ajattelin, että jään siihen. Tuntui, etten vain pysty toimimaan. Tiedän, että pitää, mutten vain pystynyt. Tai pystyin minä sitten lopulta. Nousin ylös ja lähdin ulos.
Kaikki vain jatkuu jotenkin teennäisen näennäisesti. Välillä on ihan kivaakin. Hyvien ystävien kanssa on kivaa. Mutta muuten ei usein ole kivaa. Sitä on vain sellainen kuori. Tuntuu, että pitäisi vain antaa itsensä rauhassa romahtaa ja koota sitten itsensä uudestaan, muuten sitä murenee jotenkin sisältä päin ja on lopulta kävelevä kuori.
Mutta sitä on vain sellainen jonkinlainen palo kuitenkin, että pitää mennä eteenpäin eikä romahtaa. Jokin ajaa eteenpäin.
No niin. Joo.
Tänään kävin kylässä japanilaisen tuttuni luona ja sain yakisobaa ja inarizushia. Nam.
Kissani on leikkinyt tänään paljon. Kuinka iloinen se on ollutkaan.
Junakuski kuulutti tänään hauskasti, suurinpiirtein näin: "Hyvät lähijunan matkustajat, saavumme Helsingin päärautatieasemalle laiturille kaksi. Laituri on junan menosuuntaan nähden vasemmalla puolella. Älkää unohtako henkilökohtaisia tavaroitanne, ettei konduktöörin tarvitse sitten viedä niitä löytyötavaratoimistoon. Oikein hyvää sunnuntain jatkoa!" Ja samma på svenska. Heh. Se oli kyllä vielä hauskempi.
Oodi päivälle:
sumuisa elämä
johon tukehdun
enkä näe miten tie jatkuu
ja minne asti
katson sumua ja pimeyttä tiiviisti
jos sumu hälvenisi
ja eteeni ilmestyisi saari
joka oli siinä vielä kesällä
mutta mitään ei tapahdu
enkä varasta soutuvenettä mennäkseni kokeilemaan josko törmäisin saareen
Eilen oli ihan hullu sumu. Kun tulin sielt synttäreiltä, niin hyvä et näki ajaa. Tai ett enhän mä ajanut, mutta kuitenkin.
VastaaPoistaMä aina ajattelen, että hyvä, et sä purat kaikkee tänne, kun sit ehkä voit vähän paremmin, ainakin vähän aikaa. Tai siis, että jos kävelisit ympäriinsä sen oloisena kun kuvittelen sut silloin kun kirjoittelet näitä, niin ois vielä kamalampaa.