En sitten vissiin lähtenytkään mihinkään. On ollut vähän ongelmia päätösten tekemisessä.
Mutta onneksi iltani pelastui eilen, kun lähdin Hannin mukaan tämän entisen kämppiksen hirsimökkiin Jollakseen. Siellä oli uskomaton merimaisema, takka, puuhella, puusauna ja kaikki. Paitsi ei sähköä ja vettä, mutta siis se kuuluu mökkeilyyn. Ei olisi kyllä ikinä uskonut olevansa Helsingissä. Saunottiin ihan helvetisti ja luovuinpa myös talviturkistani ja ymmärsin vihdoin parsan idean. En ahdistunut ja lähtenyt kotiin, vaan jäin sohvalle nukkumaan. Heräsin laineiden liplatukseen ja lokkien kirkunaan ja meri oli aamulla niin kaunis. Tuntuu, että onnistuin vihdoin pitkästä aikaa elämään hetkessä. Ylitin niin itseni. Nyt tulevaisuus tuntuu taas valoisalta.
Siksi en tänäänkään masentunut, vaikka en saanutkaan seuraa, vaan lähdin Kallioon istumaan pariin kuppilaan ja toivomaan, että joku tulisi juttelemaan. Kukaan ei kyllä tullut, mutta sain kirjoitettua kirjaani. Sen kirjoittaminen on muuten paljon inspaavampaa käsin.
Kävelin Alppilan läpi Pasilaan ja Alppila oli niin ihana ilta-auringon valossa. Alppilaan minä haluan muuttaa takaisin vielä joskus.
Milloinkohan sitä ehtisi mökille...
Oodi päivälle:
Unenomaisuus
Aurinkoisuus
Kunhan edes joku haluaa
NUOLLA
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti