Tänään olen taas töiden jälkeen jumittanut. Uutiset tuntuivat liian monimutkaisilta, joten luin selkouutisia. Voisin lopettaa kohta työt ja hakea jotain kehitysvamma-avustusta.
Tosin siihen nähden tein ihan hyvin kandiani.
En halua taistella tuulimyllyjä vastaan. Pitäisi lopettaa uutisten lukeminen kokonaan.
En haluaisi tuottaa pettymystä. Ehkä. Kenelle? Voin feilata kaksi massakurssia tuottamatta kenellekään pettymystä. Mitään muuta en voi feilata, en töitä, kandia enkä vapaa-aikaa. Siltä tuntuu.
En oikeasti vain ymmärrä, mitä tämä kaikki on. Ylittää käsityskykyni. Jos tulisi joku ydinsota, niin siinäpähän tulisi. Se nyt olisi vähintäänkin odotettavaa. Samoin kuin silakat taivaalta. Aikuisuus on ehkä vain liikaa. Kaikki on liian suurta. Meri niinku vyöryis keväisin, vai mitä se Muumipappa haastelikaan. Kurpitsa on vaimoni!
Mutta oikeasti. Meri vyöryy päälleni. Kevät vyöryy, tulevaisuus vyöryy. (Onko "vyöryä" edes mikään sana? Onhan sen pakko olla, koska lumivyöry!) En kestä. En minä halua mitään tulevaisuutta, kiitos. Ihan sairaan ahdistavaa. Apua. Mutta aika menee eteenpäin teki mitä tahansa, joten tulevaisuus tulee, vaikka ei sitä ajattelisikaan. Voi voi. Pitää vain mennä vyöryn mukana ja katsoa miten käy.
Miksiköhän edes aloin kirjoittamaan, kun sekavuus on näin sekavaa?
Oodi päivälle:
kenen niljakkaat kädet tunkeutuvat puristamaan rintaani
pientä veristä rintaani
lihaista möykkyä
sydänfilmin ottaminen
on tässä tilanteessa kuulemma yleistä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti