Mitätättäätättärää.
Möykyt sydämessä vai päässä? Ehkä vatsassa? Möykyt eivät poistu ikinä varmaankaan.
Minulla on ikävä Sirua.
Joskus yön synkkinä hetkinä mietin, olisinko valmis pyyhkimään elämästäni pois kaiken, mitä Sirun kuoleman jälkeen on tapahtunut, jos vain saisin Sirun takaisin. Olisin. Mutta tuleeko vielä päivä, jona en enää olisi?
Minulla on ikävä poikaystävääni.
Ihanaa, että on joku, joka saa hyvälle mielelle, on mielenkiintoinen ja johon tuntee vetoa. En minä ymmärrä, mitä muuta kummallista sitä pitäisi kaivata. No toki sen, että ko. henkilö olisi vähän lähempänä kuin 7000 kilometrin päässä.
Ikävä.
Elänkö sekä elämässä että kuolemassa? Missä Siru on? Ikävä on niin surullista.
Sitten on tätä kummaa kaipuuta elämään. Ehkä nimenomaan ikävä eläviä ihmisiä kohtaan pitää kiinni elämässä.
Herranjestas apua ihmisyys on niin järkyttävää miten siitä selviää??
Apua.
Mitäköhän nyt taas. Täällä on kuuma. Elämä on kummaa. Kumman kuumaa.
Oodi päivälle:
leijun, en putoa
leijun tässä oudossa tunteessa
olinko unohtanut tämän
vai oliko tällaista laisinkaan?
leijumisessa on vaaransa
mutta nyt en halua katsoa maahan vaan taivaisiin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti