Pysähtyneissä rullaportaissa käveleminen on jotenkin apokalyptista. Liikkuvissa rullaportaissa kaatuminen aiheuttaa kaupungin karseimman mustelman. Olen aika ylpeä siitä.
Tee on niin turha juoma. Paitsi joskus tosi hyvä tee. Mutta tällainen perus pussitee, jota usein iltaisin vetelen. Miksi sitä vetelen? Onko jotain järkee? Kahvi on oikea juoma. Jo lukemaan opettelevat maahanmuuttajani tiesivät sen, kun analysoivat kuvaa aamiaisella olevasta perheestä. "Juo tee?" "Ei juo tee, juo kahvi, Suomi juo paljon kahvi!" Oikein!!
Ja aamubrunssiin kuuluu kuulua kahvi, oli mikä ituhippi tahansa!!
Viime sunnuntaina heräsin ensimmäisen kerran sitten erään toissavuotisen elokuun jälkeen ilman masennuksen tunnetta. Tarkoitan, että on tässä ollut hienoja päiviä ja hetkiä, ja elämä on tuntunut huomattavasti siedettävämmältä tänä vuonna kuin viime vuonna, niin silti joka ikinen aamu minua on ensimmäiseksi kouraissut sydämestä järjetön pimeys. Sellainen... "Mitä sinä paska taas heräsit tähänkin aamuun, tiedoksesi vaan, että Siru on edelleen kuollut ja ehkä olisi hyvä, jos sinäkin olisit!" Vaikka päivä olisi muuten ollut mitä mainioin, niin se ei ole silti poistanut sitä faktaa, että aamuun on herännyt tuollainen tunne rinnassa.
Viime sunnuntaina heräsin kuitenkin ilman sitä tunnetta. Heräsin iloisena siitä, että heräsin. Käsittämätöntä.
Tällä viikolla olen tosin miettinyt sitä liikaa ja tuntenut kauheaa syyllisyyttä. Että tässä sitä vaan riemuitaan omasta elämästä heti aamusta alkaen, vaikka Siru on edelleen kuollut!
Mutta uskon, että on hyvä. Elää.
Toivotaan, että tämä elämä menee nyt ainakin jonkin aikaa jotenkuten hyvin.
Oodi päivälle:
pitkästä pitkästä
aikaa
minulla on jotakin
kämmenelläni
en ole varma mitä se on
mutta toivon ettei kesäisten dyynien kuumaa hiekkaa joka valuu läpi sormien
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti