AEARGHHH
ELOKUU
EN PYSTY KÄYTTÄYTYMÄÄN
Ulkoilmaelokuvateattereita usein näinä päivinä. Tänään oli elokuva, jossa ei puhuttu sanaakaan, siinä vain oli hienoja maisemia ja ihmisiä.
Elokuun yöt, elokuun yöt, elokuu, mikä kuu, mikä helvetin kuu on elokuu.
Tämä kaikki on minulle joskus vain liikaa. Muistot, kauhut, pelko, rakkaus, kaipuu, ikävä.
Haluan sukeltaa johonkin vehreään vuoreen ja kadota.
Mutta minä olen nähnyt Doverin valkoiset kalliot.
Maailma, jonka sisällä on monia maailmoja, joista johonkin minä lipsahdan, tipsahdan, katoan. Merkityksettömyyden merkityksellisyys.
Odotan sitä päivää, kun en enää usko, että tämä on totta.
Oodi päivälle:
Pimeys syleilee ja tähdet loistavat kaupungissakin
ne vievät paikkoihin
jotka ovat jo sammuneet
kahdeksan minuuttia sitten niin kuin aurinko
tai miljardeja vuosia ennen ihmiskuntaamme
Onko tärkeintä että on olemassa
vai että oli olemassa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti