Olen ollut töissä ja saatoin myös kirjoittaa kandia jossain vaiheessa ja olla töissä. Taisin myös suunnitella työpäiviäni ja käydä lukemassa Kansalliskirjaston syvässä kellarissa artikkelin kandia varten. Olen myös nukkunut äärimmäisen huonosti ja päätäni on särkenyt. Sillä tavalla, että jos liikuttaa silmiään vähän ylöspäin, niin tulee melkein tajun vievä kipu. Lisäksi sydämeeni on sattunut niin paljon.
Mutta nyt alkaa viikonloppu. Aion levätä.
Katsoin äsken Norwegian Woodin. Ei olisi ehkä pitänyt. Se oli ahdistava leffa jo ensimmäisellä kerralla, nyt se oli tuhat kertaa ahdistavampi. No ehkä hei syystä että. Mutta toisaalta oli myös kiinnostavaa katsoa se nyt kun on lukenut myös kirjan.
Sitä paitsi ihan kuin minä haluaisin edes katsoa/lukea mitään muuta kuin kuolemaa käsitteleviä asioita.
Elämää pitäisi jatkaa ajattelematta liikaa kuolemaa. Mutta kaikki aikanaan.
Tai ehkä ihmiset välttelevätkin liikaa kuoleman ajattelemista. Ken tietää. Mitä minä olen sanomaan.
Minusta on mielenkiintoista, miten jotkut ihmiset ovat kommentoineet vastaavanlaisia tilanteita omassa elämässään kysymällä "miten näin saattoi käydä minulle?" Että inhoan sellaista "no ei meidän naapurissa" -asennetta. Okei no mitä minä sitä sen enempää tuomitsemaan. Mutta en vain itse pysty ajattelemaan niin. Tai olemaan katkera ylipäänsä. Katkeruus on muutenkin ongelmallinen juttu, luulen. Siihen liitty perusasetuksena jonkinlainen ylemmyydentunne, sellainen, että en minä ansaitse tätä. En tarkoita sitä, että esimerkiksi minä itse ansaitsisin tällaista paskaa enkä monta muutakaan paskaa asiaa, mitä elämässä on ollut, mutta kun kysymys ei loppupeleissä ole mistään ansionsa mukaan saamisesta. Katkeruus on älytön ajatusketju, jossa kuvitellaan, että pahojen asioiden tapahtumisella ylipäänsä olisi jonkinlainen yhteys mihinkään ansaitsemiseen.
Elämä on hyvin irrationaalista.
Ajattelen väkisinkin, että mitä minä elämälläni nyt teen. Mutta ei sitä sovi liikaa ajatella. Kunhan nyt olla ja elellä.
Kylmetä on verbityyppiä 6 ja minun sydämeni kylmenee.
Tähän väliin kerron omituisen huomion. Olen huomannut, että japanilainen eroottinen bondage, jos tiedätte, sellainen, missä on köysiä ja outoja asentoja, "shibari" tai "kinbaku", kiehtoo minua suuresti. Päätin tänään, että yritän parhaani mukaan päästä Japanissa ollessani katsomaan sellaista esitystä.
Haruki Murakamista on kyllä tulossa minun lempikirjailijani. Mietin muutama päivä sitten, että miksen löytänyt Murakamia jo kauan aikaa sitten, mutta sitten tajusin, ettei ollut sen aika.
Kaikesta huolimatta luulen, että maailmassa on niin paljon selvittämättömiä salaisuuksia, kuten yhtälö, joka johtaa tulokseen 42, että niiden ratkaisemista on jatkettava. Sen takia en aio elää merkityksetöntä oravanpyöräpaskaelämää, koska siinä tapauksessa voin yhtä hyvin kuolla. Aion löytää aarteita ja tuhansia tarinoita.
Oodi päivälle:
Iso K tulee meitä tapaamaan
no ymmärrät varmaan
että siis tappamaan
pidä p-kirjaimesi lyhyenä
niin voit vuolla ja nuolla muttet vielä kuolla
Voih, toivottavasti löydät aarteita ja tarinoita. Mitä otsikko tarkoittaa?
VastaaPoistaLöydän ennen kaikkea sellaisia merirosvoarkkuja autioiden saarten hiekkarannoilta, kun olen ensin seurannut karttaa, jossa on punainen rasti!
VastaaPoistaOtsikko on "Suru, jota ei voi parantaa".