Join kaljaa Kalliossa.
Miksi Siru on kuollut?
En ymmärrä.
Ymmärtää tulee sanasta ympyrä. Silloin kun ympäröit jonkin asian, ymmärrät sen. Näet sen kaikista kulmista.
Käsittää tulee sanasta käsi. Tunnet käsilläsi sen. Tiedät, että se on totta.
Tietää tulee sanasta tie. Jos seuraat oikeaa tietä, tiedät.
Minä seurasin tietä ja löysin kuoleman. Tiedän, että se on totta. Tunsin sen käsilläni. Käsitin sen. Näin sen silloin siitä kulmasta. Näin sen jälkikäteen monesta muustakin kulmasta. Mutta vielä en tarpeeksi monesta kulmasta ymmärtääkseni.
En ymmärrä.
En kyllä monta muutakaan asiaa. Ajattelin, että koska minulla ei ole mitään menetettävää, minä vain menen ja koen ja näen ja elän. Jos ei ole mitään menetettävää, ei ole mitään pelättävää.
Mutta onko kuitenkin jotain menetettävää? Tuleeko koko ajan enemmän jotain menetettävää? Pelottaako koko ajan enemmän?
Pelottaa.
Eilen makasin olohuoneen lattialla kissani kanssa ja kiitin sitä, että se on olemassa eikä hylkää minua ja purskahdin itkemään. Nyt on joku vaihe, että olen kauhusta kankea, kun pelkään vain, että minut hylätään. Ei, olen itsenäinen, vahva ja kaikkea muuta schaibaa. Ei haittaa, jos minut hylätään. Ei haittaa, ei haittaa, ei haittaa, ei haittaa, en kestä, ei haittaa, en kestä, en kestä, en kestä, en kestä, ei vittu.
Okei, kaikki ajallaan. Elämän riemu on ehkä myös siinä, että ei tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Juttuhan on niin, että kun emme tiedä, mitä kaikkea hirveää elämä tuo tullessaan, viitsimme vielä elää. Toisaalta kun emme voi olla varmoja, mitä kaikkea hauskaa elämä voi vielä tuoda tullessaan, jaksamme vielä odottaa tulevaa. Ristiriitaista, ristiriitaista.
Mutta niin ikään minusta tuntuu, että olen ehkä rakastumassa.
Sivuhuomautuksena kaipaan niin paljon, niin paljon Kiotoon.
No, onneksi se on sellaista kaipuuta, jonka voi täyttää ostamalla lentoliput. Ups, taisinkin jo ostaa ne, heh!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti